Joulunpyhien kuteet

Joulunpyhien aikana on usein monta tapahtumaa, jolloin saan pukeutua hieman siistimmin. Tapaan perhettä, sukulaisia ja istun iltaa ystävien kanssa. Yritänkin nykyään pakata mukaan muutamia vaatteita, joita on sitten helppo yhdistellä toisiinsa erilaisina kokonaisuuksina. Alla olevassa kuvassa on esitelty tämän joulun luottovaatteita.

image.jpg

1. Tummanvihreä mekko on suhteellisen uusi löytö kirpputorilta. Väri ja malli miellyttävät omaa silmää kovasti. Tämän mekon alle sopii hyvin housutkin.

2. 100 % silkkiä olevan tunikan ostin itselleni joululahjaksi COS:ilta. Vaate on mielestäni yksinkertaisuudessaan ihan älyttömän kaunis, ja sitä on helppo yhdistellä erilaisiin kokonaisuuksiin.

3. Beigen värinen takki/paita (tai mikä lie onkaan?) on pari vuotta vanha löytö Gina Tricotista. Meikäläisellä tuo vaate yltää ihan nilkkoihin asti, ja edelleen jaksaa miellyttää omaa silmää kovasi. Pituutensa vuoksi valitettavasti vähän hankala vaate pukea näin talvisin takin alle. Enemmän tuota onkin tullut käytettyä kesäisin.

4. Pörröiset liivit ovat kuuluneet vakiovarusteisiini jo monta vuotta. Omistan sekä mustan, että valkoisen liivin. Musta yksilö on uudempi, ja sen olen myös hankkinut itselleni Gina Tricotista. Yli vuodenpäivät on tuokin vaate ollut käytössä.

Näiden lisäksi tuli käytettyä alaosina mustia tekonahkaisia housuja, sekä ihan tavallisia suoria housuja.

Olisi mukavaa kirjoitella enemmänkin tyylipohdintaa. Valitettavasti valo on niin vähäistä näin pimeimpänä vuoden aikana, että se jo vaikeuttaa postausten kuvittamista mielettömästi. Lisäksi käytössä ei ainakaan tällä hetkellä ole oikein ketään, joka voisi kuvata esimerkiksi asujani. Ehkä sitten hieman keväämmällä lisää asiaa omasta tyylistä 🙂

Kommentit (2)
  1. Ihana tuo tummanvihreä mekko! Muutenkin pidän tyylistäsi, voisin kelpuuttaa omaan vaatekaappiinikin kyseiset vaatekappaleet. 🙂

    1. Se on kyllä huippu löytö, vaikka onkin tosi yksinkertainen. Kai sitä on tullut vähän vanhaksi, tylsäksi, käytännölliseksi kun kaikki tuollainen miellyttää 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *