Pikkujoulutunnelmissa

image.jpeg

Päätettiin syksyllä, että järjestetään mun tyttöjen (eli parhaiden ystävien) kanssa pikkujoulut. Ajankohdaksi valikoitui tämä viikonloppu, ja paikaksi mun koti.

 On ollut hassua laittaa kotia jouluiseksi keskellä marraskuuta. Joulu on kiva juhla, mutta en todellakaan normaalisti ole joulutunnelmissa vielä marraskuussa. Ensi viikolla suunnataan kuitenkin etelän lämpöön, ja sieltä palataan vasta joulukuun alussa. Tämän vuoksi ei sinänsä haittaa, että kotona on jouluinen tunnelma jo etukäteen.

Minulla ei kuitenkaan ole hirveästi joulukoristeita, koska en halua niitä nurkkiini pyörimään joulun jälkeen. Mielestäni parhaan joulutunnelman saakin aikaiseksi jouluisilla kasveilla, kynttilöillä ja jouluvaloilla. Näillä mentiin tälläkin kertaa.

Asutaan tyttöjen kanssa nykyään melkein kaikki eri puolella Suomea, joten on ihanaa, että ihan kaikki tytöt pääsevät tänään paikalle. 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään

Makea tuorepuuro

Olen syönyt viime kuukausien aikana paljon tuorepuuroa, niin kuin aikaisemminkin jo kerroin.  Alla olevaa ohjetta kokeilin eilen.

Ensin liotin chia-siemeniä vedessä noin tunnin ajan. Geelimäisemmän rakenteen saa tietysti, jos ehtii liottaa siemeniä kauemmin. Sen jälkeen laitoin kaikki ainekset tehosekoittimeen. Itse vielä koristelin puuron persimonilla, manteleilla ja tyrnijauheella. Aika makea puuro tästä tuli, mutta ainakin minä pidin siitä. 

Lisäksi helppo ja nopea tehdä, jos vaan muistaa laittaa chia-siemenet likoamaan ennen valmistusta.

img_1493_0.jpg

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta