Vinkkejä kirpputoreilla shoppailuun

Kirpputorit ovat ihania, ja niistä parhaat vaatelöydöt mielestäni tehdään. Yritän hyödyntää käytettyjä vaatteita pukeutumisessa mahdollisimman paljon, mutta kaikkea en halua ostaa kirpputoreilta. Nykyään kirpputoreilla on kuitenkin ihan uuden veroisia vaatteita, joten tuntuu päivä päivältä hölmömmältä ostaa vaatteita uutena kaupasta.

Mun on helppo löytää käytettynä etenkin paitoja, neuleita ja takkeja. Kaikista yläosistani noin 50 % on ostettu käytettynä. Housuja ja kenkiä en taas meinaa löytää millään. Olen aika pienen kokoinen, joten se ylipäätään tuottaa välillä ongelmia.

Kirpputoreilla shoppailu vie tietysti usein enemmän aikaa, mutta on mielestäni sen arvoista. Lisäksi se vaatii paljon kärsivällisyyttä. Kokosin alle muutamia vinkkejä, jotka ovat helpottaneet ainakin omaa shoppailuani kirpputoreilla. Kuvissa kirpputorilöytöjä tältä syksyltä.

img_1487_0.jpgEtsi jotain tiettyä. Ei kannata yrittää uusia koko vaatekaappia samalla kertaa. Järkevämpää on lähteä ostoksille muutaman tärkeä juttu mielessä. Kirppareiden kiertäminen käy huomattavasti nopeammin, ja turhilta heräteostoksilta välttyy tällöin paremmin.

Älä osta vaatteita, mitä täytyy korjata tai tuunata. Esimerkiksi liian isot tai muuten tuunausta vaativat vaatteet jäävät usein kaapin perälle, koska aikaa korjaamiselle ei tunnu löytyvän. Jos kuitenkin päädyt tällaisia ostamaan, kannattaa korjattaa vaatteet heti käyttökelpoiseksi.  

Pysyttele tyylissä. Oma tyyli ja oikeat tarpeet on hyvä pitää tiukasti mielessä. Ei kannata lähteä ostamaan mitään vain kokeilunhalusta, tai sen vuoksi että vaate on halpa.

Osta vain sitä mitä tarvitset. Myös kirpputoreilla shoppaillessa kannattaa miettiä tarvitseeko vaatetta oikeasti, ja onko se monikäyttöinen.

Tarkkaile laatua. Siis vaatteet ympäri, ja materiaalimerkintöjä tutkimaan. Aina niitä ei kuitenkaan käytetyistä vaatteista valitettavasti löydy. Silloin kannattaa mielestäni tunnustella materiaalia mahdollisimman hyvin. Olen myös huomannut, että usein kirpputorilla hyvässä kunnossa olevat vaatteet, säilyvät myös omassa käytössä hyvinä.

Ole kärsivällinen. On aika vähän vaatteita joita ihminen oikeasti tarvitsee juuri tällä hetkellä. Kannattaa siis yrittää olla kärsivällinen. Kokemuksesta voin kertoa, että yleensä se palkitaan.

Etsi keskittymiä, joissa on paljon kirpputoreja. Tällä tavalla löytää suuremmalla todennäköisyydellä etsimänsä. Kun on ne muutama jutut mielessä mitä etsii, ei kiertämiseenkään mene tavallisissa kaupaoissa tehtyä shoppailukierrosta kauempaa.

Mielelläni otan vastaan myös lisää vinkkejä 🙂

Muoti Vastuullisuus Ostokset Trendit

Lokakuun parhaat

 

img_1473.jpgVaate: Farkut

Ostin kirpparilta ihanat löysät farkut parilla eurolla. Olen käyttänyt paljon löysiä alaosia tänä syksynä, joten tästä löydöstä olin innoissani. Toivottavasti saan ne kuvattua joskus myös päälläni.

Kosmetiikka: Suolasaippua

Mulla on ollut suolasaippua jo varmaan vuoden verran käytössä. Käyttö on kuitenkin ollut epäsäännöllistä, mutta syksyn aikana olen pyrkinyt puhdistamaan kasvot suolasaippualla joka aamu ja ilta. Iso suositus tälle tuotteelle. Ei maksa juuri mitään, kestää käytössä ikuisuuden, desinfioi ihon hyvin ja ainakin itselläni vähentänyt ihon kuivumista huomattavasti.

Fiilis: Odottava

Tiesin koko lokakuun ajan, että seuraavasta kuukaudesta olisi tulossa erittäin mieleinen. Kuukausi sujui siis todella odottavissa fiiliksissä. Haaveilin ja suunnittelin tulevaa innolla.

Ruoka/herkku: Tuorepuuro

Söin hulluna tuorepuuroa koko kuukauden. Parhaaksi reseptiksi muodostui puuro, johon tuli banaania, kauramaitoa, kaurahiutaleita ja liotettuja chian siemeniä. Nam!

img_1474.jpgUusi juttu: Kalenteri vuodelle 2016

Löysin kivan kalenterin ensi vuodelle, ja iloitsin siitä kovasti.

Asuste/Kengät: Pipo

Tilailin jo syyskuussa itselleni suomalaisesta VAI-KO –yrityksestä uuden pipon, joka on 100 % merinovillaa. Lokakuussa oli välillä jo hyytäviä säitä, jolloin pääsin pipoa testaamaan. Kyllä pysyi pää lämpimänä.

Biisi: Angel Haze – Moonrise Kingdom

T y k k ä ä n ! Kannattaa kuunnella uutta levyä muutenkin.

Paikka: Metsä

Lokakuussa tuli tehtyä vähän pidempiäkin vierailuja luontoon. Käytiin Nuuksiossa, ja mä kävin kotipaikkakunnallani parissakin eri paikassa. Ihania ja rentoja reissuja, joissa ruska oli parhaimmillaan.

Muoti Mieli Ajattelin tänään Ostokset