Vinkkejä kirpputoreilla shoppailuun

Kirpputorit ovat ihania, ja niistä parhaat vaatelöydöt mielestäni tehdään. Yritän hyödyntää käytettyjä vaatteita pukeutumisessa mahdollisimman paljon, mutta kaikkea en halua ostaa kirpputoreilta. Nykyään kirpputoreilla on kuitenkin ihan uuden veroisia vaatteita, joten tuntuu päivä päivältä hölmömmältä ostaa vaatteita uutena kaupasta.

Mun on helppo löytää käytettynä etenkin paitoja, neuleita ja takkeja. Kaikista yläosistani noin 50 % on ostettu käytettynä. Housuja ja kenkiä en taas meinaa löytää millään. Olen aika pienen kokoinen, joten se ylipäätään tuottaa välillä ongelmia.

Kirpputoreilla shoppailu vie tietysti usein enemmän aikaa, mutta on mielestäni sen arvoista. Lisäksi se vaatii paljon kärsivällisyyttä. Kokosin alle muutamia vinkkejä, jotka ovat helpottaneet ainakin omaa shoppailuani kirpputoreilla. Kuvissa kirpputorilöytöjä tältä syksyltä.

img_1487_0.jpgEtsi jotain tiettyä. Ei kannata yrittää uusia koko vaatekaappia samalla kertaa. Järkevämpää on lähteä ostoksille muutaman tärkeä juttu mielessä. Kirppareiden kiertäminen käy huomattavasti nopeammin, ja turhilta heräteostoksilta välttyy tällöin paremmin.

Älä osta vaatteita, mitä täytyy korjata tai tuunata. Esimerkiksi liian isot tai muuten tuunausta vaativat vaatteet jäävät usein kaapin perälle, koska aikaa korjaamiselle ei tunnu löytyvän. Jos kuitenkin päädyt tällaisia ostamaan, kannattaa korjattaa vaatteet heti käyttökelpoiseksi.  

Pysyttele tyylissä. Oma tyyli ja oikeat tarpeet on hyvä pitää tiukasti mielessä. Ei kannata lähteä ostamaan mitään vain kokeilunhalusta, tai sen vuoksi että vaate on halpa.

Osta vain sitä mitä tarvitset. Myös kirpputoreilla shoppaillessa kannattaa miettiä tarvitseeko vaatetta oikeasti, ja onko se monikäyttöinen.

Tarkkaile laatua. Siis vaatteet ympäri, ja materiaalimerkintöjä tutkimaan. Aina niitä ei kuitenkaan käytetyistä vaatteista valitettavasti löydy. Silloin kannattaa mielestäni tunnustella materiaalia mahdollisimman hyvin. Olen myös huomannut, että usein kirpputorilla hyvässä kunnossa olevat vaatteet, säilyvät myös omassa käytössä hyvinä.

Ole kärsivällinen. On aika vähän vaatteita joita ihminen oikeasti tarvitsee juuri tällä hetkellä. Kannattaa siis yrittää olla kärsivällinen. Kokemuksesta voin kertoa, että yleensä se palkitaan.

Etsi keskittymiä, joissa on paljon kirpputoreja. Tällä tavalla löytää suuremmalla todennäköisyydellä etsimänsä. Kun on ne muutama jutut mielessä mitä etsii, ei kiertämiseenkään mene tavallisissa kaupaoissa tehtyä shoppailukierrosta kauempaa.

Mielelläni otan vastaan myös lisää vinkkejä 🙂

Kommentit (2)
  1. Hyviä teesejä, allekirjoitan jokaisen :). Itselläni on ottanut aikansa oppia nämä samat asiat, tietty terve nirsous kirppariostoksissa ja erityisesti se, että ihan kivaan ei kannata tyytyä vaikka olisi miten halpa vaan odottaa kärsivällisesti niitä oikeita aarteita. Nykyään en löydä kirpputoreilta juuri koskaan mitään, mutta sitten kun löydän, se on jotain täydellistä ja tuo sitäkin enemmän iloa.

    Mun vinkkini kirppariostosten suhteen on, että kannattaa mahdollisuuksien mukaan suunnata lähiöihin ja pikkupaikkakunnille – omat parhaat ja halvimmat vintagemekkolöytöni olen tehnyt vähän syrjäisissä paikoissa, missä sellaisen tavaran kysyntä ei välttämättä ole niin suurta ja mummot tyhjentää vinttejään vanhasta laatutavarasta.

    Omaan vaistoon kannattaa mun kokemuksen mukaan myös luottaa siinä mielessä, että jos ostopäätös yhtään epäilyttää niin kannattaa jättää hyllyyn: tekemättä jätettyjä ostoksia harvemmin katuu, tai edes muistaa, mutta hutiostoksista on aina vähän riesaa.

    1. Hei Elinaelise! 

      Allekirjoitan kyllä nuokin vinkit. Parhaat löydöt olen minäkin tehnyt pienen kotipaikkakuntani kirpputoreilta 🙂

      Ja aikaa on minullakin mennyt opetteluun. Nuorempana etsin omaa tyyliään kovasti, ja senkin takia tuli tehtyä paljon hutiostoksia. Onneksi sitä koko ajan oppii tarkemmaksi.

      Kiitos kun kommentoit 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *