Lempipaikka

tiedosto_000.jpeg

Luonto on ihana. Vietän joka viikko aikaa metsässä. Usein juoksentelen musiikit korvilla pitkin pikkuisia polkuja, mutta toisinaan rauhoitun rennolla kävelylenkillä. Viikonloppuisin on taas kiva käydä välillä pidemmillä retkillä isomman porukan kera. 

Parasta on istua tuntikausia hiljaisessa metsässä keräämässä mustikoita, nukkua teltassa tai pulahtaa kesähelteellä juoksulenkin jälkeen mereen. Mahtavaa seuraa retkille ovat varsinkin karvaiset nelijalkaiset. Tulee väkisinkin hyvälle tuulelle, kun näkee kuinka ne nauttivat olostaan metsän keskellä.

En usko, että luonnossa liikkumiseen voisi kyllästyä koskaan. Maisemat muuttuvat koko ajan vuodenaikojen mukaan, ja liikkua voi lukuisilla eri tavoilla ja välineillä. Maaperääkin riittää meillä täällä Suomessa valloitettavaksi vaikka kuinka paljon.

Meidän perhe on aina retkeillyt ja liikkunut luonnossa paljon. Kun muut perheet kävivät äitienpäivänä hienosti lounaalla, meidän perhe laski koskea. Ihan tosi tarina, ja vastaavia esimerkkejä riittäisi kyllä kerrottavaksi lisääkin.

Hassua kuitenkin on, etten nuorempana juuri pitänyt metsässä samoilemisesta.  Nykyään luonto on kuitenkin niitä harvoja paikkoja missä pystyn unohtamaan arkiset asiat ja keskittymään vain nauttimaan maisemista, hajuista, väreistä ja kaikesta vastaan tulevasta. 

Onneksi olen löytänyt läheltä paikan jossa voin hengähtää, vaikka joka päivä.

Hyvinvointi Liikunta Mieli Terveys

KeepCup

Olen haaveillut KeepCupista jo jonkun aikaa. En ole kumminkaan raaskinut sellaista ostaa, kun on kaapissa jo yksi matkamuki ollut olemassa. Omassa vanhassa matkamukissa on ollut se vika, että siinä ei ole suljettavaa juoma-aukkoa. Joten tällaisella rähmäkäpälällä on kahvit silloin tällöin läikkyneet ympäriinsä.

 

_dsc8767.jpg

 

Tästä ärsyyntyneenä menin pari viikkoa sitten taas KeepCupin nettisivuille haaveilemaan uudesta matkamukista. Ostopäätös sinetöityi heti kun huomasin, että nykyään valmistavat myös lasisia versioita. Lasisesta kupista ei liukene mitään haitallisia aineita juomaan, ja se on helpompi pitää täysin puhtaana. Tykkään myös itse siitä, että pystyn näkemään kupin sisällön.

Muovisiin osiin saa valita värit lukuisista vaihtoehdoista, ja minäkin käytin ihan liikaa aikaa eri vaihtoehtoja puntaroidessani. Lopulta ostoskoriin päätyi suhteellisen hennon sävyinen kuppi. Maanantaina kävin sen hakemassa postista. Olenkin sitten koko viikon tätä ihastellut, ja voi että kun voi ihminen tulla iloiseksi näinkin pienestä jutusta. Nyt vain pidetään peukkuja, että kaunokainen pysyy myös ehjänä.

 

_dsc8792.jpg

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Höpsöä