Loruja, rusetteja ja pussihousuja

Vauhdikas päivä on rauhoittunut ja koko koti on ihan hiljainen. Rokotuksista väsynyt vauva uinuu, koirat ovat rauhoittuneet sohvannurkkaan ja mies on töissä. On siis äidin laatuaikaa, joka viettyy mieluisasti askartelupuuhissa.

Muistatteko omalta lapsuusajaltanne lorupussin. Meillä oli sellainen päiväkodissa ja se oli minusta lapsena tosi kivaa viihdykettä. Me istuimme ringissä ja lauloimme:

Kuka saa, kuka saa
lorupussiin kurkistaa
tillin tallin tömpsis.

Jokainen sai vuorollansa nostaa pussukasta lorukortin, jonka päiväkodin täti sitten luki. Kortteja oli kiva katsella, koska niistä oli tehty lorujen näköisiä. Oli etanoita, sammakoita, mansikoita ja pullapoikia.

kuva9.jpg

Lorut ovat niin huippuhauskaa sanaleikkiä ja rikastuttavat sanavarastoa, että alan pikkuhiljaa koota lorupussia myös omalle pikkuiselleni. Kivoja loruja kortteihin löytyy omista vanhoista kirjoista, kuten Hanhiemon iloinen lipas (Kirsi Kunnas), Tiitiäisen satupuu (Kirsi Kunnas) ja Satuaapinen (Aale Tynni). Myös mm. MLL:n sivuilta löytyy loru jos toinenkin.

Seuraavaksi esittäytyy vielä liikuttavan hauska asu, joka löytyi neitokaisellemme tämän päiväiseltä ostospyrähdykseltä. Tuon oranssivalkoisen rusettibodyn sorruin hankkimaan sekä koossa 68 että 80, koska se on vaan niin vastustamaton.

kuva10.jpg

Nuo oranssit (kuvassa vaan näyttävät ihan punaisille) vakosamettiset pussishortsit kaipaavat vielä seurakseen sukkahousut, niin vinkeä asu on täydellinen!

-innaS

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe diy
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.