Suolapähkinöiden ystävän sattumasämpylät

kuva.jpg

Tuoreet sämpylät, keittoruoat ja kuumat juomat alkavat maistua syksyn tullen vastuttamattoman herkullisilta.

Minun sämpylöissäni saa olla reilusti jyviä ja muita sattumia. Tällä kertaa kaapista löytyi aiemmin rocky roadiin käytettyjen suolapähkinöiden jämäpussi, auringonkukan- ja seesaminsiemeniä. Rusinat olisivat kruunanneet kokonaisuuden, mutten viitsinyt niiden vuoksi lähteä kauppaan. Lisäsin makeutta sitten tummalla siirapilla.

Syksyn sattumasämpylät

  • 5 dl vettä
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 0,5 tl suolaa
  • n. 10 dl kolmen viljan sämpyläjauhoja
  • n. 2,5 dl sattumia (suolapähkinöitä, seesamin- ja auringonkukansiemeniä)
  • 2 rkl siirappia
  • 2 rkl öljyä

Vesi lämmitetään hiivaa varten. Sekoita kuivahiiva desiin jauhoja ja sekoita se veteen. Lisää loput aineet. Suolapähkinöitä murskasin hiukan.

Kuohkeiden sämpylöiden aikaansaamiseksi on tärkeää kohottaa taikinaa ensin kulhossa 30 min ja vielä leivottuja sämpylöitä pellillä noin 20 min ennen paistamista.

Sämpylät voi voidella munalla ja ripotella pinnalle siemeniä ennen uuniin laittoa.

Tuoreiden sämpylöiden kanssa maistuu kuuma keitto ja lasi kylmää maitoa! (nimim. tänään on huvennut jo 6 sämpylää, kaksi lautasellista keittoa ja 3 lasia maitoa:D)

-innaS

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä DIY

Ei pala- vaan palikkasaippuaa

kuva12_0.jpg

Maustoimme anopin kanssa tylsiä nestesaippuapulloja legopalikoilla. Palikkasaippuaan tarvitsee vain pullollisen läpikuultavaa nestesaippuaa ja haluamiasi pikkuesineitä. (Pakko kokeilla tulevaisuudessa ainakin barbin korkokenkiä!)

Täydestä saippuasta kannattaa tyhjentää hiukan, jotta pikkutavarat mahtuvat pulloon. Kun saippua on loppu, palikat voi huuhtasta takaisin käyttöön ja piristää seuraavaa pullollista joillain uusilla jutuilla.

Hauska saippuapullo saa myös lapset innostumaan käsienpesusta!

-innaS

Koti Sisustus DIY