Nyt käy luokkakeskustelu kuumana: Hesarissa oli torstai-liitteessä mainio juttu talonmiehen lapsesta, joka väitteli tohtoriksi. Luokkaeroja voi olla vaikea nähdä, jos puksuttaa koko elämänsä samassa yhteiskuntaluokassa lähipiirin kanssa, jotka hekin kaikki kuuluvat samaan kastiin.

Aiheeseen tarttuivat Bluestocking (Rikas älä ole mulkku) ja Juliaihminen (Kuulutko samaan luokkaan kuin vanhempasi), jotka kumpikin kirjoittivat hienot tekstit.

Vastaus Juliaihmisen kysymykseen: en kuulu. Tein oikein hesarin pari vuotta vanhan testinkin: Olen vähäosainen, jonka kulttuurinen luokka on eliitti. Eli olen työtön maisteri, sivistynyt köyhä, niin köyhä, että vedän keskituloista duunarimiestänikin köyhyyteen. Vanhempani ovat molemmat duunareita, jossain vaiheessa olleet köyhiäkin, kun 1990-luvun lama oikein kuristi, mutta nyt heillä menee mukavasti.

Jotain olisi hyvä tehdä sanoo moni, mutta mitä?

Minusta olisi hienoa, jos vähäosaiset ja duunariperheiden nuoret (ehkä etenkin tytöt) saisivat jostain akateemisen/hyväosaisen/eliittiin kuuluvan mentorin, jonka kanssa voisi keskustella ja joka voisi vähän näyttää toisenlaista suuntaa. Olisin varmasti itse hyötynyt sellaisesta ja ehkä päätynyt yliopistoon jo ennen 28 vuoden ikää. Minulla kyllä oli eräs tärkeä keskustelukumppani teini-ikäisenä: ystäväni kultturelli äiti. Hän ei ollut akateemisesti kouluttautunut, mutta hirvittän fiksu nainen ja ihan erilainen kuin oma perheeni. Meille kaikille olisi oikein hyödyllistä keskustella myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät asu samassa kuplassa kanssamme.