Ja sitten suoraan vuoden miinuslistaan.

Minun täytyy myöntää että vuosi on ollut kokonaisuudessaan, etenkin tämä syksy, siinä määrin positiivinen että miinuspuolia tuntuu vaikealta löytää. Toisaalta, kun istuu alas ja rupeaa listaaman vuoden tapahtumia aivan randomisti, ajatusvirtana, niin negatiivisia asioita ja tapahtumia alkaa kertyä. Kuitenkin tuntuu ehkä siltä, että suurin osa näistä asioista on melko isoja, pintapuolisia, ehkä jopa kansainvälisiä asioita, jotka eivät kosketa minun päivittäistä olemassaoloani. Tai ehkä olen vain niin harvinaisen pinnallinen ja välinpitämätön ihminen, etten tiedosta näiden asioiden vaikutta arkeeni.

1) Mediaa, sekä uutta että vanhaa, vaivaa mielestäni mieletön negatiivisuus. Huonoista asioista suorastaan riemuitaan, vain niistä otsikoidaan ja niistä meuhkataan. Kyllä, asioista ja tapahtumista pitää tiedottaa ja saada tietää, salailu ei kannata mutta onko pakko kirjoittaa kaikesta niin negatiiviseen sävyyn.

2) Ihmisten, mielestäni etenkin suomalaisten, masentuneisuus. Mieliala on matalalla, tunnelista ei nähdä ulospääsyä eikä valoa. Syytän asiasta paitsi suomalaisten melankolista perusluonnetta myös kohtaa 1 eli median negatiivista otetta uutisointiin. Suomalsiet ovat kuitenkin sisukkaita, minne kaikki sisu on kadonnut?

3) Oma painoni, se vain kohoaa. Eli mennään isoista asioista pieniin 🙂 Pitäisi lopettaa ylenpalttinen syöminen ja juominen ja ruveta hikiliikkumaan, niin se vain on. Huh huh.

4) Oma parisuhde ja sen haasteet syksyn myllerryksessä. Kahdenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen on ollut vaikea tottua asumaan kaukana omasta rakkaasta. Etäisyys tuo parisuhteeseen haasteita, mutta myös väsyneisyys, joka on roikkunut mukana kuvioissa jo pitkään. Nyt syksyn mittaan voimat ovat onneksi hiukan palanneet kun molemmat osapuolet ovat päässeet mieleiseen työhön ja opiskeluun kiinni, ja voimia puhumiseen ja parisuhteen kehittämiseen on taas. Hiljaa hyvä tulee.

5) Euroopan ja maailman tilanne. En haluaisi oikeastaan nostaa tätä esille, mutta pakkohan se on. Terrorismi, pommitukset, murhat, tapot, kerjäläiset, pakolaiset… Tästä kaikesta kaaoksesta pitäisi luoda jotain parempaa ja vahvempaa kuin entinen. Kuka olisi se, joka jaksaa kantaa koko taakan harteillaan ja näyttää suuntaa? Pelolle ei saa antaa periksi, koska silloin kaikki on menetetty.

Vuosi alkaa lähestyä loppuaan ja vaikka se onkin ah-niin-kliseistä, niin kai sitä on kerran vuodessa hyvä miettiä miten viimeiset 12 kuukautta ovat kokonaisuutena menneet. Aloitan, yltiöoptimistisena melkein-svedupellenä niiden vuoden plussapuolien listaamisesta.

1) Opiskelemaan lähteminen. Without any doubt. Että uskalsin lähteä, yksin ja jättää miehen asumaan rakasta kotia yksinään, siitä huolimatta etten edelleenkään puhu tai kirjoita sujuvaa ruotsia, että säännölliset tulot jäivät unholaan, että velkaa kertyy kohtuuttomasti koska säästöjä ei ollut kertynyt toivotusti, vaikka olen vanha ja vaikka edellisestä opiskelukokemuksesta on ikuisuus ja olen ihan ruosteessa ja vaikka tulevaisuus tällä alalla on olematon ja duunia valmistumisen jälkeen melkein mahdoton saada. Silti läksin. Hyvä minä!

2) Gotlannin saari. Opiskelupaikkani on kaunis ja rauhallinen. Sielu lepää ja koko ihminen rauhoittuu.

3) Stressin väheneminen ja ehkä kenties vihdoinkin omaksi itseksi palaaminen monen vuoden superväsyneisyyden jälkeen. Tulossa ollaan, hitaasti mutta varmasti. Verenpainekin lienee entisellään taas eikä syksyn aikana ole ollut päänsärkyäkään, selkäsärystä puhumattakaan kuin pari hassua kertaa.

4) Bloggaamisen aloittaminen uudelleen. Pidän kirjoittamisesta ja tyhjästä höpinästä. Blogiammattilaista minusta tuskin tulee mutta iloinen harrastelija olen mielelläni. Haluan kirjoittaa puheliasta, arkipäiväistä mutta aktiivista blogia ja nyt kun voin paremmin, on minulla voimia toteuttaa tätäkin pientä unelmaa.

5) Aivot toimii! Wou 🙂 mulla on aivot ja mä osaan ajatella niillä. Olin jo melkein unohtanut, miltä tuntuu oppia uutta ja tulla haastetuksi älyllisellä tasolla. Analysoida, pohtia ja tuottaa siitä salonkikelpoista tekstiä. Tuntea itsensä intellektuelliksi ja humanistiksi ja vähän salaa hiukan älykkääksikin.

Listani on minä-minä-minä-painotteinen. Sellaista se minun elämäni nyt vaan on, juuri nyt minä-minä-minä olen tärkein.