Maanantaina väsyttää

Viikonloppuvapaan jälkeen oli jotenkin karua taas mennä töihin. Onneksi sentään olin saanut vaihdettua aamuvuoron iltavuoroksi. Aamulla nukutti niin, että varmaan olisin vain painanut klo 4.45 herättävän kelloni pois päältä ja jatkanut unia, joten tosiaan parempi näin.

Tänään olen saanut asuntoasiaani hoidettua ja huomenna menen sitten katsomaan asuntoja. Aion muuttaa 1.4.21. Mistään loppuelämän ratkaisusta ei kuitenkaan ole kyse, mutta saan varmastikin talouttani parempaan kuntoon tämän ratkaisun avulla. Aion asua niin kauan kuin se on mahdollista. Toivottavasti vielä pitkän ajan. Niin kauan, että olen velaton.

Maaliskuu tulee siis kulumaan muuttoa suunnitellessa ja tavaroita pakatessa. En aio ostaa uuteen asuntooni juurikaan mitään muuta uutta kuin sängyn, joka on jo vanha ja mennyt ihan viimeaikoina huonompaan suuntaan. Sänky on siis ollut minulla jo n. 15 v. Ja runkopatjasänky pitäisi uusia 10 v välein, joten ei kiitos syyllistämistä tästä asiasta.

Joskus olen ollut niin huonossa kunnossa etten ole jaksanut ajatella muuttamista. Nyt taas tuntuu, että muutto sujuu todennäköisesti ihan hyvin.  Täytyy vaan pyytää apua läheisiltä ja katsastaa onko edullisia muuttopalveluja olemassa.  Uskon asioiden järjestyvän jotenkin. Pääasia, että asumiskulut pienenee ja saan velkoja maksettua pois.

Huomenna kerron sitten teille illalla, että millaisen asunnon ja millä perusteilla sen valitsin!

Nähdään!

-Sanna-

 

Kuva on Pixabaysta!

Puheenaiheet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Treffiviikonlopun jälkeen

Tällä viikolla parasta oli treffit. Oltiin taas muutama päivä yhdessä miesystävän kanssa. Tosiaan vaan oltiin, kun ei nyt oikein ole mitään, mitä suositellaan tehtävän. Ja siis ei pääse esim. leffaan jne. Maskit naamalla oltiin muuten, paitsi kun oltiin kaksin niin ei pidetty maskia. Ja kyllä me pussattiin ja halattiinkin.

No, koronavilkut on käytössä, että jos jossain on altistuttu niin kyllä se puhelin hälyttää sitten. Ja mä ainaskin tarkkailen itseäni ja jään kotiin, jos on oiretta ja menen tietysti testiinkin.

Vielä viikko helmikuuta jäljellä. Toivottavasti saisin edullisen asuntotarjouksen ensi viikon perjantaihin mennessä niin pääsisin muuttamaan heti 1.4.2021 pienempään asuntoon. Jos näin ei käy niin muutto siirtyy 1.5.2021 tapahtuvaksi. Minä nimittäin en aio maksaa kahdesta asunnosta koko kuun vuokraa yhtään kertaa.

Sanoin tänään yhdelle rahankerjääjälle, että minulla ei ole varaa antaa rahaa, koska taloudellinen tilanteeni on huono. Asia ei tältä kerjääjän mielestä todellakaan näyttänyt ja kyttäsi koko ajan repussani olevaa rahapussia.  Suomessakin on jo ihan näin hurjaa menoa. Ja tuntuu, että kun bussilla liikkuu niin missään ei saa olla näiltä kerjääjiltä rauhassa. Joskus ovat vielä tosi törkeitä suustaan, kun eivät saa rahaa. Ärsyttävää!

Nähdään!

-Sanna-

Suhteet Oma elämä Parisuhde Rakkaus