Kolme kaunista – rohkeus, aamukahvi, kotikaupunki
Mitä jos kaikkialla voisi nähdä kauneutta?
Mä havahduin tähän ajatukseen matkatessani bussilla kotiin, siihen toiseen, ei jokapäiväiseen. Alitajunnassa lienee prosessoinut muisto lukemastani ihmisestä, joka joka päivä kirjoittaa ylös kauniina näkemiään asioita.
Ja mä haluan nähdä maailmassa enemmän kauneutta – ei vain suurta vaan myös ja etenkin pientä.
Tästä ajatuksesta voimaantuneena lähdin vaalimaan tätä kykyä juuri tähän, tänään – jolloin jokaisessa viikossa yritän nähdä kolme kaunista asiaa – tai toisin sanoen hetkeä, kiitollisuutta, muuten positiivista juttua, sillä onhan positiivisuus itsessään kaunista.
Sillä pakkohan sitä on sentään kolmen asian verran jotakin sellaista elämässään olla
eikö?
Ehkä sitä ei vain pysähdy katsomaan.
*
Mä hyppäsin juuri silmät kiinni, nyt jo toista kertaa melko lyhyessä ajassa.
Ja tunnen suurta tyytyväisyyttä, jopa ylpeyttä omasta rohkeudestani, joka on samalla niin luonteenvastaista,
mutta juuri siksi.
Ja musta tuntuu että oon matkalla juuri sinne minne pitääkin, ollen juuri parhaimmillaan itseni kuin koskaan.
*
Mulla ei ole enää kahvinkeitintä.
Parhaita hetkiä on silti lapsuuden kodissa vietetyt viikonloput, joissa aamu alkaa kahvilla. Herään aina aikaisemmin kuin yleensä, aamun vielä pimetessä, lukien päivän lehden, jota mulle itselleni ei koskaan tule, nauttien sitä kahvia ja sitä omanlaista, hiukan erilaista,
läsnäolon rutiinia.
*
Viikonloppu muutenkin toi tarvitsemaani pysähdystä.
Hyppyyn liittyen kaikki on ollut ja on vielä muutaman viikon aika hullun myllyä, jolloin on paljon kaikkea mietittävää ja tehtävää, joten oli ihanaa vain olla poissa kaikesta siitä.
Siinä ympäristössä josta on tullut hiukan vieras, mutta joka kuitenkin on tavallaan niin tuttu.
Kai siis kuin näkisi vanhan ystävän pitkästä aikaa.
Rakkaan.
Viimeksi:
Lue myös: