EN HALUA ENÄÄ
En koe voivani määrittää itseäni uupuneeksi, vaikka välillä elämä onkin tahmeaa. Kuten on tullut sanottua, yksinkertaistaminen on lisännyt elämääni ihan hurjasti voimavaroja. Jos taas sille tielle en olisi lähtenyt, olisi burn out ollut edessä todennäköisesti enemmin tai myöhemmin. Tuon tahmeuden rinnalle ovat siis palanneet värit ja äänet – tai oikeastaan tuntuu että nyt vasta ensimmäistä kertaa näen ne alun perinkään.
Lueskelin kuitenkin mielenkiinnolla Liisa Uusitalo-Arolan kirjaa Uuvuksissa – kirja sinulle, joka tahdot voimasi takaisin. Aiheena uupumus on ihan tavattoman mielenkiintoinen. Mielelläni syvennyn siihen lisää, jotta itsellänikin olisi työkaluja sen käsittelemiseen. Hauskaa kylläkin, kirjaa lukiessa musta tuntui, että juurikin tässä parin vuoden aikana ihan itsestäni lähtöisin on tullut käytyä noita samoja juttuja ja toimia läpi, mitä kirjakin ohjaa tehtäväksi.
Mä tykkäsin erityisesti tästä en halua enää tehtävästä. Periaateessa tätäkin oon jollakin tasolla toteuttanut, kuten postauksesta ärsytyksestä ja ääripäistä – ja niiden lähestymisestä ilmenee. Oon miettinyt mikä arjessa potuttaa ja koittanut helpottaa noita asioita.
Harjoitus on vapauttava. Se kokoaa ajatukset yhteen. Tuntuu, että sen pahan olon saa purettua ulos ja konkretisoitua itselle, eikä enää olekaan niin raskasta. Olo kevenee. Kaiken lisäksi se valaisee, missä elämän kanssa ylipäätänsä mennään.
Tehtävän tarkoitus on siis tämä:
kirjaa ylös 100 asiaa, joista jokainen alkaa sanoilla: ”en halua enää…”
Mitä siis et halua enää?
Todennäköisesti jossain välissä tuntuu, ettei mitään enää tule. Istu paperin edessä kuitenkin niin kauan, että 100 kohtaa tulee täytetyksi. Ne tulevat varmasti, vaikka toisin luulisit. Puristaminen auttaa tuomaan esille asioita, mitä et ehkä ole hoksannut ajatellakaan, jotka löytyvät niiden ilmiselvien asioiden takaa. Tee tehtävä pysyen rehellisenä itsellesi – mitään ei tarvitse kaunistella.
Viimeksi:
VÄSYMYKSELLÄ KAIKKI MENEE PIELEEN – JA MITEN MÄ VAALIN NIITÄ VOIMAVAROJA
Lue myös: