AIVOKEMIAA JA ELÄMÄNHALLINTAA

Mä oon miettinyt viime aikoina, kuinka paljon meille ylipäätänsäkään tarjotaan koko ajan sitä huonoa, jota pitäisi itse osata hallita.

Kun aloitin tylsyyttäni ja väsymystäni yhden sarjan pitkään pitkään aikaan, huomaten taas sen luupin ja sen voiman, jossa ruutua ei voi hylätä ennen kuin koko kausi on saatettu loppuun – käyttäen siihen kirjaimellisesti pahimmassa tapauksessa tunteja päivästä.

Samalla havainnoiden, kun sen mukanaan tuoma sotku levittäytyy muihinkin elämänaloihin, kuten lisääntyneeseen herkutteluun ja kodin epäjärjestykseen. Toisin sanoen kaikenlainen elämänhallinta alkaa kadota. Vähän edelliseen postaukseeni viitaten: sirkus pitää älämölöä. Ja ei vain kotona vaan myös mielessä.

Ja sen kaiken sivusta seuraaminen taas vähän ärsyttää. Miksi sitä valitsee alun perinkään sen kissa-hiiri leikin?

Flown ja sekamelskan välisen jojon.

Kysehän on alun alkaenkin riippuvuutta aiheuttavista asioista. Mutta samalla normaaleista asioista. Asioista, joiden on määritelty kuuluvan normaaliin elämään. Joka ei tavallaan syvemmin pohdittuna olekaan ollenkaan hyvää – jota ei silti tunnusteta lainkaan siksi, koukuttavaksi, ehkä vähän huonoksikin. Jonka hallinnassa silti toiset onnistuvat paremmin kuin toiset, joista löytyy ne ääripäätkin siitä täydellisestä hallitsemattomuudesta – ja siksi kai se omakohtaisuus hyväksytäänkin niin sokeasti, kun ei sentään niiiin riippuvaisia olla, vaan vain normaaleja kuten muutkin.

Vaikka puhuttaessa teknologiasta, johon kuluttaa hirvittävät määrät aikaa ja energiaa samalla tuskastellen, kuinka sitä aikaa ei jääkään riittävästi siihen omaan elämään. Kuvitellen rentoutuvansa, jota todellisuudessa ei tapahdukaan kovin hyvin, sillä tilalle tulee aivosumua ja se vaikuttaa liian myöhään toteutettuna jopa yöuniin – siis ylipäätänsä siihen että menisi nukkumaan ajoissa. Puhumattakaan siitä, että usein sen tieltä unohtaa olla läsnä – unohtaa valita niitä elämän perimmäisiä merkittäviä asioita.

Kysymys jääkin sitten lopulta henkilökohtaiseksi. Kuinka paljon omaan elämään tuo negatiivisuus vaikuttaa ja hyväksyykö sen.

Ja ennen kaikkea: hoksaako sitä kyseenalaistaakaan, sillä kyse on siitä, normaalista.

Omalla kohdallani mulla on herännyt valtava kriittisyys kyseisiin asioihin (siis vaikkapa teknologiaan (jonka hallinta on onnistuneempaa) ja makeisiin (ei juuri nyt niin onnistunutta).

Että kyse ei olekaan lopulta ihan vain minusta itsestäni ja mihin minä itse pystyn, vaan siitä, että kyse on lopulta aika pitkälle aivokemiasta. Noita kemioita ja niiden sietoa en ole voinut itse itselleni määrittää. Mutta voin sen sijaan päättää kuitenkin olla ilman, antautumatta siihen jojoon.

Mulla yksittäinen sarjamaraton viikko moniin kuukausiin ei mullista maailmaa, vaikka sen lopuksi päivittelenkin että ei olisi pitänyt. Ihan siksi, että kuten jo jaoin oivallukseni hyvästä ja pahasta, tällaisen viikon jälkeen rakastan omaa hetkellisyyttäni, henkisyyttäni ja hitauttani entistä enemmän. Näen sen paljon kirkkaammin. Sen hyvyys korostuu.

Mutta opin mä jotakin uuttakin: se tarvitsee ehkä edelleen kuitenkin selkeämpiä, allekirjoitettuja sääntöjä. Sääntöjä tyylillä, älä aloita sarjaa jossa on enemmän kuin yksi tuotantokausi (vaikka harvassa on ne sarjat jotka jaksaisivat pitää mielenkiintoani yllä yhtä kautta pitempään) tai suosi vain elokuvia sarjojen tieltä.

Ylipäätänsä kun kyseisten asioiden tiimoilla vietetty aika on kaiken kaikkiaan hukkaan heitettyä aikaa – ei sillä, etteikö sitä voisi joskus hukatakin, mutta silti jokainen tuollainen hetki on sitä, hukattua aikaa, josta ei jää lopulta mitään käteen.

Jonka tieltä on ehkä luopunut jostakin muusta, mutta jota ei välttämättä näe, koska omaa arvomaailmaansa ei tunnista. Sen tieltä mä joudun (ja joiden arvon tiedänkin) usein luopumaan esimerkiksi kirjoittamisesta, lukemisesta ja hiljaisuudesta. Omasta ajasta. Minusta.

Mun mielestä tää on yks selkeä asia, jonka kontrolloinnilla kuitenkin on voimakas merkitys omaan hyvinvointiin. Arkeen. Siihen aivosumuun, läsnäoloon, epäonnistumisen tunteeseen. Kierteeseen, luuppiin, siihen johon jää jumiin päivästä toiseen oman huonommuuden kanssa, kun ei jaksaisi tehdä muuta kuin jäädä illaksi telkkarin ääreen. Vaikka alun perin tuon jaksamattomuuden yhtenä merkittävänä syynä on juurikin tuo ruutu.

Sitä on hankalaa nähdä, sillä tällainen asia tuo luonnollisesti mielihyvää, vaikka se tuokin myös sitä huonoa, joka estää näkemästä jopa muuta hyvää sen takana. Pitkäkestoisempaa, joskin tylsempää hyvää, kun sieltä takaa ei löydy ne yhtä koukuttavat kemiat.

Viimeksi:

VOISPA TÄSTÄ SIRKUKSESTA POISTUA

Lue myös:

HYVÄN OLON SEURAAMINEN ON HAASTAVA VALINTA

JOTTA TIETÄÄ MIKÄ ON HYVÄÄ, TÄYTYY TUNTEA MYÖS PAHA

MIKSI TEEMME VÄÄRIÄ TEKOJA, VAIKKA TIEDÄMME OIKEAT?

hyvinvointi mieli hyva-olo
Kommentit (3)
  1. Pojiskelika
    28.7.2021, 17:01

    Mielenkiintoinen teksti. En ole lukenut blogasi sen enempää, mutta nimen perusteella pyrit jotenkin yksinkertaistamaan elämää.
    Hyvä tavoite varmasti, sama tavoite usein itselläni kun.
    Aluksi luin tekstiä nyökytellen: kyllä, kyllä, niinpä, juuri noin, ihan totta muuten!
    Sitten aloin ajatella, miten sätit itseäsi tällaisesta ”hairahduksesta”, joka estää sinua tekemästä jotain muuta parempaa. Kuinka tällaista ei pitäisi tehdä, jotta…!
    Jotta mitä? Jotta voisi tehdä jotain muuta, uppoutua johonkin muuhun. (Mielestäsi) Sivistäviin, itseä kehittäviin, keskiluokkaisiin luonnollisiin ajanvietteisiin.
    Onko siis pohjimmaisena arvona yksinkertaistaminen – vai itsensä kehittäminen, ajan tehokkaasti käyttäminen, tehottomuuteen kauhisteleminen – jolloin oikeastaan et ole päässyt yksinkertaistamaan elämääsi vaan pyrit tehokkuuteen? Onko ihminen kunnollinen vain kun on kunnollisesti ja hallitsee kaiken, hallitsee ajan, hallitsee vaikkapa sarjamaratoonin, ja siihen uppoutuminen on synti?
    Tällaisia pohdin.
    Onko ihmisen tehtävä olla tehokas? Vai ehkä vain ihminen? 🙂

    1. Pojiskelika
      28.7.2021, 17:02

      Äh,muutamia kirjoitusvirheitä näköjään jäi kännykän takia, pahoittelut!

    2. Tää olikin hyvää pohdintaa, kiitos siitä!

      Sinällään (toivottavasti) tässä kyse ei kuitenkaan ole siitä tehokkuudesta, vaan ihan siitä olotilasta, mikä siellä taustalla ohjaa. Kyse ei ole siitä että _pitäisi_ lukea, pitäisi kirjoittaa, pitäisi suorittaa hiljaisuutta, vaan että haluaisi, mutta niille ei silloin jää tilaa tai aikaa ja niiden tieltä valitsee sitten sitä muuta, vaikkapa sitä ruutua. Eikä vain ihan konkreettista tekemistä, vaan loppupeleissä ihan yksinkertaisia asioita, ihan sitä olemista ja näkemistä. Lainatakseni pätkän postauksestani ”elämä ilman televisiota on tylsää – ja siksi parasta”:
      – Että on niin tylsää, että ruuanlaittokin on taas mukavaa. Että nukkumaan tuntuu hyvältä laittaa jo kello 21. Että olo pysyy energisenä ja aikaa riittää jonkinmoiseen urheiluun vaikka joka päivä. Että aikaa on joka päivä ja varsinkin vapaapäivinä runsaasti. Että läsnäolo pysyy ja on tavoitettavissa joka päivä. Että kauneus ja selkeys on nähtävissä joka päivä. Ettei se aika vain katoa jonnekin. Ettei muuta elämää oio jotta pääsisi sen viihtymisen ääreen. Että muistaa elää.”

      En siis myöskään millään muotoa ajattele asiaa sivistyksen näkökulmasta (tai onpas ne muut sivistymättömiä moukkia), vaan tavasta, miten arkeni haluaisin viettää, mistä saan hyvää oloa ja tunnetta merkityksellisyydestä – ja siis minä, en väitä, ettei joku muu onnistuisi näiden kanssa paremmin. Sinällään tuo itsensä kehittäminen, oppiminen ja kasvu on kuitenkin mulle yksi elämän merkityksellisimmistä tekijöistä.

      Mutta joo, kyllä tää sai mut pohtimaan omaa armollisuuttani, vaikka totesinkin ettei mun maailma tähän lopulta kaadu. Onhan esimerkiksi joku sarja maraton silloin tällöin todella lyhyt aika. Tuo perfektionisti tarvinnee vielä koulutusta, mutta siinähän se koko ajan oppii, näistäkin kommenteista. Sinällään tuo esimerkki kylläkin toimi vain pohjana tälle postaukselle, ajatusten syntymiselle.

      Haluan myös loppuun sanoa, että tämänkään postauksen tarkoitus ei toki ollut mikään syyllistäminen tai mollaus vaan paremminkin juuri yrittää pukea sanoiksi ja näkyväksi (omalla näkemälläni tavalla) sitä koukkua ja sen kiemuroita. Tätä monimutkaista kuviota ylipäätänsä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *