24.3.2021 simplyannika

HYVÄ, PAHA, SOME

Kyse on niistä dopamiineistä.

Siis riippuvuudesta.

Jossa aivot odottavat tyydytystä siitä seuraavasta klikkauksesta, kuvasta, tykkäyksestä, kommentista.

Tekeehän muutkin riippuvuutta aiheuttavat asiat mielihyvää, eikä ne tule siitä silti terveellisiksi. Kohtuullisesti niistä ei välttämättä ole suurempaa haittaa, vaan ne ovat parhaimmillaan elämää rikastuttavia tekijöitä. Niinhän juuri se on ihan somenkin kanssa.

On selvää, että siinä on hyvää, siinä on pahaa, on ihmisiä jotka käyttävät sitä väärin mutta on myös niitä hyviksiä. Tässä maailmassa ei ole tosin mahdollisuus vaikuttaa kehenkään muuhun kuin itseensä. Miten sinä siis päätät ottaa somen vastaan?

Kohtuu käytöllä? Valitsemalla miten sitä käytät? Ja mitä käytät?

Riittääkö somea vaikkapa vain kerran tai kahdesti päivässä 15 minuuttia? Millaisia ihmisiä päätät seurata ja millaista kuvaa itsestäsi luot? Ja tarvitseeko kaikkia kanavia käyttää?

Somen kääntöpuoli löytyy jatkuvasta riittämättömyydestä, jota ei voi tyydyttää. Sillä riittämättömyys perustuu täydellisyyteen. Täydellisyyttä taas ei voi saavuttaa, sillä täydellisyys on jotakin, jota et jo ole. Jotakin mitä et jo ole löytyy aina. Aina tulee uusia asioita, joita voisit tehdä paremmin. Kyse on siis tunteesta, jota me kaikki tunnemme ja tulemme jollakin tasolla aina tuntemaan. Mutta mitä enemmän sitä tunnet, sitä enemmän tunnet että sinusta löytyy jokin puute, jota ei voisi rakastaa.

Maailma perustuu oletukseen, että vain täydelliset ihmiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Onko bussikuski onnettomampi kuin miljonääri? Vanha kuin nuori? Lihava kuin laiha? Isonenäinen tavis kuin malli?

Kaikki perustuu olettamuksiin. Ajatuksiin. Ei faktoihin. Onni on tunne. Tunne joka lähtee itsestä, joka katoaa vertailuun. Onnea ei vain voi vertailla. Siinä missä et voi tuntea kipua, mitä toinen tuntee, et voi myöskään tuntea onnea, mitä hän tuntee. Tunne on yksilöllinen asia, eikä sitä voi verrata universaalisti. Silloin sitä voivat tuntea kaikki. Rakkautta voivat tuntea kaikki.

Kun kyse tässä elämässä on kuitenkin vain itsestä, on siis elettävä vain itsestä. Vain koska ei ole jotakin määritellyltä linjastolta, ei siinä linjastossa ole kauempana onnesta, ei tyytyväisyydestä. Voit olla sitä juuri olemalla itse, hyväksymällä asian itse. Vertaamatta.

Samalla on nostettava esiin vaikuttajien vastuu. On vaikuttajamarkkinointia, työkseen täydellisyyttä tekeviä, muttei vastuuta oman imagon takaa, jota ylläpitämään osallistutaan. Kysyntä vastaa silti tarjontaan. Sinä siis teet päätöstä, millaista somea luodaan, mitä sinä haluat tukea, miten sen itse kohdata.

Sekä myös ihan siitä omasta somesta, mitä luodaan. Joka on ihan yhtä siloteltu, vaikkakaan ei välttämättä yhtä taidokkaasti kuin ihmisen, joka tekee sitä työkseen (asia, jonka usein unohdamme ja siksi luulemme, että meidänkin tulisi olla sellaisia ”tavallisia.”). Vaikka teko ei ole yhtä konkreettisesti osoitettavissa kuin koneellinen kuvamuokkaus, on se silti yhtä sama asia. Kuvamanipulaatiota. Itsensä esittämistä aina parhaassa valossa.

Mutta ei kyse ole edes pelkästään siitä kuvavirrasta. Ei omaa uupumusta, väsymystä, ahdistusta tai riittämättömyyttä kuulu sanoittaa edes ääneen, edes omille ystäville. Koko hyvinvointi trendi on niin pinnalla, että koko elämän kuuluu olla vain hyvää, eikä huono ole enää osa tavallista elämää.

Me ollaan niin tiukasti kiinni normaalissa, ettemme enää edes tiedä, mikä on normaalia.

Lopuksi, millaisia paineita mä koen?

En juurikaan vietä aikaa somessa. Joskus selailen toisten blogeja, myös niitä tyyliblogeja ja täydellisiä blogeja ja visuaalisia blogeja. Ja silloin tunnen sen.

Huonommuutta.

Etten ole riittävä.

Että mun pitäisi pystyä parempaan.

Olemaan parempi jokaisena vuorokauden tuntina.

Olemaan kauniimpi, tyylitietoisempi, hoikempi, lihaksikkaampi.

Ja vaikka kuinka kovasti yrittää, antaa kaikkensa, ei silti koskaan pääse sinne.

Riittävyyteen.

Tietämättä, ettei sinne koskaan etsimällä voi edes päästäkään.