JOS PUHELIN OLISIKIN VAIN PUHELIN
Siirsin aikoja sitten netin kuvakkeen puhelimen viimeiselle sivulle. Siitähän nyt ei ollut mitään hyötyä. Tein vain huomion, että sormi hakeutuu automaatilla sen vanhalle paikalle, jota nyt koristaa kalenteri. Avasin sen siis aika monesti turhaan, ihmetelläkseni, kuinka aivopesty sitä onkaan. Kunnes viimein sormi oppi löytämään sinne viimeiselle sivulle.
Lopulta deletoin kaikki turhat äpit. Myös sähköpostin ja facebookin kuvakkeet. Iltasanomat poistin jo kauan sitten (jota ikäväkseni päädyin ensin kuitenkin tylsyyksissäni usein netin kautta selaamaan.) Instagramia, snapchattia tai twitteriä en ole koskaan omistanutkaan. Muutamaa muuta turhaa sovellusta puhelin ei antanutkaan edes poistaa, mutta niitä en muutenkaan ole koskaan käyttänyt.
Lähinnä ongelma on vain tuo netin selailu joka välissä, kun pieni tylsyys pääsee iskemään. Puhutaan siis mainoskatkoselailusta, tylsäohjelmaselailusta, hissinodotusselailusta, kassanodotusselailusta, kahvitaukoselailusta. Tyhjäntilantäyttämisselailusta. Ylipäätänsä puhelin on ensimmäinen ja viimeinen asia päivässään, minkä valitsee näkevänsä.
Ensimmäinen
ja viimeinen.
Aika hullua antaa tuollainen merkitys tuollaiselle asialle.
Nettikuvaketta ei pystynyt kokonaan poistamaan. Siirsin sen turhien ei-poistettavien äppien ryhmään, enemmän piiloon ja päätin, etten enää käytä sitä. No, ensimmäisenä päivänä tietysti tuli muutama ”pakko äkkiä tarkistaa” ja ”ihan vaan äkkiä tsekkaan”-juttuja. Mutta kokonaisuudessaan olen onnistunut alentamaan sen arvon takaisin ihan puhelimeksi itsessään.
Mulle sovellusten paikka on enää vain läppärillä, silloin kun olen kotona ja niille on aikaa. Olen mä välillä joitakin asioita puhelimestakin tarkastanut. Kun en ”jaksa” hakea tietokonetta syliin, mutta haluaisin vaikkapa tarkistaa blogin (tiedostaen, etten ole tehnyt sitä viimeksi tunti sitten) tai pitkästä aikaa sähköpostin, katson vain ne asiat puhelimestani ja laitan sen sitten pois.
Ei sovellukset itsessään pahoja ole, vaan niiden luomat toimintamallit. Onko niiden paikka todella jokaisessa hetkessä, tyhjyyttä täyttämässä, osana multitaskausta jotakin toista asiaa tehdessä? Jatkuvan ideologisen minänsä ja haaveiden laatimisen, paremman minänsä ylläpitämisessä? Koko nautinto sovelluksien tuomista eduista kuolee, kun niitä täytyy nähdä, tuntea ja toteuttaa koko ajan. Pulmahan on käytännössä vain opitussa käytösmallissa, sormen huomaamattomassa toimimisessa ennen kuin mielikään sitä edes rekisteröi tai arvioi.
Uusia malleja on kuitenkin mahdollisuus opetella. Kyse onkin oikeastaan vain käytöksensä näkemisestä, tarkkailemisesta
– ja päätöksistä.
Viimeksi:
MITEN YKSINKERTAISTAMINEN ON PARANTANUT ELÄMÄNLAATUANI?
Lue myös:
JOS SITÄ EI KUVATA, ONKO SITÄ ENÄÄ OLEMASSA?
OMA HIUSVÄRI JA MUUT HIUSTENHOITORUTIININI