MITÄ KOTI PUHUU?
Koko koti yleisilmeeltään huutaa ristiriitaisuuttaan, kelpaamattomuuttaan, pyytää parannusta ja parannusta niin, ettei se vaadi toiselta puoliskolta kuitenkaan liikaa uhrautumista, luopumista.
Kuten televisio. Se vaatii päätöstä, mielipidettä, lopullista mielipidettä. Hieman arasti se teidustelee: vihaatko sinä minua vai et?
Kaikkia noita johtoja sen perässä kyllä taatusti vihaan!
Vähän vihaan myös tuota lamppua. Ostin sen joskus aikoinaan ikeasta, ajatuksena, että muut pitävät sitä hienona. Kelaan valaisimen historiaa mielessäni, sen vaiheita, kulkua kodista kotiin.
Patterin päällä makaavat kirjat taas muistuttavat valmiudestaan, kaipuustaan takaisin omaan kotiin. Sinne, omaan kotiinsa, tahtoisivat myös kynttiläkipot, jotka vierastavat outouttaan, alastomuuttaan, kun ne normaalista ovat esillä vain loistaessaan.
Joku toinen päivä tiskit olisivat ehkä huutaneet saamattomuuden perään, pyykit valittaneet nuhjuisuuttaan tai pölypallot nurisseet olemassaoloaan.
Koti kuiskii äänettömästi, taitavasti, aivan sanattomasti huoliaan, tarpeitaan, toivoen saavansa huomiota. Huolenpitoa. Kyllä ne myös kiittävät sitä saadessaan. Lattia kimmeltää vasta pestynä, huoneilma syleilee raikkaudellaan.
Mutta kuinka se kuormittaakaan, kun ääniä on paljon! Kun jokainen näkemäsi asia vaatii jotakin, muistuttaa jotakin, laittaa ajattelemaan jotakin. Minä, minä, minä, huomaa juuri minut! Kuinka paljon mieli ahdistuukaan tuosta tulvasta, kun se mieluummin kuulisi vain kiitosta, hiljaista tyytyväisyyttä, ei vaateita, syytöksiä, huutoa, kertomuksia.
On hämmästyttävää tuntea ja tarkkailla mielen väreilyä, vaihteaessaan huomiota näiden kahden ääripään välillä. Kuinka hetkessä voi tuntea kehon rentoutuvan jännitystilasta, otsaryppyjen hellittävän sekä toisaalta uudestaan taas palaavan siihen.
Istahda alas olohuoneesi sohvalle. Mitä koti ja jokainen sen yskittäinen tavara kertoo sinulle?
Ja millaisen olon tuo kertomus sinulle saa?
Viimeksi:
Lue myös:
35 HELPPOA POISTOA ARJEN YKSINKERTAISTAMISEEN