KOHTAATKO ITSESI REHELLISESTI?

Mun mielestä olennainen osa merkityksellistä elämää on itsensä rehellinen havainnointi.

Ei se, että olisi puutteeton, vaan se, että ne näkee ja uskaltaa nähdä, jopa tuomitsematta. Sillä puutteille on helppo ummistaa silmänsä, olla hiukan epärehellinen.

Ihmismielessä puute kun on heikkous, heikkoutta taas ei voi rakastaa, heikkoutta näyttämällä jopa asettuu haavoittuvaiseksi. Ihminen siis haluaa olla ilman heikkoutta, jolloin niitä pyrkii sivuuttamaan, kieltämään, niitä omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. Osaa tuntemuksista ja ajatuksista pidetään pahoina ja jopa häpeällisinä. Mietitään vaikka kateutta. Kateutta ei saisi tuntea, se vaikuttaa heikkoudelta, että altistuu näinkin alhaiselle tunnetilalle. Pitäisi olla sellaisen yläpuolella.

Se juttu kun on, että kaikilla on omat heikkoutensa, kaikilla on jopa vähän samoja heikkouksia ajoittain, mutta se toinen juttu on, että osa uskaltaa nähdä, kohdata ja myöntää ne, sanoa itselleen ääneen.

Uskallatko siis olla itsellesi heikko?

Uskallatko olla itse itsellesi?

Ollen siis vain se kuka olet?

Ettei pakenisikaan puutteitaan, koittaisi loppuun asti välttää ajatuksen tuomaa kärsimystä, etsi vain hyvää. Vaan on sitä kaikkea. Antaa itsensä olla sitä kaikkea. Antaa itsensä jopa kehittyä, mutta kehitystä voi tapahtua vain kun näkee sen molemmat puolet.

Ja kun heikkoudet kohtaa, niiden taakasta vapautuu hyväksymällä niiden olemassaolon.

Viimeksi:

EDELLEEN TAVAROITA METSÄSTELLEN – KEHITTYYKÖ IHMINEN SITTENKÄÄN?

Lue myös:

JOTTA TIETÄÄ MIKÄ ON HYVÄÄ, TÄYTYY TUNTEA MYÖS PAHA

AJATUKSIA EHDOTTOMUUDESTA

KUKA SINÄ OLET?

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli

EDELLEEN TAVAROITA METSÄSTELLEN – KEHITTYYKÖ IHMINEN SITTENKÄÄN?

Jo antiikin filosofi Epikuros puhui kohtuullisuudesta ja tasapainosta tienä onnellisuuteen. Hän muun muassa sanoi:

Se, joka ei ole tyytyväinen vähään, ei ole tyytyväinen mihinkään.

Ja voisin tähän perään kertoa paljon muutakin, sitaatteja ihan kohtuullisuuden ja halun ulkopuoleltakin esimerkiksi ettei luontoa tulisi turmella, vaan seurata ja ettei työtä tulisi tehdä vain rahan takia.

Nämä ajatukset saavat mieleeni heti kysymyksiä: ai oliko enemmän ongelma jo tuolloin, jo tuolloinko luontoa turmeltiin, jo tuolloinko pystyisi valitsemaan, ettei työ olekaan vain rahan takia?

Eikö nämä olekaan vain tämän meidän ajan vitsauksia?

Ja sitten mietin: onko meidän elämän näyttämö nimenomaisesti näyttämö, samoja asioita läpikäyden vuosituhansista toiseen? Jossa hiukan näyttämön sisustukset muuttuu, mutta itse näytelmä pysyy samana, samojen aiheiden äärellä – oli ne mittasuhteet millaisia tahansa?

Eikö me kehitytäkään ihmisenä juuri nimellisesti ollenkaan?

Vai millainen prosessi se evoluutio olikaan…

Ja kun mä luen paljon muiden ihmisten oivalluksia elämästä, samojakin, mitä itse olen jo oivaltanut, mä vaan mietin että vitsit. Me ollaan vaan niin samanlaisia. Me ihmiset. Kai jopa siellä ennen ajanlaskun alkua kuin tällä 2021-luvullakin.

Ja silloin mulle tulee fiilis, että meille kaikille tarjotaan se sama polku, oma polku joka käydä läpi, siinä omalla polullaan kasvaen, vaikkakin samojen, ajattomien, teemojen ympärillä.

Lopulta tuon kasvun tuoden sen henkilökohtaisen täyttymyksen,

jos sille uskaltaa antautua.

Viimeksi:

KOLME KAUNISTA – HYGGE, NE MUUT, MIELI

Lue myös:

RIITTÄVYYDEN FILOSOFIAA

MIKSI VÄHEMMÄN ON ENEMMÄN?

HALUAISITKO HIDASTAA – MUTTA MISTÄ OLET VALMIS LUOPUMAAN?

Hyvinvointi Mieli