AJATUKSIA EHDOTTOMUUDESTA

Mua on ehkä vaivannut tietynlainen ehdottomuus muutamissa asioissa.

Tai ehkä ja ehkä.

On vaivannut.

Että asiat ovat mustavalkoisia ja ne pitää voida määrittää. Selkeästi. Että on joko tai, muttei yhtään harmaata.

Että joko ostaa tai ei osta, joko on ekologinen tai ei ole, joko on hyvä tyyppi – tai ei ole.

Tai tekee hyviä valintoja ja voi hyvin tai tekee huonoja ja voi huonosti.

Joko tai.

Ehdottomuus on tietynlaista täydellisyyden tavoittelua. Että kykenee toimimaan täydellisesti, ilman puutetta. Puute on heikkous, heikkoutta ei voi rakastaa. Ihminen siis haluaa olla ilman heikkoutta.

Yleensä ottaen ajattelen täydellisyyden johtuvan lähinnä siitä, että halutaan olla riittäviä muille. Toisaalta tässä tapauksessa mulle tulee olo, että haluan ensinnäkin olla riittävä itselleni. Tunteakseni itseni arvokkaaksi, oikeaksi. Mutta niin, luultavasti lopulta sen pohjalta siten ollen arvokas myös niille muille. Ehkä kai se jonkintasoinen valmistumisen identiteettikin vaivaa, sillä on välillä vaan hemmetin vaikeaa hyväksyä, että täällä ollaan ja pysytään keskeneräisinä, lopullisesti.

Täydellisyys kun ei hyväksy keskeneräisyyttä.

On kyse osaltaan myös siitä, että haluaa tehdä oikein. On mun mielestä moraalisesti oikein, että vaikkapa välttää turhaa kuluttamista. Että sen eteen ketään ei hyväksikäytettäisi. Tää taas on tehty hirveän vaikeaksi, josta tulee helposti huonommuuden tuskaa, siksi ristiriitaa, ettei osaa tehdä oikein. Että tekee itseasiassa väärin.

Eikä sellaisesta asiasta oikein voi joustaa, minkä ajattelee oikeaksi, ihan siellä syvimmällä tasollaan.

Siinä piileekin myös totuuden siemen. Niinhän asiat oikeastaan ovat, vaikka muuksi haluaisi väittää. Oikeita tai vääriä, hiukan mustavalkoisia. Jos ostaa toisen selkänahasta revityn paidan, voiko sen värittää harmaaksi, alueeksi oikean ja väärän väliltä?

Mutta toisaalta, ei totuudella ole mitään tekemistä vaativuuden kanssa. Totuus ei vaadi vaativuutta. Voin siis olla ilman vaativuutta. Antaa asian olla totta, mutta olla silti itse vaatimatta.

Tuolla ehdottomuudella kun kuitenkin tulee mukanaan myös negatiivisuutta. Ehdottomuus ei jousta. Se lisää stressiä, kiristää elämäntilaa pieneksi, jos se asia ei kuitenkaan tule luonnostaan sieltä sisältään. On eri asia haluta toimia ja toimia, haluta arvostaa ja arvostaa – toisin sanoen on eri asia olla ihminen ja on eri asia olla täydellinen. Toki muutosta kohtaan voi pyrkiä, voi pyrkiä kasvamaan. Silloin rajat itsensä helpolla päästämisen ja vaativuuden välillä ovat häilyviä. Mutta sieltä häilyvyydestä voi etsiessään löytää itselleen myös vähän armollisuutta.

Jotenkin siis viime aikoina pohtiessani olen onnistunut löytämään itseeni sitä armollisuutta.

Vain koska se on valinta. Oli kyse oikeasta tai väärästä, on kuitenkin oma valintansa antaa itselleen anteeksi keskeneräisyytensä. Sillä anteeksianto ei katso oikeaa, ei väärää, ei tuomitse, se antaa tilaa myös heikkoudelle.

Ja ennen kaikkea,

siellä missä on anteeksiantoa on helpompaa hengittää.

Viimeksi:

ONKO SITTENKIN OK OSTAA RIITTÄVYYTTÄ?

Lue myös:

ONE LAST SHOP SYNDROOMA

EHKÄ ELÄMÄ SAAKIN OLLA VÄHÄN SEKAVAA

MIKSI EMME RIITÄ?

Hyvinvointi Mieli

ONKO SITTENKIN OK OSTAA RIITTÄVYYTTÄ?

Tätä havahduin pohtimaan, kun täytin viime viikolla 8 kohdan listaa ostoksille.

Että onko se jotenkin väärin, että ostaa niitä ”oikeanlaisia” kulutustuotteita, koska haluaa tulla hyväksytyksi, tietyllä tavalla riittäväksi. Tää kun kuitenkin on se pohjimmainen tarve siellä taustalla, kun tarpeeksi syvälle tonkii.

Ja sitä kuitenkin tapahtuu, ihan kaikkien kohdalla, väittää kukanenkin mitä tahansa.

Sillä jos se ei merkkaa mitään, silloin sitä pukeutuisi niihin oikeisiin tarpeisiin, mitkä voisin Suomen ilmastossa määrittää tuulipuvuksi ja toppapuvuksi ja mukaviin talvijalkineisiin ja lenkkareihin. Sitä siis menisi juhliinkin niillä lenkkareilla, jos vähät välittäisi hyväksynnästä – ja siis sen ostamisesta.

On siis totta, että jonkin verran me kaikki ostamme hyväksyntää.

On siis myös ymmärrettävää, että tässä maailman tilassa hyväksyntää myös ostetaan.

Ymmärsin siis, että on oikeastaan ihan turhaa vaatia itseltään ehdottomuutta vaikkapa ostamiseen. Kyseessä on vähän sama asia, kuin koittaisi kieltää luontoaan. Lopulta on kuitenkin oma arvokysymyksensä, kuinka ison roolin sille haluaa antaa. Tai kuinka usein sitä tarvitsee tyydyttää. Tarve kun ei tyydyty kuin hetken, jos sille antaa pikku sormensa.

Muttei sen kieltäminen täydellisellä ehdottomuudella lopulta ole sitä, mikä mun elämästä tekee eheää. Jotenkin sitä taipuu helposti sellaiseen mustavalko ajatteluun, että joko et osta ja olet parempi ihminen tai sitten ostat ja et piittaa esimerkiksi luonnosta lainkaan. Sillä ostamisella on kuitenkin niitä muitakin tarpeita joita täyttää, kuin vain se nimenomainen tarve. Silloin ei voida myöskään ehkä puhua vain tarpeesta ainoana hyväksyttynä muotona.

Tässä kohtaa mielessäni käväisi myös ajatus: onko sitten niin väliä, että osa osaa toteuttaa ja siis ostaa itselleen sitä hyväksyntää taidokkaammin, ollen taidokkaammin niiden oikeiden kulutustuotteiden äärellä?

Ja huomasin: onhan se siinä mielessä, koska tää liitetään niin tiukasti ihmisarvoon. Kuinka hyväksyttävä ihmisenä on. Kuinka rakastettava ihminen voi olla. Toki taas hiukan mustavalkoajattelua, ajattelua niistä ääripäistä, mutta kuitenkin päällisin puolin niin, sillä maailmamme rakentuu tällä hetkellä ulkonäkökeskeisyydelle. Siksi on aika raakaa, että sitä hyväksyntää joutuu nimenomaisesti myös aika pitkälle ostamaan. Tällainen fiilis mulla ainakin tulee. Siksi asia onkin monelle meistä niin hankala.

Kaiken kaikkiaan jokaisen omalla kohdallaan on mun mielestä tärkeää pohtia, saako itse sitä riittävyyttä ja hyväksyntää myös niiden oikeista lähteistä. Löytyykö siis aidosti läheinen ihmispiiri ympäriltä, joka saa sut tuntemaan olosi tärkeäksi ja hyväksi. Ja mä jollain tavalla uskon, että jos sellainen on aidosti, jos siihen keskittyy aidosti, tarvitsee sitä hyväksyntääkin ostaa vähemmän niistä oikeanlaisista kulutustavaroista.

Viimeksi:

KOLME KAUNISTA – KEHO, KOTI, LAPPI

Lue myös:

8 KOHDAN KYSYMYSLISTA OSTOKSILLE

ULKONÄKÖNORMEJA RAKKAUSREALITYJEN TAPAAN

HYVÄ, PAHA, SOME

Hyvinvointi Mieli