ELÄMÄN TÄRKEIN KYSYMYS ON MIKSI
Arkemme perustuu automaatioihin.
Rutiineihin, jotka toistuu.
Rutiineihin, joita emme ole edes ehkä itse määrittäneet.
Jotka ovat vain aina olleet olemassa yhtä kauan kuin me ja vielä ennen meitä.
Joiden mukaan ja imuun olemme vain ajautuneet, sen tarkemmin kysymättä
miksi?
Miksi heräät aamulla töihin, miksi arkesi on sen muotoista kuin se on, miksi se silti usein ketuttaa, miksi kaiken pitäisi muuttua ja kaikkea olla lisää, miksi mikään ei riitä, miksi pitäisi tehdä ruokaa, treenata tai ylipäätänsä mitään?
Ja kun se vastaus on, ettei ole edes pakko. Tehdä mitään.
On jotenkin järjetöntä, miten se elämä uomiuituu sellaisten asioiden ympärille, joita ei edes pidä kovinkaan tärkeänä, tehden asioita, jotka eivät ole edes kovin kivoja – ja silti niistä kaikista on niin kovin vaikeaa hypätä pois.
Ehkä siksi se maailma onkin aina niin vastaan, kun tuota kysymystä ei koskaan itseltään kysy, etsi vastausta taikka ainakaan muuta sen johdattelemana suuntaa. Jatkaen, odottaen muutosta ja helpotusta itsestään, joskus muulloin. Ja varsinkin niin, että vastaukseen sisältyy aina raha. Enemmän rahaa ja kaikki ongelmat olisi lakaistu maton alle. Mitä jos sitä enempää rahaa ei tulekaan, pitääkö silloin tyytyä onnettomuuteen?
Mikä se tunnetila sen rahan takana olikaan.
Sillä pohtimalla asiaa ytimiin asti elämä saattaakin muuttua.
Ehkä se silloin onkin helpointa jättää kysymättä. Kun sen vastauksen saamiseenkin vielä vaaditaan raadollista rehellisyyttä, korutonta kohtaamista,
ytimen kohtaamista.
Sen jutun, joka on kauan sitten tullut jo kadotettua,
kadottuaan automaatioon.
Viimeksi:
Lue myös:
