Musta tuntuu että mun pää on ollut hiukan moodswing, ja se mitä haluan on muuttunut vähän koko ajan. Se on ehkä se ongelma, kun löydät vapauden ja samalla myöskin ymmärrät ne elämän tuhannet mahdollisuudet.

Ja sille uralle mun mieli haluaa väen vängällä koko ajan karata, ahdistuen, sillä se ei tiedä ja se koittaa niin kovasti tietää, päättää, lokeroida, laittaa pisteen. Näin se on ja näin se on aina oleva.

Se, mitä haluat tehdä elämällä silleen loppu elämän ajan.

Se, mitä haluat tehdä edes kuukauden päästä.

Silloin lepytän sen kysymällä:

Mutta ootko tyytyväinen siihen, missä oot nyt?

Silloin rauha palaa sisälle.

Sillä oon nyt tässä, mulla on kaikki ihan todella hyvin

juuri tässä.

Haluan olla

juuri tässä.

Ei mun tarvi tietää kuukaudesta, vuodesta eikä varsinkaan loppu elämästä.

Oon joutunut pyörimään isojen kysymysten äärellä viime aikoina. Ensinnäkin, mitä uutta haluan oppia, sillä tunnen, että janoan uutta tietoa ja taitoa. Haluaisin palata kouluun.

Ja on eräs ammatti, joka on aina herättänyt sisälläni kipinän, mutta vaihtoehto ei oo erityisen järkevä. Jos edes niin hyvä tuuri kävisi, että pääsisin opiskelemaan, en ole varma, jaksaisinko tehdä sitä loppu elämäni ajan.

Yritin suostutella itseäni muualle niin kauan aikaa, että oivalsin, että eihän mun pidä miettiä elämää 10 vuoden päähän. Sitä ei koskaan tiedä, miten elämä kuljettaa, muuttuu, mitä mahdollisuuksia avautuu ja tulee eteen. Tiedän sen kuitenkin melko varmaksi, mitä haluaisin oppia

juuri nyt.

Minkä parissa haluan olla juuri nyt.

Pahimmassa tapauksessahan siinä käy niin, että eläessäsi 10 vuotta vanhemmalle itsellesi, lakkaat elämästä ollenkaan.

Toisekseen, mun vapaa alkaa lähenemään loppuaan ja musta on ollut hirveen hankalaa asettaa exact päivää, milloin palaan kotiin.

Ja vaikka se onkin hankalaa, sillä maailma ei tue sua siihen, että eläisit hetkessä (hinta-laatu suhteeltaan hyvä majoitus myydään loppuun ja liikkuminen kallistuu), mutta mä en voi oikeen muuta kuin oottaa, että oon siinä hetkessä, jotta tiedän. Ja lopulta hyväksyin sen tuoman riskin. Toisaalta uskon senkin vain määrittävän suuntaa, minne mennä.

Tää on taas ollu mulle sitä matkaa kohti sitä, että elät tänään.

Tietysti elämää on ihan ookookin määrittää, jos suunta on selvä, mutta jos se ei oo, sen jatkuva yrittäminen kerryttää ihan hirveää ahdistusta sisälle.

Turhaan.

Kun sen ei tarvitse.

Sua ei tarvitse määrittää.

Kun sun ei tarvi tietää muuta, kuin että oot tyytyväinen siihen, missä oot tänään.

Instagram

Blogit.fi