tärkein saavutukseni on se, että olen tässä
Aina välillä mun pitää muistuttaa itselleni:
”tänään sun ei tarvi saada mitään aikaiseksi”
tai
”oot saanu jo tarpeeksi aikaiseksi.”
Samalla palaten niiden perustavanlaatuisten kysymysten äärelle:
niin,
mitä mä haluan saada aikaiseksi ja miksi?
Haluanko saada aikaiseksi oman itseni takia vai jotakin muuta varten, näyttääkseni jollekin jotakin?
Silloin käyn läpi asioita, mitä itselleni tärkeää ja merkitsevää oon edeltävinä päivinä kokenut ja voisiko huomenna taas olla sellainen päivä.
Edes kun ihan joka päivä ei tarvitse tehdä jotakin erityisen merkittävää tai tärkeääkään, jolloin onkin turhaa tuntea syyllisyyttä. Kokonaiskuva ratkaisee.
Ehkä se päivän tärkein on siinä, ettei saa aikaiseksi mitään, kun ei tarvitsekaan saada.
Antaa luvan olla.
Jolloin keskustelu loppuu oikeastaan lauseeseen:
sun ei tarvi saavuttaa mitään.
Juuri tänään.
Tai siis…
ei oikeastaan koskaan.
Kun puhutaan tavoitteista, liiallinen tavoitteellisuus sivuuttaa tämän hetken ja jatkuu kiitona päivästä toiseen, jossa ei pysähdytä nauttimaan oikeastaan mistään. Toisaalta tietyn asteinen tavoitteellisuus tuo elämään merkityksellisyyden tunnetta, sillä tavoitteet ja niiden toteutuminen tuo elämään kehittymistä ja kasvua. Näiden välillä on välillä vaikeaa arvioida, päästääkö itsensä liian helpolla vai onko juuri sopivan lempeä. Tai tekeekö ylipäätänsä edes niitä oikeita asioita, oikeiden asioiden ollen ihan vain itseään varten.
Kuten Leo Babautan sanonta kuuluu:
”Doing a huge number of things doesn’t mean you’re getting anything meaningful done.”
Ja jos mä mietin, oonko saavuttanut tänään tarpeeksi, tiedän, että mietin sitä ihan jotakin muuta kuin itseäni ajatellen.
Ei nuo saavutukset merkkaa mitään, vaan ihan yksinkertaisesti se, onko mun hyvä olla
tässä.
Tärkein saavutukseni on se, että olen tässä.
Onnellinen tässä.
Eikä tätä hetkeä voi saavuttaa kuin saavuttamatta.
Lue lisää:
Mitä sillä kulkemisella haluaa saavuttaa?
