puoleksi vuodeksi virkavapaalle
Lopulta Australia oli helppo päätös. Mietin erilaisia vaihtoehtoja, mutta valitsin tämän juuri siksi, etten jaksanut enää niin miettiä.
Tavallaan mua kiehtois hirveesti viipyä useamman kuukauden ajan esimerkiksi Italiassa tai Irlannissa, mutta aina kun sellaisista asioista puhutaan, pitää puhua myös rahasta. En jotenkin näe miten käytännössä elämän rahoittaminen tuolla onnistuisi. Ja vaikka Aupair kokemus alkuvuonna Berliinissä olikin mahtava, en kuitenkaan koe soveltuvani ”normaaliin” perhe-elämään, ja tuo perhe Berliinissä olikin suorastaan lottovoitto ”epänormaaliudellaan.” Tällä tarkoitan sitä, ettei mulle sovi perhe, joka toivoo niin sanoakseni uutta sisarusta mukaan sellaiseen äiti-isä-lapset perhe-elämään.
Säästöjä mulla olis varmaan sen verran, että elelisin ihan mukavasti jossain Aasiassa useamman kuukauden. Jostain syystä pitempi aikainen kiertely tuolla ei ihan erityisesti kuitenkaan vedä mua puoleensa, eikä varsinkaan yksin. Pidän kuitenkin mahdollisena, että jossain piipahdan tämän puolivuotisen aikana.
Australiaan meen ihan samalla working holiday -viisumilla kuin melkein viisi vuotta sitten. Tuolla viisumilla maassa saisi oleskella vuoden, mutta haluan palata Suomeen kesäksi. Sen jälkeistä aikaa onkin hankala hahmottaa. Periaatteessa voisin viisumin siivin palata maahan vielä muutamaksi kuukaudeksi syksyllä. Viisumi juuri nyt on kuitenkin tarpeellinen juuri siksi, että haluan kerätä jonkun verran reissuvaroja, enkä käyttää kaikkia säästöjäni. Se etten käyttäisi kaikkia säästöjäni, tarkoittaa aina vapauden valitsemisen mahdollisuutta.
Tää vapaa alkaa joulukuun alusta, jonka jälkeen vietän vielä viikon vanhempieni luona. 7.12 lento lähtee kohti Brisbanea, takaisin palaan joskus toukokuussa.
Joulukuun oon suunnitellut jo valmiiksi ihan pyhien vuoksi. En halua jättää mitään viime tippaan, sillä voin kuvitella, että jokainen reissaaja haluaa viettää joulunsa mukavassa paikassa. Löysinkin aivan ihastuttavan hostellin jouluksi Byron Baysta, uudeksi vuodeksi Sydneystä ilotulituksen näköetäisyydeltä. Australiassa reissanneena olen kuitenkin oppinut, että hostellit voivat olla ihan mitä tahansa, mutta koska en valinnut halvimpia mahdollisia, olen melko luottavaisin mielin. Kun vuosi on vaihtunut, ajattelin etsiä jotain pientä viisumille sopivaa hanttihommaa kuukaudeksi tai pariksi ja sitten sen jälkeen reissata loppu ajan fiiliksen mukaan.
Oon tiennyt haluavani lähteä aina. Oon halunnut ensimmäisen kerran lähteä jo joskus 13-vuotiaana. Nyt vaan mulla on ensikertaa elämässäni rohkeutta tehdä just ja täysin niin kuin musta tuntuu. Lähteä siis ihan niin monta kertaa kuin tarvii.
Ja vaikka haluaisinkin vannoa etten koskaan jää pysyvästi aloilleni elämäni aikana, siis silleen ihan joka joka joka loppuelämäni päiväksi, mietin onko jonkinlaista juurtumista kuitenkin tapahtumassa. Alkuvuonna ikävä jäi ainoastaan ystäviä, nyt niiden ystävien lisäksi tätä asuntoa, tätä sijaintia ja sen ympäristöä, puistoistuskelua ja jollain tapaa sitä elämää ylipäätänsä, mitä oon onnistunut tänne luomaan (töitä lukuunottamatta.)
Samalla mä tiedostan, ettei se yksistään riitä. Ainakaan vielä (jos koskaan). Ehkä se on se suluissa oleva asia, se syypää, vaikken oikein usko siihenkään.
Se on vaan se jano, että sä kaipaat jotakin sellaista, mistä et niin tiedä, jotta voisit tietää.
Ehkä se mistä et tiedä, on jotakin muuta sitten tulevaisuudessa kuin se maapallon toinen puoli.
Ehkä uusi ammatti.
Ehkä.
Ehkä en tiedä.
Nyt oon kuitenkin super onnellinen siitä, että pääsen lähtemään. Hitsit etten malta odottaa, mitä kaikkea pääsenkään näkemään ja kokemaan.
Tunnen jo hiekan varpaitteni välissä, näen auringonlaskun värjäämän punaisen taivaan ja kuulen meren kohinan.
Lue lisää:
vapaudelle ei voi asettaa hintaa
