Olen kiitollinen hostperheestäni. Parempaa en olisi voinut toivoa.

Koko elämäntyyli, koko talo vastasi sellaista unelmaa, johon oli ihana päästä hetkeksi mukaan.

Ja sain tutustua siihen yhteen berliiniläiseen taiteilijaan. Perheen äiti oli ammatiltaan jotakin lavastajan tyyppistä elokuvamaailmassa (ei, ei mikään oscar tason kuitenkaan, vaan sellaista sopivan pientuotantoa ollakseen vieläkin enemmän chic.)

Sekä myös siihen toiseen, 6-vuotiaaseen taiteilijaan. Joka ei tapa hämähäkkiäkään vaan kuljettaa sen ulos lasin ja paperin avulla, kuuntelee jazzia, kerää huvikseen roskia kaduilta, tervehtii kaikkia koko koulumatkan.

Ja olenkin kiitollinen siitä, että pääsin näkemään läheltä, millaista on yhdenlainen elämä Berliinissä, ollen vielä vähän erilaisempi kuin se, mihin on yleensä tottunut, mutta mihin suuntaan haluaa itsekin jopa nyt enemmän kulkea.

Ollen ylipäätänsä kiitollinen kaikista kohtaamisista. Erityisesti prahalaisesta. Hitsit, että jonkun sielussa voi olla syvyyttä jo 22-vuotiaana! En voi olla hiukan kadehtimatta, että mitä jos olisin ollut jo noin viisas jo tuolloin, missä pisteessä itse nyt olisin? Mutta olen kiitollinen tästäkin, sillä tiedän, ettei sekään ole mikään itsestäänselvyys.

Tapasin mä muitakin hyviä tyyppejä. Ja ennen kaikkea paljon erilaisia tyyppejä. Paitsi kuukauden kielikurssin aikana myös esimerkiksi road trippini aikana. Kuullen monenlaisia tarinoita, saaden kaikista niistä lisää rohkeutta elää omannäköistä elämää.

Ja musta tuntuu, että mä oon kokonaisuudessaan nähnyt vaan niin paljon kauneutta! Mä näin joka ikinen päivä kauneutta vain oman huoneeni ikkunasta, josta avautui huikea näkymä puutarhaan.

Mutta myös itse Berliini on vaan niin kaunis. Kauniiksi sen tekee sen villeys ja kesyttömyys sekä kaikki se rosoisuus. Ei se ole samalla tavalla kaunis kuin Rooma, mutta omalla erikoisella tavallaan. Ollen se porukan outo mutta cool tyyppi.

Suurin kiitollisuuden aihe löytyy ehkä kuitenkin siitä kasvusta. Kaikesta siitä kasvusta mitä henkilökohtaisella tasolla sain käydä läpi: pelosta, merkityksettömyydestä, itsenäisyydestä, harjoitellen oman äänen kuuntelemisen taitoa. Kasvaen omaksi vahvaksi itsekseni (ainakin välillä), tuntien että koko maailma on vain yksi mahdollisuus.

Ja tuota mahdollisuutta lähden innolla selvittämään.

Niin. Mutta se mistä olen kaikkein kaikkein kiitollisin.

Onnellisuudesta.

Että tunnen niin syvää onnellisuutta, mitä en ole ehkä koskaan elämässäni tuntenut.

Instagram