berliiniläistä elämäntyyliä
Tiiäthän sen mielikuvan saksalaisesta jämptinä ja kylmänä tyyppinä?
No ei koske berliiniläistä.
Oon jotenkin yllättynyt ensinnäkin kaikesta tästä avoimuudesta ja yhteisöllisyydestä. Että ulkoilmaelokuvateatterissa saa sytyttää sytkärin palamaan kun on herkkää ja jopa nauraa ja vislata ääneen.
Että Berliiniläinen ei ujostele vaan berliiniläinen yleensä ottaen juttelee.
Että berliiniläinen istuu vaan puistoon ja juo sen yksi tai kaksi olutta tai jopa vain radlerin eli olueen sekoitettua spriteä. Tullen ihan vaan hengaamaan ja nautiskelemaan, toisesta.
Joskus sitten taas reivaten läpi yön, ehkä vuorokauden tai pari putkeen esimerkiksi yhdessä niistä legendaarisimmista yökerhoista.
Berliini on jotenkin niin villi. Kesytön. Sellainen aikuisten leikkipuisto. Ajattelinkin, että jos koskaan saisin lapsen, laittaisin sen tänne kasvamaan (tietysti vapaaehtoisuuteen perustuen).
Elämänmenon ollessa jotenkin rennon letkeää.
Värillistä.
Että suurimmassa osassa asustaa se oma pieni taiteilijansa.
Ja mitä oudompi sä olet sitä paremmin sä sovellut joukkoon.
Okei ei tietenkään saa yleistää. Matkatessani road tripillä monilla oli mielikuva töykeästä Berliiniläisestä. Minäkin olen jopa tuon tyypin tavannut. Sen tapaat mennessäsi johonkin ravintolaan lähelle Alexanderplatzia. Et taatusti saa hymyä tarjoilijalta.
Kaikkialla muualla Berliiniläinen on oman elämänsä taiteilija.
Tai ainakin mä haluan nähdä sen sellaisena.
Lue myös:
