Mä luen aika usein siitä, etteivät minimalismista kiinnostuneet miellä itseään tarpeeksi minimalisteiksi, koska eivät koe olevansa riittävästi jotakin.

Silloin mua aina vähän ärsyttää.

(Vaikka olenkin samanlainen.)

Sillä mikä määrittääkään minimalismin?

Kukaan ei täsmennä sitä tiettyyn määrään tavaroita tai siihen, saako talouteen kuulua telkkari taikka imuri. Määritelmä kuuluu lähinnä siten, että sisäistää vähemmän olevan enemmän. Että arvostaa vähempää sen enemmän sijasta. Eikä vain sisäistä ja ajattele, vaan myös elää sen mukaan, mitä ikinä tuo vähemmän ja enemmän juuri itselleen lopulta on, mutta joka kuitenkin juuri siksi ja siten arvottamalla muuttuu hyvinkin yksinkertaiseksi, luopuen turhasta ja lisäten tärkeää. Silti monesta itsestään tuntuu väärältä nimetä itseään, lähinnä tuijotellen sitä telkkariaan ja imuriaan – siis tavaramääräänsä. Toki joskus omia ajatuksiaan on vaikeaa toteuttaa teoiksi tai ainakin se vie aikaa. Onkin ihan järkevää olla itselleen rehellinen, sillä siihen mun mielestä yleensä ottaen hyvä elämä perustuu.

Samalla uskon kuitenkin, että takaa löytyy myös pelkoa.

Pelkoa siitä, ettei ole sitä mitä muut itsestään ajattelevat.

Usein me ihmiset ollaan aika surkeita tässä asiassa. Me nähdään itsemme tyystin eri valossa kuin muut – ja ennen kaikkea näemme muiden katseet itseämme alentavina. Mitä jos muut sitten ajattelevatkin, että mitä sä oikein itsestäsi luulet, et sä mikään minimalisti ole. Arvottavat itsensä ihan erillä tavalla kuin itse. Lopulta pelko johtaa vaatimukseen täydellisyydestä. Mulla ei saa olla mattoja. Mä en saa koskaan ostaa mitään. Ja kun niitä rikkoo, ei olekaan mitään.

Mutta mitä jos tärkeämpää olisikin ennemminkin se, mitä itse itsestään ajattelee, minkä määritelmän itse itselleen on tehnyt?

Tää vaan mun mielestä todistaa sen, kuinka me niin kuvitellaan olevamme ihan itse, mutta ei me todellisuudessa olla juuri ollenkaan.

Olemme vain ympäristömme tuote.

Heijastus.

Viimeksi:

Kolme kaunista – hyvyys, valo, tuttavuus

Lue myös:

Yksi osuva määritelmä yksinkertaistamiselle

Onko itsensä etsiminen elämän suurin huijaus?

Onko olemassa minuutta ilmentäviä tavaroita – vai vain riittävyyttä?