ULKONÄKÖNORMEJA RAKKAUSREALITYJEN TAPAAN

Harjoitan seuraavassa postauksessa hiukan kaksinaismoralismia.

Sillä ensinnäkin, vaikka vähän kritisoinkin sarjaa, oon silti oottanut sitä ja aion sen katsoakin. Toisekseen, en voi väittää, etteikö omalla kohdallani ulkonäöllä olisi mitään merkitystä.

Kun love islandin aloitusjakso siirtyi viikolla eteenpäin, päätimme ystäväni kanssa katsoa sen sijasta jakson brittiversiota. Alkuun mä jotenkin luulin, että me ihmiset oltais jo tietyllä tavalla kasvettu vähän eteenpäin tästä ulkonäkökeskeisyydestä. Lopulta tajusin, ettei se olekaan me vaan se on vain minä.

Ajattelin, että tuntisin kateutta, etten itse näytä samalta. Että sarja on täynnä niitä kauniita naisia, joiksi en itse lukeutuisi. Mutta musta ei tuntunutkaan oikein miltään. Paitsi hiukan surulliselta.

Että rakkauskin tehdään niin hirveän ulkonäkökeskeiseksi. Että sitä opetetaan meille tällaisten sarjojen avulla. Oikeanlaista ulkonäköä rakkauden saamiseksi.

Ja ei vielä vähintään se toimintamalli, vaan se, miltä se hyväksytty ulkonäkö ylipäätänsä näyttää. Aikalailla jokaiselta naiselta oli korjattu veitsellä jotakin.

Eikä vain naisten vaan myös miesten. Sillä jokaisen naisen suusta kuuluu märittelyt tyylillä ”pitkä, tatuoitu ja urheilullinen”.

Miten meidän vaatimuslistasta on tullut niin yksipuolinen, joka tuntuu kuuluvan meille kaikille, olevan kaikilla juuri sama? Ja kuinka tylsää se olisi, jos juuri kaikki olisimme samanlaisia, vaikka silloinhan listalla todennäköisesti olisikin jotain aivan muuta.

Varmaan näissä ison maailman versioissa kaikki menee aina hiukan pidemmälle. Kysehän on aika pitkälle myös ponnahduslaudasta julkisuuteen, toisin sanoen rahasta. Ymmärtääkö mieli siis kaiken tämän olevan lopulta kuitenkin vain viihdettä? Mutta joka kuitenkin aika tiukasti pitää yllä niitä ahtaita yhteiskunnan normeja.

Eikä me olla menossa vielä minnekään niiden ulkonäkönormien kanssa, päinvastoin.

Viimeksi:

TAVARAT MONELLA KÄYTTÖTARKOITUKSELLA

Lue myös:

ONKO ELÄMÄMME VAIN RAKKAUDETTOMUUDEN TÄYTTÄMISTÄ?

HYVÄ, PAHA, SOME

TUNNETKO HAAVEMINÄSI?

hyvinvointi mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *