Täällä Lilyssä on viime aikoina ollut useammalla bloggaajalla asiaa ystävystymisestä, ystävyydestä ja yhteydenpidosta ystäviin. Olen monta kertaa miettinyt, että tämä asia some-näkökulmasta on todella kirjoittamisen arvoinen.

Itsehän olen tutustunut someen muinaisella internetin pimeällä keskiajalla 90-luvun lopussa ja 2000-luvun alkupuolella, silloin, kun kesätyökaverini piti profiilia deittinetissä ja jonka kanssa yhdessä hihittelimme hänen saamilleen vastauksille. Kauhistelimme kaikenlaisista ihmisruumiin osista napsaistuille profiilikuville ja hihittelimme melko läpinäkyvää soopaa olleille vastauksille.

Ja huolimatta kaikesta tästä seuraava kesänä kävin itsekin nettideiteillä. Joista yksi jäi sitten pidemmäksi aikaa.

Suhde päättyi ja siinä samalla myöskin kiinnostus nettielämään. 

Kului monta aikaa, ainakin 10 vuotta ja hupsis, perustin oman palstan. Sinne pelottavaan, kasvottomaan internettiin, jossa vain vihamieliset trollaajat ahdistelevat täyttäen kommenttilaatikot kaikenlaisilla ilkeämielisillä sanoilla. Eikä ketään muuta kiinnostaisi. 

Ja yhtäkkiä huomasin, että olen tullut ottaneeksi osaa phocahispidan järjestämään postitempaukseen. Ja sitten postilaatikkoon tuli viesti ihanalta Ruusulta, ihan ventovieraalta ihmiseltä, että tavattaisiinko ihan IRL! Ja sitten olinkin menossa blogitreffeille! Ja sitten juoksemassa Kympin joukossa! Ja sitten lähdössä Kanelibasilikan kanssa lounaalle Tallinnaan! Ja taas blogitapaamiseen! Ja sitten samojen ihmisten kanssa vähän vähemmän bloggausmielessä ja enemmän kahvittelu- ja höpöttelymielessä, puistotreffeillä, vaikka ja missä. Aina uudelleen ja uudelleen. Ja huomannut saaneeni, en yhden vaan useamman sellaisen ihmisen ystäväkseni, joiden olemassaolosta tuskin olisin mitään tiennyt, ellen olisi täällä kirjoittelemassa. 

Aikuisiällä ystävystyminen on kinkkinen aihe. Ystävystyminen ei takuulla ole mutkatonta missään iässä, mutta aikuisena kenttä saattaa olla kapea. Uusi kaupunki, elämä töiden ja kodin välillä ravaamista, ehkä joku hiljainen ilta jossain kuntosalin juoksumatolla. Harrastuspiirit saattavat tuntua sisäänpäinlämpeneviltä tai sitä omaa juttua ei ole vielä edes löytänyt. Ei ole helppoa ei. 

Arvaatkaa huviksenne, kun tämän aloitin, olisinko ikinä uskonut tapaavani ketään näistä tyypeistä kasvokkain? Ja toisaalta, mikä olisikaan parempi tapa tutustua toiseen kuin lukea tämän aatoksista? Kuten Kanelibasilika sen aikoinaan muotoili: musta tuntuu, että me tultais hyvin juttuun. Miten oikeassa hän olikaan. Ihailla pitää myös Ruusun rohkeutta, ei ole liikaa sanottu, että tuo yhteydenottosi muutti elämäni ♥

Joten, phocahispida, Ruusu, Kanelibasilika, Iksu, Rosanna, Emmi, Katie, Raissi, Tessa, Mindeka, Amal, Amma, Lilleri78, Tommi ja Kristakin.( Ja nyt nolottaa kun listasta takuulla puuttuu sellaisiakin, joiden kanssa ollaan ainakin moikattu, ellei pidempääkin juteltu. Olette tekin ihania!) On ollut ilo ja kunnia tavata teidät ja tutustua teihin. Osaan paremmin, osaan vain nopeasti kuulumisia vaihtaen, mutta yhtä kaikki iloa ja väriä elämääni tuoneina. Osan teistä kanssa vaihdan varmaan edelleen kuulumiset kun tavataan, osa teistä on jäänyt sydämeeni lopun iäksi ja toivon, että vielä keinutuoleissammekin muistelemme menneitä.

Ja on niin monta tyyppiä, jotka vielä haluaisin tavata, ainakin Kahvittelijan kanssa on jo vähän asiaa koitettu pohjustaakin, MM taisi kaipailla Tallinnaan, tavataanhan matkan varrella?

On myös hyväksyttävä se fakta, että kaikista ei tule sydänystäviä, ei lapsena eikä aikuisena. Tilanteet elämässä muuttuvat, ja me muutumme itsekin. Kaikki ystävyyssuhteet eivät kai olekaan tarkoitettu kestämään läpi koko elämän, mutta siitä, mikä kestää ei koskaan tiedä, ellei anna sille rohkeasti mahdollisuutta. Ja niillä pätkilläkin on valtava merkitys. Oikealla hetkellä oikeanlainen seura on korvaamatonta.

Tämä somen voima on tälläkin saralla yllättänyt itseni. Että maailmassa on näinkin paljon ihmisiä, joiden kanssa jaan useamman kuin yhden näkemyksen elämästä, ja vieläpä ihan tässä lähelläni. Joku silloin muinaisella internetin keskiajalla ennusti, että sähköiset kommunikaatiovälineet tulevat tappamaan sosiaalisen kanssakäymisen. Itse rohkenen olla päinvastaista mieltä, ja onneksi omalle kohdalleni elävä esimerkki siitä on osunut.

(Ja kyllähän näillä nykyajan hapatushärveleillä pitää oikein näppärästi yhteyttä myös niin koulu- ja opiskeluaikaisiin kavereihin, vaikka välimatkaa olisi useampi tuhat kilometkiäkin. Mutta tässä piti nyt käsitellä vain somen mukanaan tuomia tuttavuuksia)

Joten iso ♥ teille kaikille, jotka olette elämäni tielle täällä blogostaniassa törmänneet, joko ainoastaan täällä virtuaalimaailmassa tai ihan livenä. Ilman teitä elämäni olisi somen verran tyhjempää.