Lahjattomien olisi varmaan syytä harjoitella

Aivan kuin varkain Vaarojen maraton on hiipinyt lähemmäs, ja yhtäkkiä siihen on enää kaksi viikkoa aikaa. Kuinkas tässä taas näin kävi? 

Tunturikympille treenatessani olin tässä vaiheessa varsin luottavainen tulevan suhteen: olinhan tasaisesti nostanut lenkkien pituutta, käynyt myös maastossa treenaamassa ja saanut aiemmin kesällä kiusanneen polven lähes oireettomaksi. Nyt tilanne on toinen. Tunturikympin jälkeen en ole juossut yhtään yli 10 km lenkkiä ja välillä olen ollut kokonaan juoksematta mystisesti kipeytyneen jalan takia. Se siitä kilometrien kasvattamisesta seuraavaa kisaa varten.

Tänään kävimme kavereiden kanssa Kolilla treenilenkillä. Juoksimme noin puolet tulevasta kisareitistä ja saimme tähän tuhrattua tunnin ja 20 minuuttia. Lyhyellä matikalla 14 km:n kisamatkaan siis menee samalla tahdilla vähintään 2:40 h, jalkojen väsyessä todennäköisesti helposti lähemmäs kolme tuntia. En ole tietääkseni ikinä harrastanut mitään liikunta niin pitkään ilman taukoja.

Lyhyesti sanottuna: hieman hirvittää. Toisaalta jollain masokistisella tavalla olen myös innoissani: jos selviän tästä edes hengissä, olen todellakin ylittänyt itseni. Liian helppohan olisi tylsää, vai mitä? 

Kuvat minun ja kaverini tämänpäiväisellä retkellä ottamia.