Hyvät kanssakuntoilijat, olkaa kuulolla, sillä nyt seuraa tärkeä oppitunti.

Liippasin aihetta jo aiemmassa postauksessa, mutta puhutaan vielä hetki levosta ja palautumisesta, nimenomaan liikunnan näkökulmasta. Huolestuttavan moni Lilyläinen treenibloggaaja on kirjoittanut joutuneensa liikuntatauolle ylikunnon tai muiden vastaavien ongelmien vuoksi, ja itseltänikin on välillä meinannut levon merkitys unohtua.

Viime viikon treenit. Kuvakaappaus Heiaheia.com:sta.

Koska en ole alan asiantuntija, lainaan Lihastohtori-blogin artikkelia:

”Jos havaitset itselläsi hermostuneisuutta, epätavallisia sykereaktioita, heikentynyttä unenlaatua, poikkeuksellisen negatiivisia tunnetiloja sekä useita peräkkäisiä heikosti kulkevia harjoituksia, kevennä harjoittelua selkeästi vähintään 1-2 viikon ajaksi. — Kehitys tapahtuu levossa ja elimistön pitää antaa palautua riittävästi ennen seuraavaa ärsykettä, jotta kroppa ottaa treeniä kunnolla vastaan. Muuten edessä on tasannevaihe tai pahimmassa tapauksessa ylikuntotila.”

Eli suomeksi sanottuna tarvitaan lepopäiviä, kevyitä viikkoja ja palauttavia harjoituksia ja vasta kun kroppa on saanut tarpeeksi aikaa palautua, uudesta treenistä on hyötyä. Suosittelen lukemaan kyseisen artikkelin kokonaan.

Mutta miksi tämä on niin vaikeaa? Kaikkihan ovat kuulleet jo kyllästymiseen asti ”lihas kasvaa levossa” -mantraa. Asian pitäisi olla aktiivikuntoilijoille itsestäänelvyys, vaan ei ole. Oma veikkauskeni on, että monilta lepopäivät ja -viikot jäävät pitämättä puhtaasti psykologisista syistä: toisaalta ajattellaan, että pitää treenata jatkuvasti ollakseen ”urheilullinen”, ja toisaalta ei ajatella olevansa ”vielä sillä tasolla” että kevyille viikoilla olisi tarvetta. Ristiriitaista, eikö?

Jännä kyllä, säännöllisesti liikuntaa harrastava ihminen ei rupsahda takaisin sohvaperunaksi vaikka viikon puntinnostelut jäisivät väliin. Oman kokemukseni mukaan rauta nousee usein kevyen viikon jälkeen entistä sujuvammin, kunhan lepoa on ollut riittävästi ja liikkuvuutta on muistanut harjoitella myös sen aikana. Kevyen viikon pitämiseen ei tarvita mitään suurta draamaa tai uhkaavaa ylikuntotilaa, vaan itse ainakin kevennän treenejä noin kerran kuussa muista menoista riippuen.

Vaan entä sitten, kun yksittäinen treeni ei suju, vaikka olosuhteiden pitäisi periaattessa olla kunnossa? Eilen menin lepoviikon jälkeen salille, ja kaikki muu sujui kohtalaisesti, mutta kyykyistä ei tullut mitään. Syyllinen löytyy luultavasti edelleen purjehduksen jälkeen kireistä reisilihaksista, joita en ollut jaksanut venytellä ja huoltaa tarpeeksi salitauon aikana, tai kenties palautumisaika oli ollut kuitenkin liian lyhyt. Joka tapauksessa totesin – ilman sen suurempaa draamaa – että eipä sitten, siirrytään punnerruksiin.

Koska ei ole pakko jos ei jaksa ja väkisin repimällä saa luultavasti aikaan lähinnä vahinkoa. Ehtii sitä kyykkimään joku toinenkin päivä.

Tiivistelmä (& note to self): Pidä kevyitä viikkoja ja lepopäiviä riittäävän usein. Älä ahdistu siitä, että aina ei voi treenata täysillä. Muista liikkuvuusharjoittelu.

***

Edit. 19.7. Kuva ei ilmeisesti näkynyt kaikilla selaimilla, nyt asia on toivonmukaan korjattu.