Fitness-piireissä ollaan edelleen sitä mieltä että kova treenaus ei kuulu naisille. Naisille on voimalajien sijaan varattu rooli esteettisissä lajeissa, joissa ei riskeerata kehon viehättävyyttä. Sellaisia ovat esimerkiksi voimistelu tai taitoluistelu.

– Karjalainen 9.5.2014

Tämän aamun Karjalaisessa oli toisaalta hyvä, toisaalta aika järkyttävä kirjoitus ennakoluuloista salilla treenaavia naisia kohtaan. Jutun mukaan jopa eräästä bloggaajasta oli tehty lastensuojeluilmoitus koska tämä treenaa liikaa pienen lapsen äidiksi! Siis oikeasti, 2010-luvun Suomessa?

Kumma kyllä kuntosaliharrastuksen yleistymisestä huolimatta erilaisiin ennakkoluuloihin lajia ja sen harrastajia kohtaan törmää usein. Itse pidän itseäni alottelijana ja nostelenpa vähän puntteja huvikseen -tasoisena treenaajana. Silti kävin erään ystäväni kanssa seuraavan keskustelun ihan normaalin small talkin lomassa:

Ystävä: Ethän sä mitään proteiineja kuitenkaan vedä?

Minä: No mä syön ihan ruokaa?

Ystävä: Että susta ei oo tullu mikään himotreenaaja?

Miksi se, että käy salilla enemmän kuin kerran-pari viikkoon tekee ihmisestä jotenkin oudon tai ”toisen”, muun kuin oman itsensä? Miksi esimerkiksi palautusjuomien (jotka ovat loistava keino torjua treenin jälkeistä nälkäkuolemaa) rinnastetaan lähes dopingiin? Eikö kuntosalilla käymistä, tai vaikka crossfitia tai painonnostoa, voi pitää ihan vaan kivana harrastuksena, kuten vaikka pianotunteja tai maalauskurssia?

Jos joku tietää, olkaa hyvä ja selittäkää.