Tasan kuukauden päästä tähän aikaan olen toivottavasti jossakin päin Helsinkiä tai Espoota kippistelemässä ensimmäiselle maratonilleni. Syyskuun toisen ja Nuuksio Classicin hiipiessä salakavalasti mutta vääjäämättömästi lähemmäs mielessäni on pyörinyt lähinnä kaksi ajatusta: Mitähän hittoa oikein olen tekemässä? ja Miksi, oi miksi, en ole treenannut enemmän?

Hankin heti Karhunkierroksen jälkeen treeniohjelman Runner’s Highin nettivalmennuspalvelusta. Ohjelma on sinänsä hyvä – se, kuinka ahkerasti sitä olen toteuttanut, vähemmän kehumisen arvoista. Karhunkierroksen jälkeen olen lenkkeillyt noin 180 ja koko vuonna noin 530 kilometriä, tosin luvussa on myös suunnistukset mukana. En todellakaan tiedä, riittääkö tämä mihinkään – toiset sanovat, että treeneissä pitäisi pystyä juoksemaan viikossa kisamatka, ja minä olen parhaina viikkoina päässyt hädin tuskin puoleen siitä.

Viimeisen puolentoista viikon ajalta treenipäiväkirjani näyttää tältä:

MA: Lepo, hieronta.

TI: Flowjooga 40 min.

KE: Suunnistus 1 h 5 min – pääsin ensimmäistä kertaa B-radan läpi ja vieläpä omalla mittapuullani todella hyvällä ajalla!

TO: Kuntosali 1 h.

PE: Lepo.

LA: Pitkä lenkki Hossan metsäpoluista nautiskellen, 2 h 12 min / 13,5 km. Postauksen kuvat ovat tältä reissulta.

SU: Kevyt patikkaretki Hossassa noin 3 h.

MA: Flowjooga 1 h 10 min.

TI: Mäkivetoja pururadalla, alku ja loppuverryttelyt mukaan luettuna 56 min / 6 km.

KE: Flowjooga 1 h 10 min.

Oikeasti tässä olisi pitänyt olla ainakin kaksi vk-lenkkiä enemmän… Toisaalta olen edelleen sitä mieltä, että kropan pitäminen ehjänä monipuolisella harjoittelulla on tärkeämpää kuin kilometrien keräily.

Ensi viikonloppuna olen jälleen menossa harjoituskisaan Ukkohalla Trail Runille. Tällä kertaa juostavana on 16,5 kilometrin matka. Hassua ajatella, että vuosi sitten en ollut juossut ikinä niin pitkää matkaa, ja nyt se on minulle treenilenkki varsinaista koitosta varten. 

Oikeastaan jo pelkästään sillä, että olen ikinä uskaltanut ilmoittautua ja alkanut harjoitella (olkoonkin hieman puolivillaisesti) maratonille, olen tehnyt jotain, mitä sekä minä itse että moni minut tunteva ei olisi ikinä uskonut. Jo pelkästään matkalla tähän pisteeseen olen rikkonut niin monia rajoja, että itse maratonin lopputuloksella ei oikeastaan ole väliä. Mitä tulee etukäteen panikoimiseen, toistan saman, mitä olen ennenkin sanonut juoksutapahtumien alla: Eihän se olisi ollenkaan siistiä, jos se ei olisi jännää.