Ennätysjahdissa
Juoksin elämäni kolmannen puolimaratonin tänä syksynä Tallinnassa. Päivä oli tosi lämmin ja loppuaikakin jäi kauas tavoitteesta. Homma jäi kaivertamaan sen verran, että päädyin Vantaan puolikkaan osallistujalistalle jo pari päivää Virosta kotiutumisen jälkeen.
Vantaan puolimaraton juostiin viikko sitten Tikkurilan urheilupuiston ympäristössä. En ollut ehtinyt juoksemista enempää valmistautua tai juuri edes ajatella koko päivää. Aamulla katsoi kevään kuvista, mitä olin syönyt ennen Helsingin puolikasta (HCR), että osaisin tankata suunnilleen oikein. Tuolloin nälkä yllätti kesken juoksun, joten päädyin aamiaisen lisäksi syömään tällä kertaa myös kunnon lautasellisen lounasta.
Näillä eväillä läksin kisapaikalle. Lauantaina keli oli melko viileän oloinen, mutta aurinko alkoi lämmittää iltapäivällä niin, että kiskaisin jalkaan puolipitkät juoksuhousut ja päälleni harkinnan jälkeen pitkähihaisen, mutta ohuen juoksupaidan. T-paidalla olisi lopulta tarjennut hyvin juosta (8-10 astetta), mutta tuuli oli toki koleahko.
Reittiä oli aiemmin kehuttu tasaiseksi, jopa nopeaksi, mutta tylsäksi. Mun mielestä se ei ollut tylsä, maisemat kun olivat ihan uusia. Reitti ei myöskään ollut täysin tasainen, mutta lyhyitä ylämäkiä kompensoivat aina myös laskut. Tykkäsin muuten, mutta pureva vastatuuli muutamalla suoralla hidasti ikävästi vauhtia.
Jalkojen jumitus ei ollut täysin jäänyt hierojan pöydälle alkuviikosta. Puolivälissä nappaamani geeli pisti myös vatsaa ikävästi sekaisin ja päätinkin tämän olevan viimeinen geelitankkaukseni. Geelit kun ovat aina tehneet mulle vaan oudon olon juoksun aikana – eivät selkeästi siis sovi tähän palettiin. Parasta matkalla oli ihmisten kannustus. Jokaisella juoksijalla oli rinnassaan olevassa nimilapussa oma etunimi, joka mahdollisti kannustamisen nimellä. Ekat ”Hyvä Noora!”-huudot olivat hämmentäviä, mutta sitten jopa liikutuin hieman.
Juoksin 5 minuuttia päälle keväällä tekemäni PB:n, mutta olin todella tyytyväinen suoritukseen. Puolimaratonin jälkeinen tunne on aina yhtä ihana! Tuntee saavuttaneensa jotain, voittaneensa itsensä sekä tekee mieli treenata enemmän ja tulla vieläkin vikkelämmäksi. Tällä kertaa ekan kerran poltteli myös ajatus kokonaisesta maratonista, jonka suunnittelusta olen vielä toistaiseksi pysynyt kauempana.
Illalla googlailin jo innoissani Berliinin puolikasta, jonne viime vuonna suunnittelin meneväni. Ehkä lennot pitäisikin varata juuri näissä hyvissä jälkifiiliksissä. Ja saisihan siitä taas intoa jatkaa treeniä läpi talven.
– Noora
Lue myös:
