Talopaketti+tontti: suunnittelu ja taloprojektin eri vaiheet

Kerroin aiemmin täällä meidän hyvin alustavista suunnitelmista muuttaa toiselle paikkakunnalle. Yksi syy muuttoon on puhtaasti unelmat: tuolla meidän olisi mahdollista ostaa tontti ja rakennuttaa just sellainen koti kuin haluamme. Nykyisellä sijainnilla se on meille liian kallista. Pidämme yhtenä vaihtoehtona myös valmiin ostoa, mikäli sattuisi hyvä kohdalle.

Kuva: Tuusulan Asuntomessuilta

Taloprojektin vaiheet

Olemme suunnitelman alkusysäyksen jälkeen (eli suunnilleen viime syyskuusta) tutustuneet vaihtoehtoihin ja käytännön asioihin niin talopakettiyritysten sivuilla kuin rakentavien ystäviemme avustuksella. Viime viikolla tilasimme arvion nykyisestä asunnosta ja kävimme lainaneuvotteluja pankin kanssa.

Tontti

Tontit tulevat kyseisessä kaupungissa (ehkä muuallakin) hakuun aina kaksi kertaa vuodessa. Tuossa välissä niitä saattaa vapautua, mikäli tontin alustavasti arvonnassa saanut ja varannut ei ole aloittanut rakentamista puolen vuoden sisällä. Käytännössä siis flaksin käydessä tontista maksetaan varausmaksu ja 6 kk jälkeen kaupunki alkaa periä siitä vuokraa. Tuossa vaiheessa tontille pitäisi jo olla rakentamassa. Ja myöhemmin tontin voi sitten lunastaa tai vastaavasti vain jatkaa vuokran maksua, jos ei halua sitä omaksi.

Kuva: Tuusulan Asuntomessuilta

Talopaketti

Talopakettifirmoja on kymmeniä, emmekä varmaan aloittaneet niiden vertailua yhtään liian aikaisin, vaikka rakentaminen onkin meille ajankohtaista todennäköisesti aikaisintaan loppuvuodesta (sekin saattaa olla vähän optimistinen arvio). Vertailemme katselemalla toiveidemme kokoisia 130m2+ pohjia ja miettimällä niiden kautta pohjan edellytyksiä — asioita, joista emme tingi. Tällä hetkellä mulle on muotoutunut tapa etsiä pohjasta ensin se olennaisin, jonka perusteella joko jatkan tarkastelua tai vaihdan mallia.

  1. Kodinhoitohuone, josta pääsee ulos.
  2. Kaksi suihkua kylppärissä.
  3. Vaatehuoneet makkar(e)issa. Haluaisin niin paljon mieluummin sellaiset kuin kaappeja.
  4. Yhtenäinen olohuone-keittiö-tila, jossa on riittävästi neliöitä (keittosaareke iso plussa!).
  5. Makkareiden sisäänkäynti (tai ainakin kahden) jostain muualta kuin suoraan olohuoneesta.

Voisin ehkä kirjoittaa eri huoneita koskevista unelmistani vielä erillisiä postauksia, niin en avaa näitä kriteerejä tässä vielä enempää.

Muita juttuja, joita haluamme tulevaan kotiin ovat isot ikkunat ja tilava huonekorkeus ainakin oleskelutilassa. Toiveena on myös autotalli ja -katos.

Kuva: Tuusulan Asuntomessuilta

Muut kustannukset

Tontin ja talon lisäksi täytyy rahaa budjetoida ainakin maa- ja sähkötöille. Näihin en ole vielä ihan hirveästi perehtynyt, mutta tontin muoto (esim. rinne vai tasainen) sekä pohja (kallio, kivi, savi) vaikuttavat maatöiden hintaan merkittävästikin. Samoin kuulemma kontaktit — joskus voi käydä tuuri kustannusten suhteen, kun sattuu tuntemaan oikeita ihmisiä. Tonttiolosuhteet vaikuttavat lisäksi talomallin valintaan — kaikkia malleja ei saa rakennettua kaikkialle. Ja tonteilla on usein edellytyksiä talon ulkonäölle (väri, panelointisuunta jne.) ja korkeudelle, jotka suunnittelussa tulee huomioida.

Joka tapauksessa projekti innostuttaa tällä hetkellä paljon. Toki toiselle paikkakunnalle muutto olisi myös jännittävää, mutta noin 15 kertaa muutettuani tiedän, että sopeudun nopeasti uusiin paikkoihin.

Kiinnostaisko sua seurata meidän projektia täällä blogissa? Suunnittelun osalta voisin ainakin kirjoitella juttuja nyt, kun mikään ei todennäköisesti etene hetkeen vielä konkreettisesti. Kerro kommenteissa ja kaikki vinkit on myös tervetulleita!

Noora

Lue myös:

Harkinnassa muutto toiseen kaupunkiin

Vuoden 2021 kolme unelmaprojektia

Asuntomessut Tuusulassa – mitä jäi mieleen?

Ensiasuntoon kolmikymppisenä

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *