8 Reasons to Follow Your Dream

8 Reasons to Follow Your Dream

Joskus omat unelmat voivat olla kristallinkirkkaita, täysin realistisia ja usein mielessä. Silti niiden tavoitteleminen tuntuu pelottavalta ja vaatii hurjan paljon rohkeutta. Tuntemattomaan sukeltaminen on aina pelottavaa ja mitä suurempi unelma, sitä suuremmat riskit. Mielestäni unelmat ovat silti tehty toteutettaviksi ja nyt aionkin listata syitä, miksi niitä kannattaa lähteä tavoittelemaan.  Teet asioita, joita et olisi ikinä kuvitellut […]

Ensitunnelmat Limasta

Ensitunnelmat Limasta

Olemme viettäneet nyt melkein viikon Limassa ja ensivaikutelmat ovat todella hyvät. Asumme Barrancossa ihan Mirafloresin rajalla ja olen todella tyytyväinen tähän sijaintiin. Asuntomme on suuri kaksikerroksinen omakotitalo omalla pienellä takapihalla. Lähikadut vaikuttavat todella rauhallisilta ja näissä on vähän jopa sellainen Losin esikaupunkialueen fiilis. Erona kuitenkin se, että kävellen pääsee liikkumaan helposti. Rantaan on hiukan matkaa, […]

Herkullinen terveyspommi

Herkullinen terveyspommi

Kerroinkin jo hiukan aiemmin, että kroppa oli todella huonovointinen Ecuadorissa viettämämme ajan jälkeen, sillä ruokailutottumukset menivät siellä aivan uusiksi. Hyvää ruokaa ei tuntuntut saavan mistään, eikä tosiaan omaa keittiötä ollut. Loppupäivinä minulla oli mieli todella maassa ja poikaystävänikin totesi, etten ole enää lainkaan oma itseni. En jaksanut innostua kivoistakaan jutuista ja kaikki tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. […]