MOTIVAATIOTA PIMEYDESTÄ

MOTIVAATIOTA PIMEYDESTÄ

Joulukuu ja tammikuu voivat olla hiukan haasteellista aikaa bloggaajalle kuvien ottamisen suhteen. On niin pimeää, että kello 12 päivänvalossakaan ei saa välttämättä tarkkoja kuvia. Sen sijaan että valittaisin sen enempää pimeästä vuodenajasta, päätin pohtia mitä hyötyä tästä voi olla. Huomaan nimittäin itse pystyväni keskittymään kaikkeen paljon paremmin, kun aurinko ei houkuttele lähtemään ulos. Tällä hetkellä työstän […]

VIDEOBLOGI-IDEOITA

VIDEOBLOGI-IDEOITA

Blogiskene muuttuu kokoajan ja videoblogit tulevat kokoajan ajankohtaisemmiksi. Niinpä siis ajattelin itsekin lähteä kokeilemaan siipiäni videosisällön tekemisessä. Ainoana ongelmana (kaiken teknisen puolen omaksumisen lisäksi tietysti) on vain siinä, etten tiedä millaisia videoita lähtisin tekemään. Start living your best life on nykyään niin monimuotoinen ja luetuimmat postaukset ovat yleensä niitä vähän syvällisempiä. Siksipä haluankin kysyä teiltä, mitä te […]

HERKKUSALAATTIEN AATELIA

HERKKUSALAATTIEN AATELIA

Usein tulee tehtyä ruokia mentaliteetilla ”mitä kaapista löytyy”. Harvemmin kuitenkaan näistä ruoista syntyy mitään kirjoittamisen arvoisia annoksia. Tällä kertaa kuitenkin tapahtui poikkeus. Tuli tehtyä ihan mielettömän maukas kanasalaatti ja sille kastike.  Salaatti: 1 avokado 1 pieni punasipuli miniluumutomaatteja kurkunpätkä jotain hyvää salaattia vuohenjuustoa puoli pötköä Kanat: 400 gr kanafileitä suikaleiksi Paisto öljyssä Maustamiseen suolaa, ja […]

SUNNUNTAIPUUHAA

SUNNUNTAIPUUHAA

Hyvää huomenta! Sain vihdoin käännettyä unirytmini takaisin normaaliin joululoman jäljiltä. Huomaan heti muutoksen omissa energiatasoissani. Tänäänkin heräsin jo kahdeksalta ilman kelloa, vaikka vielä viime viikonloppuna kymmeneltä soiva kello aiheutti lähes sydärin.   Sunnuntaipäivä on monelle viikon ainoa kunnon lepopäivä ja se meneekin varmaan monessa taloudessa ihan makoillessa. Jos kuitenkin kaipaat jotain puuhaa sunnuntaille, keräsin pienen listan asioista […]