Pinnallisuuden paradoksi
Olen miettinyt paljon pinnallisuutta elämäni aikana ja kummastellut, kuinka monet pitävät sitä jollain tapaa syvällisyyden vastakohtana. Pinnallinen ihminen on sellainen, joka keskittää energiaansa ja ajatuksiaan ulkonäköön, pintaan. Syvällinen ihminen ajattelee asioita pidemmälle, syvemmälle, eikä mieti ulkokuorta. Tässä tavallaan tehdään sellainen erottelu, että ”no, kumpaan porukkaan haluat kuulua?”.
Tässähän ei ole mitään järkeä. Ulkokuori ja sisin ovat ihan täysin eri asioita. Ennemminkin voisi verrata ulkonäköönsä huomiota kiinnittävän ja ulkonäöstä piittaamatonta ihmistä. Tai syvällisten ajatusten parissa viihtyvää ja kepeiden puheenaiheiden ystävää keskenään. Nämä ovat paljon validimpia vastakohtia, kuin syvällisyys vs. pinnallisuus.
Jos ihminen on visuaalinen, on suuri mahdollisuus että häntä kiinnostaa myös se, miltä itse näyttää. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään muuta tämän henkilön sielunmaisemasta, kuin sen, että häntä kiinnostaa se miltä hän näyttää. Jokin haluaa tietoisesti näyttää siltä, ettei häntä kiinnosta miltä hän näyttää, ja tämäkin on pinnan ajattelua. Saatetaan jopa miettiä paljon enemmän sitä ulkonäköä sillä halutaan brändätä itseään johonkin tiettyyn muottiin sopivaksi.
En siis tarkoita, etteikö pinnallisuus olisi sanana ihan käypä. Itse kiinnitän huomiota ulkonäkööni, meikkaan, laitan joskus tukkaani ja valitsen vaatteita jotka sopivat mielestäni persoonaani parhaiten. Tämä on pinnallista — olen siis pinnallinen. 23,5 h päivästä mietin aivan muita juttuja kuin ulkonäköä. Rakastan kyseenalaistaa asioita, käydä keskustelua kaikesta mahdollisesta, pureutua aina vähän syvemmälle, pohtia universumia, väitellä eri aiheista, oppia lisää, lukea filosofiaa, nähdä ihmisistä kaiken muun kuin ulkokuoren — olen siis syvällinen. Nämä kaksi asiaa eivät sulje toisiaan pois.
Minkä takia niin moni edelleen kuvittelee toisin?
Olen kyllästynyt siihen, että fiksut ajattelevat naiset joutuvat jotenkin selittelemään itsensä ehostamista ja vakuuttelevat itselleen ja muille ettei nämä jutut oikeasti kiinnosta. Omasta mielestäni on todella antifeminististä ajatella että järki ei asu meikatussa päässä.
Mitä ajatuksia teillä herää aiheesta?
