Esimerkin voima

DSC_0628.jpg

Olen pohtinut paljon lähipäivinä sitä, kuinka voimme käytöksellämme vaikuttaa muihin ihmisiin. Joskus omalla toiminnalla on positiivisia vaikutuksia, mutta toisinaan voimme aiheuttaa paljon harmia ja pahaa mieltä tarkoittamattamme. Tästä ehkä yleisin virhe, mitä tuppaamme tekemään, on oman itsemme kritisointi. Voimme esimerkiksi höpöttää siitä, kuinka sisin on tärkeintä ja ulkonäöllä ei ole merkitystä. Jos kuitenkin haukumme jatkuvasti omaa ulkonäköä, viestii se aivan muuta ympärillä oleville ihmisille.

Ymmärrän toki, että kun itsellään on paha olla, keskitytään niihin omiin virheisiin. Puhutaan rumasti omasta ulkonäöstä ja huomataan myös muissa ensimmäisenä virheet. Tällöin kuitenkaan tulee tuskin ajatelleeksi, millaisen olon se jättää näiden puheiden vastaanottajalle. Jos kuvittelee, että esimerkiksi oman painon syynääminen ja siitä hysteerisesti stressaaminen koskee vain itseään, ei se pidä paikkaansa. Se viestii kaikille ympärilläolijoille, kuinka tärkeää on, mitä kukin painaa.

Tarhaikäiset lapset ovat jo laihiksilla ja miettivät sitä, mitä painavat. Kaikki nämä ovat vanhemmiltamme tai muualta opittuja asioita. Olipa ihanne käyttäytymismallimme millaisia tahansa, emme voi opettaa niitä puhumalla niistä. Ne opitaan käyttäytymällä itse niin, kuin haluaisimme muiden käyttäytyvän. Nämä eivät suinkaan rajoitu vain perhepiiriin, vaan omia epävarmuuksiaan saattaa tietämättään siirtää myös ystäväporukkaan tai vaikka parisuhteeseen.

Vain omalla käytöksellämme pystymme vaikuttamaan muihin. Jos me kohtelemme itseämme hyvin ja puhumme kauniisti itsestämme ja muista, tulee myös toiselle henkilölle paljon arvokkaampi olo. Sen sijaan jos keskitymme kritisoimaan ja soimaamaan itseämme, kannustamme samalla toisia tähän itsekritiikkiin. 

Seuraavan kerran, kun meinaatte soimata itseänne jostain, miettikää millaisen jäljen se jättää toiseen ihmiseen? Puhuisitko niin rumasti hänestä? Sillä sellaisen olon se saattaa häneen jättää. 

Set an example for others by doing good actions, and being kind, not just to others but yourself as well. 

DSC_0606.jpg

DSC_0609.jpg

DSC_0725.jpg

Pictures: Sara /Tickle Your Fancy

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Festarikausi auki!

DSC_2443.jpg

Voi pojat! Lauantaina oli tämän kesän ensimmäiset festarit, eli Hernesaaressa ensimmäistä kertaa järjestetty Summerburst ja oli kyllä ihan mielettömän hauska päivä ja ilta. Kellekään blogia kauemmin lukeneelle tuskin tulee yllätyksenä, että festarit ovat mielestäni parasta kesässä. Rakastan sitä huoletonta tunnelmaa, kun oluen voi nauttia muovituopista ja ruoan pahvilautaselta ja tietenkin sitä että saa viettää koko päivän ulkona ja nauttia livemusiikista. 

Summerburstin esiintyjät olivat itselleni Kygoa lukuunottamatta aika tuntemattomia minulle, mutta se ei menoa haitannut. Meillä oli niin hyvä porukka kasassa, että tunnelma pysyi katossa loppuun asti. Ja parasta oli saada viettää koko päivän parhaan ystäväni kanssa, jonka kanssa näin pitkät yhteiset hetket ovat harvinaista herkkua, sillä kummankin elämä on niin hektistä, että yleensä tapaamiset ovat lounaita, kahvitteluja tai kävelylenkkejä. Nyt oli niin ihanaa, ettei iltaa olisi meinannut haluta lopettaa millään. 

Kotiin kävelin aamun sarastaessa ja maailman isoin hymy huulilla. Nyt kun katselen näitä Saran lähettämiä kuvia, en voi olla hymyilemättä vaikka väsy painaa edelleen. Toivottavasti iloinen tunnelma välittyy myös ruudun toiselle puolelle. Ihan huikea aloitus festarikaudelle! En ole itse vielä päättänyt, mille kaikille festareille osallistun tänä vuonna, mutta festarikuume on nyt pahasti päällä. Minne te olette menossa??

We spent Saturday on Summerburst festival, that was held first time here in Helsinki. It was a perfect day and night and even though I’m really tired still from dancing the whole day, I couldn’t be happier looking at these pictures and seeing all these smiles of the people that I love! Great way to start the festival season. 

DSC_2292.jpg

DSC_2474.jpg

DSC_2567.jpg

DSC_2254.jpg

DSC_2326.jpg

DSC_2340.jpg

Pictures: Sara / Tickle Your Fancy

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe