Mental Health Monday 6

DSC_5352.jpg

Taas olisi vuorossa Mental Health Monday!

Huomaan itse välillä ajautuvani sellaiseen arkeen, mikä ei tunnu antavan minulle kamalan paljon. Siis sellaiseen rutiininomaiseen suorittamiseen, jossa päivä täyttyy niistä pakollisista asioista, joiden jälkeen tulee vain lojuttua esimerkiksi television edessä. Usein kyse ei ole edes siitä, etteikö olisi mahdollista rakentaa arkeaan paremmin. Sitä on vain jotenkin urautunut tekemään asiat tietyllä tavalla.

Tällaisina hetkinä otan kynän ja paperin esiin ja mietin, mitkä ovat niitä asioita jotka tekevät minusta onnellisen? Minkä parissa koen olevan helppo hymyillä? Kenen seura saa minut tuntemaan iloa ja hyvää mieltä?  Teen listan näistä asioista. Urheilu, hyvät ystävät, maukas ruoka, musiikin kuuntelu, kirjojen lukeminen, luovat harrastukset ja syvälliset keskustelut saavat ainakin oman fiiliksen kattoon. 

Sitten teen listan asioista joita teen päivittäin. Joskus listasta tulee melko tylsä: kaupassa käynti, ruoanlaitto, uutisten lukeminen, töiden tekeminen, television katselu ja netissä surffailu. Kun kummatkin listat ovat valmiita, vertaan niitä ja mietin, miten ensimmäisen listan asioita saisi ujutettua enemmän päivittäin tehtävien juttujen piiriin. Monesti kyseessä on vain organisointikysymys. Töiden tekemiseen voi yhdistää musiikin kuuntelun, kaupassakäynnin voi korvata lounastreffeillä ystävän kanssa, telkkarin katselun sijaan voi lähteä treenaamaan ja nettisurffailun voi korvata hyvään kirjaan syventymällä. 

Paras tilanne on tietysti sellainen, jossa ensimmäinen ja toinen lista näyttävät samalta!

Joskus niitä lempijuttuja pitää ihan aikatauluttaa omaan elämäänsä, sillä eivät ne aina tule luonnostaan. Rankan päivän jälkeen sohvalle lösähtäminen tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin treenaamaan lähteminen, vaikka siitä saattaisi tulla paljon parempi mieli. Oli kyseessä mikä tahansa, mistä koet saavasi hyvää mieltä ja lisää energiaa, kannattaa sille järjestää oma paikkansa arjessa. 

 

Today I challenge you to make two different lists. First, a list of things that makes you happy. Who makes you fell good? What makes you smile? Then, a list of things you do daily. Compare the lists. If they look similar, great! If they are completely different, try make adjustments to your daily schedule to add more things from the first list to the second one. 

mentalmonday.jpg

DSC_5319.jpg

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

Pihaleikkejä

 

DSC_5776.jpg

Neiti 27-vee täällä fiilistelee pihaleikkejä.

Tämän postauksen kommenttiboksissa aloimme nimittäin pohtia, kuinka siistejä lasten leikit olisivat ihan tänäkin päivänä liikuntamuotoina. Muistatteko vielä kirkkiksen tai lipunryöstön? Tai persiksen (keinupersis tietysti parasta)?! Nehän on ihan mielettömän hauskoja. Muistan että kehittelimme myös omia uusia sääntöjä leikkeihin, jotta niistä tulisi vielä jännempiä. Koulussa leikimme näitä aina välitunnilla ja palasimme tunnilla hengästyneinä ja adrenaliinipäissämme siitä kaikesta juoksemisesta. 

Olin ihan unohtanut, kuinka hauskoja kaikki liikunnalliset leikit olikaan. En ole nimittäin koskaan ollut sellanen lelu-ihminen, mutta tällaisista leikistä innostuisin varmaan vieläkin. Mitäköhän kaverit sanoisivat jos ehdottaisi yhteistreenien sijaan ulkoleikkejä? Pitäisivät varmaan vähän hulluna. Ehkä olenkin, tai sitten idea on nerokas. Skenaariosta puuttuu vain se, että joku laittaisi sillä välin ruoan valmiiksi ja huutaisi ikkunasta syömään kun se on valmista. 

Muistaakseni siitä ei ole kuitenkaan kovinkaan kauaa, kun leikimme vielä isolla porukalla piilosta ja se sai jengin yllättävän fiiliksiin. Pitää varmaan alkaa palauttaa mieleen eri leikkien sääntöjä. Googlasin jo 10 tikkua laudalla.  😀

When I was little, I was never a big fan of toys, but I always loved all the games that involved some kind of running and adrenaline. I think I would still enjoy that 😀 Maybe I should invite my friends for a play date. That’s the perfect way to get a little aerobic workout done. Not sure if I’m crazy, or genious?

DSC_5878.jpg

 

Hyvinvointi Liikunta