Lukijatapaaminen?

eltsu.jpg

Tämän viikon treenihaasteessa haastoin teitä treenaamaan kaverin kanssa. Olen itse toteuttanut myös näitä haasteita ja tämän viikon treeni on kyllä oma lemppari. Löysimme tällaisen yleisurheilukentän ihan kotimme läheltä, jonne hölkkää noin 10 minuuttia. Ensimmäisellä kerralla kokeilimme jotain takaporttia ja se oli onneksemme auki. Menimme pokkana sisään ja uskottelimme kentän olevan ilmainen kaikille. Toisella kerralla portissa oli kuitenkin kunnon kettinki ja kiersimme kiltisti etuovelle. Kahden solen pääsymaksu ei kuitenkaan ollut paha, joten kiltisti pulitimme sen. 

On ollut niin kivaa juosta täysiä. Siinä tulee sellaiset adrenaliinit, joita on vaikea millään muulla treenillä saavuttaa. Myös jalat ovat olleet aika hajalla näiden treenien jäljiltä, mutta vain hyvällä tavalla. On kivaa kun lihakset on vähän hellinä. Sillä tavalla tietää tehneensäkin jotain. Puhuimmekin jo, että voisi jatkaa tämän tyylisiä treenejä Eltsun kentällä. 

Parasta treenaamista on mielestäni juuri tällainen, jossa yhdistyy ulkonaolo ja hyvä seura. Ja kuinka ihanaa, että Suomessakin alkaa olla jo sopivat säät ulkotreeneihin! Pari vuotta sitten yritimme järjestää ystävien kanssa pesäpallopeliä Helsingissä. Oli kuitenkin vaikea saada vähintään kymmenen henkilön aikatauluja kohtaamaan ja lopulta idea lössähti ja meitä jäi 4 naista harmittelemaan sitä ettei peliä saatu koskaan aikaan.

Tällaiset yhteispelit ovat kuitenkin mielestäni ihan mahtava tapa urheilla, joten tästä tulikin mieleeni, olisiko teillä kiinnostusta pesikseen? On aina mukava tavata lukijoita ja mikäpä hauskempi tapa kuin ulkopeli jonain kesäiltana Helsingissä? Jos halukkaita pelaajia löytyy tarpeeksi, järjestän ehdottomasti jostain mailat ja räpylät sitä varten! En ole pelannut pesäpalloa varmaan ala-asteen jälkeen, mutta eiköhän säännöt muistu nopeasti mieleen. 

We found this workout place close to our home and been going there a lot this week. I love to exercise outdoors and it’s been fun to do it together with my boyfriend. We already decided to continue to workout like this when we return to Finlans. It’s been also super fun to run as fast as I can! It gives you such an amazing adrenaline rush. And it’s really good exercise, my legs have been killing me. 

eltsu1.jpg

eltsu2.jpg

 

Suhteet Oma elämä Liikunta

Tavoite, joka saa ylittämään itsensä

rooftop.jpg

Kun aloittelin valokuvausharrastusta, muistan kuinka opettelin kuvaamiseen liittyviä juttuja yömyöhään ja aamulla saatoin hypätä koneelle jo ennen kuin aamukahvia oli saatu koneistoon. Sama into oli New Yorkissa kun innostuin maalauksesta. Heti herättyä tuli sellainen tunne, että ”jes, pääsee taas maalaamaan”.  Yleensä sisäinen puheeni kyselee aamuisin ”joko pitää herätä?” eikä niinkään ”saako jo nousta?”. 

Aloin pohtia, kuinka tämä täytyy muuttaa. Haluan löytää itselleni sellaisen tavoitteen, joka saa nousemaan joka aamu tuolla samaisella innolla. Maalin, joka mielessä pystyy ylittämään itsensä.  Joku kyselikin kommenttiboksissa hetki sitten, mitkä ovat tämänhetkisiä unelmiani. Viimeksi kun suuresta unelmastani kerroin, oli se ulkomailla jonkin aikaa asuminen. Nyt kun tavoite on saavutettu, on aika miettiä uusi.  Toki pieniä unelmia on minullakin jatkuvasti, mutta se isoin tavoite on vielä vähän utuinen. 

Olen täällä paljon puhunut unelmoinnista ja visualisoinnista ennenkin, mutta kuitenkaan en ehkä niin paljon sitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Unelmien toteuttaminenhan on sitä hauskinta puuhaa. Ne pienet onnistumiset matkalla sinne suureen päämäärään, antavat melkeinpä enemmän kuin se lopullisen tavoitteen saavuttaminen. Vaikka tie olisi kuinka rankka, ei se tunnu pahalta mikäli lopputulema tuntuu merkitykselliseltä. En koskaan näe työtä hulluna raatamisena, silloin kun se palvelee varsinaista päämäärääni. 

Ainakaan itseäni ei ärsytä ”hanttihommat” tai muut epämieluisat jutut ollenkaan niin paljon, silloin kun tiedän niiden auttavan minua kohti jotain suurta unelmaa. Jos esimerkiksi olen remppaillut asuntoani ja joutunut sen takia raahaamaan hirveitä määriä maalia ja muita tarvikkeita rautakaupasta ja sen jälkeen urakoinut asunnolla monta tuntia. Normaalisti en nauttisi tällaisesta puuhasta, mutta se tuntuu mahtavalta kun tietää joka hetki olevan lähempänä unelmiensa kotia. Ja tässä esimerkissä oli kyse vain hetkittäisestä lyhyen aikavälin unelmasta. 

Sen työn merkityksellisyyden takia niitä tavoitteita pitää kuitenkin mielestäni miettiä. Keksiä se jokin juttu, mikä saa kaiken sen työmäärän tuntumaan sellaiselta, minkä pariin haluaa heti sängystä ponkaista. Kun tavoite on selvillä, voi alkaa miettiä tehtävälistaa ja lyhyen aikavälin tavoitteita matkalle. Alankin nyt itse tältä istumalta jäsentämään omaa unelmaani hiukan selkeämmäksi kokonaisuudeksi. 

Mikä sinut saa ponkaisemaan aamulla sängystä?

When you have a dream in your mind, and you have set yourself long term and short term goals, it’s easier to enjoy what ever you have do, knowing that you have to do in order to achieve you goals. When the dream is good enough, you don’t mind working your ass off for it. My goal for today is to think of a dream taht makes me jump out of bed every morning.

 

 

rooftop3.jpg

rooftop1 copy.jpg

rooftop0.jpg

 

Suhteet Oma elämä Mieli Työ