Pinnallistako?

ironmaiden.jpg

Lähiaikoina olen huomannut, kuinka paljon vaatteet oikeasti vaikuttavat henkiseen hyvinvointiini. Alkureissusta tuumasin, että juu, tulisin kyllä tällaisella tiivistetyllä vaatekaapilla hyvin toimeen jatkossakin. Vaatteita saa stailattua todella eri näköisiksi vain muuttamalla sitä, miten ne pukee. Olin jo suunitellut, että omaakin vaatehuonetta pitäisi karsia rankalla kädellä heti kun palaamme reissulta. Mutta kyllä tämä garderoobin suppeus alkaa masentaa jo aika paljon. En malta odottaa, että pääsen taas omien vaatteideni pariin.

Joku lukija sanoi taannoin, että hänen kuvansa minusta on muuttunut positiivisemmaksi nyt kun olen täällä matkalla. Että aiemmin hän kuvitteli minun olevan paljon pinnallisempi. Rantaolosuhteissa on tosiaan menty minimaalisella meikillä, tukka auki ja bikinit & sama paita päällä. Mietinkin aluksi, kuinka pinnallista tästä murehtiminen on. Vaatteethan on kuitenkin vain ulkokuorta. Vai ovatko? Pukeutuminen on yksi osa itseilmaisua, ja kun ”joutuu” joka päivä pukemaan lähes identtisen asun päälle, tuntuu kuin oma persoona jäisi jotenkin vajavaiseksi. 

Kriselda kirjoitti pari päivää sitten postauksen Ketä varten sinä pukeudut? Omalla kohdallani voin tänä päivänä rehellisesti sanoa pukeutuvani itseäni varten. Kaikessa yksilöllisyyden kaipuussani koen itseni itsevarmimmaksi silloin, kun minulla on jotain yleisistä trendeistä poikkeavaa päällä. Kampaus, meikki tai asuyhdistelmä, jota ei kävele vastaan tusinoittain kaupungilla pyöriessä. Muoti ei ole koskaan tarkoittanut minulle sitä, että pitäisi olla ne sen hetken trendikkäimmät jutut päällä, vaan nimenomaan sitä, että voi pukeutua juuri niin kuin haluaa. En halua että joku ulkoapäin määrittelevä taho kertoo minulle mikä näyttää hyvältä, vaan haluan itse päättää miten vartaloni verhoan. 

Jollekin toiselle itsevarmuus tulee siitä, että pukeutuminen ei herätä huomiota millään tavalla. Ymmärrän senkin hyvin. Haluaa, että tulee huomatuksi jostain ihan muusta kuin vaatteistaan. Tai pukeutuu samalla tavalla kuin moni muu, sillä haluaa tuntuea yhteenkuuluuvuuden tunnetta ja olla osa jonkinlaista porukkaa. Vaatteet toimivat tapana kertoa jotain itsestään ilman sanoja. Voi viestittää olevansa esimerkiksi boheemi, huoleton, sivistynyt, klassinen tai trendikäs. 

Mikä ikinä onkaan oman pukeutumisen syyt, kannattaa olla itselleen rehellinen. Pukeutuuko oikeasti itseään varten? Vai koittaako väkisin tunkea itseään johonkin kategoriaan tai muottiin, joka ei kuitenkaan tunnu omalta? Tai pukeutuuko miellyttääkseen ystävien, tai puolison tyylisilmää sen sijaan että pukisi juuri sellaiset vaatteet missä itse tuntee olonsa hyväksi? 

Eilen laitoin vähän punaa huuliin, hiukset eri tavalla ja yhdistin kaksi täysin eri tyylistä paitaa keskenään. Ja näkeehän sen jo naamastakin, kuinka paljon pienikin muutos siihen jokapäiväiseen samaan tylsään tyyliin tuo fiilikseen. Heti oli paljon iloisempi, hymyilevämpi ja itsevarmempi olo. 

Täällä aiempi postaukseni samasta aiheesta.

 

Lately I’ve been really bummed about the fact that I don’t have a lot of clothes here. I realize that it is really superficial thing to be upset about, but still I can’t help it. When you have to wear almost the same clothes from day to day for months, it feels like part of your personality is missing. I can’t express myself the way I would like to. I feel the most confident in clothes that are somehow different from others. But I also understand, if you don’t want to be noticed from your clothes. What ever is the style you feel most confident in, stay true to yourself. Don’t dress certain way only to look good in others eyes. Dress the way you want, because YOU like the clothes. 

ironmaiden1.jpg

ironmaiden2.jpg

 

Muoti Päivän tyyli Trendit

Sharing is caring

IMG_8321.JPG

Olen lähiaikoina löytänyt uutta luettavaa blogimaailmasta ja ajattelin vinkkailla teillekin näistä, mikäli eivät ole teille entuudestaan tuttuja. Blogeja kun nykyään on miljoonia, ja joskus huomaa jääneensä lukemaan niitä samoja vanhoja vuosiksi, vaikka kirjoittajan tai oma elämäntilanne ja mielenkiinnon kohteet olisivat muuttuneet kovastikin tuona aikoina. 

Sannilla on aivan ihana tapa kuvata arkea ja elämää muutenkin. Blogista lähtiessä on aina sellainen ihana lämmin ja vähän onnellisempi fiilis. Ei pintaliitoa, vaan juuri sitä ihanaa koti-arkea ja perusjuttuja kauniisti kuvattuna. Myös kuvat ovat ihanan seesteisiä ja harmonisia. 

Suvi Höydén, huh huh! Mitä tästä osaisi sanoa että blogin upeus tulisi selväksi? Kuvat ovat jotain ihan järkyttävän siistiä ja saavat ainakin oman leukani tipahtelemaan auki joka kerta blogiin klikkaillessani. Niin tunnelmallisia juttuja eri reissuilta ja maagisia hetkiä ikuistettuna upeisiin kuviin. Suvi kertoo myös todella hyviä konkreettisia vinkkejä, kuten tässä postauksessa joka käsittelee tähtikuvausta. Tätä haluan ehdottomasti kokeilla mahdollisimman pian!

Javs-blogiin törmäsin vasta viime viikolla ja siis herranjestas, miten hienoja kuvia! Jokainen otos on kuin suoraan muotilehden sivuilta. Tämä on todella kaukana niistä ensimmäisistä muotiblogeista, joissa kuvat otettiin digikameralla peilin kautta eteisen peilin edessä. Ja pelkästään hyvällä tavalla! 

 

Oletteko te törmänneet johonkin blogiin lähiaikoina, joka on vienyt mennessään? Kommenttiboksiin saa jakaa vinkkejä omista lemppareista 🙂

IMG_8312.jpg

img_7123.jpg

Kulttuuri Suosittelen