FREE SHOW EVERY NIGHT

Vaikka asuntomme on vuoren päällä, ei terassiltamme näy suoraan auringonlaskua, sillä edessä on toinen vuori. Kuitenkin lähellä on useampia korkeampia kukkuloita, joihin voi kiivetä sitä ihailemaan. Tiet ovat vain ihan hullun jyrkkiä, ja huipulle pääseminen on aikamoinen prosessi. 

Kiipesimme toissapäivänä ensimmäistä kertaa ihan korkeimmalle huipulle, ja ylös päästyämme meni koko porukka ihan sanattomaksi. Paikalta näkyi esteettömästi joka suuntaan. Horisontissa näkyi Costa Rica, toisella puolella vuoria ja asuintaloja ja edessä avautui meri, johon aurinko oli painumassa. Päätimme saman tien, että tämä nousu täytyy tehdä joka ilta. 

En ole varmaan koskaan aiemmin majoittunut näin korkealla, ja upeiden maisemien lisäksi on tullut eteen myös muutamia haasteita. Eilen esimerkiksi taksi ei meinannut päästä ajamaan tietämme ylös, sillä se oli niin jyrkkä. Olemme lähipäivinä myös kärsineet useista sähkökatkoista, jotka kuulemma ovat kovin yleisiä täällä. 

Eilen illallisen jälkeen meni niin pitkäksi aikaa, että jossain vaiheessa oli pakko mennä nukkumaan pimeydessä. Oli kiva herätä keskellä yötä siihen, että valot välähtivät päälle. Napsasin sängyn vierestä valot pois ja nukahdin uudestaan, vain herätäkseni muutaman minuutin päästä siihen, että joku koputtaa taskulampulla ikkunaan. 

Sydän jätti muutaman lyönnin välistä, ennen kuin tajusin sen olevan yövartijamme. Hän kertoi, että meillä on jäänyt valot vessaan päälle, ja ne tulisi sammuttaa. Se on hassua, miten tällaisten turvatoimien kuten vartijoiden ja porttien tulisi lisätä turvallisuuden tunnetta, mutta itselläni ne tuntuvat vain poistavan sitä. 

Kaiken järjen mukaan alue on todella turvallinen, kun joku kiertää koko ajan taskulampun kanssa taloamme ympäri ja sen lisäksi ennen taloamme on kolme rautaista porttia, jotka ovat kaikki lukossa. Silti tämä herättää vain kysymyksiä siitä, onko näin järeille turvatoimille oikeasti syytä? En itse ainakaan koe nukkuvani mitenkään paremmin, kun tiedostan jonkun tuntemattoman tyypin liikkuvan ikkunani edessä koko yön. 
 

Kuvat: Minä & Sara / Tickle Your Fancy

Kulttuuri Matkat

UNELMATALOLLA

Vuokrasimme asunnon Airbnb:n kautta täältä San Juan Del Surista. Tällä kertaa kävi niin, ettei netistä löytyneet kuvat olleet tehneet lainkaan oikeutta paikalle. Kun taksi ajoi korkealle vuorelle ja kiipesimme rappuset ylös talolle, oli edessä avautuva näkymä jotain ihan käsittämätöntä. 

Kuvistakaan ei oikein välity se, kuinka henkeäselpaava paikka on. Asunto on ihan täydellinen kahdelle pariskunnalle. Kummallakin on omat kylpyhuoneet makuuhuonesta ja pääsy terassille. Sen lisäksi on suuri olohuone ja avokeittiö. 

Kävimme ensimmäisenä iltana markkinoilla ostamassa ison kasan tuoreita hedelmiä ja aamupalatarvikkeita. Kun on ollut taas viikon verran hotellissa, oli ihan luksusta saada itsetehty aamiainen. 

Olisi melkein tehnyt mieli jäädä vain hengailemaan omalle altaalle koko päiväksi, mutta päätimme tehdä retken lähimpään rantaan, jonne lähti polku suoraan talolta. Asuntomme vuokraaja sanoi, ettei rannalle pysty kuitenkaan kävelemään, sillä tiet ovat jyrkkiä ja ylä- sekä alamäkiä on paljon. 

Päätimme kuitenkin uhmata kehoituksia ja ajattelimme, että jos sinne kerran pääsee autollakin, täytyy sinne voida myös kävellä. Nainen oli kuitenkin ihan oikeassa. Kadut olivat ihan uskomattoman jyrkkiä. Keskipäivän helteessä ne tuntuivat vielä jyrkemmiltä. Rantaan päästessä kulku vaikeutui entisestään, sillä jouduimme kiipeilemään kalliota pitkin. 

Parin tunnin vaelluksen jälkeen oli lihakset niin kipeänä, kuin olisi tehnyt jonkun kovemmankin luokan jalkatreenin. Teki ihan hyvääkin tehdä vähän erilaista liikuntaa pitkästä aikaa. Iltapäivä kului kuitenkin altaan reunalla paikkoja lepuutellessa.

Täällä on ollut muutamat viime päivät ihan hurja tuuli. Ulkona ei voi syödä, kun tuuli vie ruoatkin lautaselta. Meidän oli tarkoitus lähteä tänään surffaamaan tuonne kauemmalle rannalle, mutta ei tässä tuulessa varmaan uskalla laudan päälle mennä. Saa nähdä, mitä keksitään tälle päivälle!
 

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit