Viime päivät ovat olleet niin hektisiä, että tänä aamuna epäilin saaneeni vatsahaavan. Joka päivä on aamusta iltaan ohjelmaa, ja sitä yrittää siinä sivussa vielä treenata ja nähdä ystäviä ja perhettä mahdollisimman paljon ennen kuin lähtö koittaa ensi viikolla. Samalla kuitenkin pitäisi olla kotona pakkaamassa tavaroita ja hoitamassa käytännön asioita. Yhtälö kuulostaa melko mahdottomalta, ja siltä se on alkanut tuntuakin.
 
Vaikka rakastan ihmisten kanssa oloa ja viihdyn suuressakin porukassa, on sen jälkeen aina sellainen olo, että täytyy saada akut ladattua ihan omissa oloissa. Nyt sitä latausta ei ole ehtinyt tehdä, eikä tässä vaiheessa voi vain jäädä kotiin hengailemaan kun kaikille päiville on jo monta bookattua juttua.
 
Vei aikaa ymmärtää, että minusta löytyy paljon introvertin piirteitä. Jotenkin olin aina mieltänyt sen sellaiseksi asiaksi, ettei viihdy lainkaan ihmisten seurassa tai pysyttelee hiljaa sivummalla. Vaikka oikeastaan juuri se, että viihdyn hyvin myös itsekseni ja joskus haluan olla vain yksin ajatuksieni kanssa ja kerätä energiaa, viestii introversiosta. Kävin tekemässä myös täällä testin, jossa voi katsoa onko introvertti. Sain yllättävänkin varman tuloksen 16/20, jonka mukaan tosiaan olen introvertti. 
 
On kestänyt myös kauan tajuta, että suuri osa ihmisistä on ekstroverttejä. Kaikki eivät suinkaan nauti yksinolosta tai edes välttämättä tarvi pidempiä kausia ilman muita ihmisiä. Elämme myös sellaisessa maailmassa, jossa supersosiaalisuus nähdään yleensä vahvuutena ja sen takia saattaa aika ajoin tuntea itsensä vähän kummajaiseksi, jos haluaa valita iltatilaisuuden sijaan koti-illan peiton alla kirja kourassa. Introversiossa on kuitenkin paljon hyviä puolia. 
 
”Käytökseltään introvertit suuntautuvat sisäänpäin. Heille heidän sisäinen maailmansa on ulkoista maailmaa selvästi tärkeämpi. Carl Jungin mukaan introvertti kuluttaa psyykkistä energiaa kanssakäymisessä ihmisten kanssa ja latautuu olemalla yksin mietiskellen. Introvertit yleensä nauttivat aktiviteeteista, joita voi tehdä yksin omassa rauhassa, kuten lukemisesta, kirjoittamisesta, tietokoneista tai luonnossa liikkumisesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö introverteilla olisi ystäviä. Heillä on yleensä vain muutamia todella hyviä ystäviä, joiden kanssa voi jakaa ideoita ja keskustella asioista todella syvällisesti. Introvertit menestyvät yleensä hyvin ammateissa, jotka vaativat paljon ajattelutyötä ja pohdiskelua, ja joissa on vähemmän tiimityöskentelyä, esim. tiedemiehinä, taiteilijoina, kirjailijoina ja insinööreinä.” Lähde
 
Vaikka olen tiedostanut jo useamman vuoden ajan tarvitsevani yksinoloa, on silti vaikea muistaa ottaa sitä omaa aikaa silloin kun on kaikkea kivaa paljon tiedossa. Tuntuu ajatuksen tasolla niin hölmöltä jäädä jostain pois vain sen takia, että voi istuskella yksin kotona. Haluan kuitenkin käyttää nyt kaiken ajan ystävien kanssa olemiseen, jonka takia viimeiset päivät mennään nyt vähän pienemmällä akun latauksella. Väsyneenä, mutta onnellisena. 
 
Löytyykö lukijoista muita introverttejä?

Kengät- Adidas, Farkut – Lindex, Tekoturkki – Urban Outfitters (vanha)

Kuvat: Sara / Tickle your fancy

Katsoin eilen toisen jakson nelosella pyörivää Hottikset-ohjelmaa. Ei olisi pitänyt. Tosi-tv on mennyt siihen, että kisailijat eivät ole millään tavalla sympaattisia tai samaistuttavia, vaan tuntuu että koko ohjelma on luotu sen varaan, että sitä katsovat ihmiset voisivat tuntea itsensä paremmiksi. Toki tästäkin löytyy poikkeuksia, kuten nyt esimerkiksi ensitreffit alttarilla, josta löytyy todella symppiksiä tyyppejä. 

Miksi nyt sitten alan pauhata asiasta täällä pääsääntöisesti positiivisessa blogissani? Koska minua järkytti se, kuinka nämä miehet/pojat puhuivat naisista ja treffikumppaneistaan. Kun kuunteli poikien kommentteja siitä, kuinka ”rungossa on kiristämisen varaa” tai että vähän kyllä rasvaa saisi saisi lähteä pyllystä, sain niiin suuren raivon aikaan. 

Ei ihme, että nuoret tytöt kärsivät ulkonäköpaineista, kun valtakunnallisessa televisiossakin annetaan ymmärtää, että kauniit ihanat nuoret naiset eivät kelpaa sellaisina kuin ovat. Olen aina puhunut blogissani siitä, kuinka oman itsetunnon saa paremmaksi ja kuinka kaikki on omasta päästä kiinni. Mitä sitten, kun löytyy tällaisia sankareita, jotka kertovat, ettet kelpaa sellaisena kuin olet? 

Jouduin itse tänä kesänä tuntemattoman miehen arvioimaksi ja hän näki aiheelliseksi kertoa, että minä olisin hyvä, jos minulla olisi vain isommat tissit. Olen miettinyt tota monesti jälkikäteen, koska tilanne oli hämmentävä monella tapaa. En ollut koskaan kokenut pieniä rintoja miinukseksi vain nimenomaan positiiviseksi asiaksi. Enkä toki edelleenkään koe. Sen lisäksi ihmettelin, miten jollain tuntemattomalla ihmisellä on tarve ilmaista mielipiteensä siitä. Ja kolmanneksi, mietin että jos sama kommentti olisi tullut jollekin, joka ei ole niin sinut itsensä kanssa tai on kamppailut asian kanssa jo aiemmin? 

Samaa mietin nyt näiden ”hottiksien” kohdalla. Mitä ajattelee vielä isompi tyttö, joka katsoo noita tyttöjä televisiosta, vertailee itseään heihin ja kuulee että jopa nämä tytöt ovat liian isoja näille miehille? Mitä ajattelee tyttö, joka on päässään miettinyt, että akne on syy siihen miksi hän ei uskalla tutustua uusiin ihmisiin tai löydä poikaystävää ja kuulee, että asia on juurikin näin? Nämä kommentit ovat tietysti kaikkein kamalimpia näillle ohjelmassa nähdyille tytöille, mutta satuttavat varmasti myös monia muita. 

Ymmärrän toki, että ohjelman tarkoituksenakin on suututtaa, shokeerata ja herättää keskustelua. Silti mietin, missä on tuotantoyhtiön vastuu? Tällä tavalla kiusataan deittejä koko kansan edessä ja voidaan sitten samalla tuntea itsemme paremmiksi ihmisiksi sen ansiosta. 

Loppupeleissä tuollaiset mielipiteet kertovat aina vain henkilöstä itsestään. Jos ihmisellä on tutustumisvaiheessa ensimmäisenä mielessä ulkonäkö, voi olla ettei tyyppi muutenkaan olisi kovin hyvää seuraa. Tällaisien juttujen voi siis antaa mennä toisesta korvasta ulos. Minua ainakin lohduttaa ajatus siitä, että jos joku sattuu minun ulkonäköäni arvostelemaan omassa päässään, emme varmasti muutenkaan kokisi mitään syvempää sielujen sympatiaa, koska haluan keskittyä itse johonkin syvempien merkitysten löytämiseen, enkä ulkokuoren ihailuun. 

Minkälaisia ajatuksia teillä heräsi aiheesta?