RAVINTOLA PAMELA

Näin koronakriisin keskellä moni meistä voi vain haaveilla ravintolassa käymisestä. Samaan aikaan juuri nyt olisi tärkeää tukea paikallisia yrittäjiä, myös kahviloiden ja ravintoloiden pitäjiä. Monet ravintolat ovatkin ilmoittaneet toimittavansa ruokaa poikkeuksellisesti nyt myös ovelle, ja Wolt toimittaa usean eri kahvilan ja ravintolan tarjoiluja ovelta ovelle.

Kävimme pari viikkoa sitten mieheni kanssa lauantaina lounaalla Bulervadin uudessa Ravintola Pamelassa, joka avattiin Ravintola Wernerin tilalle. Omistajat ovat edelleen samat, rennoista Döner Harju -ravintoloistaan tutut miehet.

Pamela tarjoaa runsaita makuja ja konstailematonta tunnelmaa kohtuulliseen hintaan. Menussa keskiöön nousevat Lähi-Idän ja Välimeren makumaailma: tarjolla on esimerkiksi hiilidöner-grillissä valmistettua kebabia ja vartaita. Listalta löytyy myös runsaasti vaihtoehtoja kasvis- ja vegaaniruokailijoille kuten sinisimpukoita, hiiliuunessa paahdettua portobellosientä ja kokonaisena hiillostettua munakoisoa. Annosten lisäksi tarjolla on kaksi menua, menu pamela ja menu pamela kasvis, joka on saatavilla myös vegaanisena.

Palvelu on jokseenkin välinpitämätöntä ja hapuilevaa, kun saavumme ravintolaan. Muutkin ravintolaan tulevat asiakkaat saavat saman kohtelun ja etsivät hämmentyneenä vapaata pöytää. Tarjoilija ei käytännössä ohjeista ravintolaan tulijoita mitenkään. Odottelemme tarjoilijan tuovan meille menut, kunnes tajuamme, että ne ovatkin jo pöydällä edessämme.

Kun saamme tilattua ja annokset tuodaan eteemme, alkaa tarjoilija kuitenkin jutella enemmän ja on ihan mukava. Myös tunnelma ravintolassa on leppoisa, eikä asiakkaita ole ruuhkaksi asti. Viereisessä pöydässä kilistellään viinilaseja.

Ruoka on todella herkullista. Mausteita on käytetty runsaasti, ja ruoka on ihanan rasvaista lohturuokaa – mukana on kuitenkin myös kasviksia, joten ruoasta ei jää aivan ähky olo. Syön avotulella grillattua lohta paprika-pinjansiemenkastikkeen kanssa. Ruoassa on ihanasti hiiligrillin aromia, perunoiden kuori on juuri sopivasti samaan aikaan pehmeä ja rapsakka. Kastike on niin mehevää, että lopuksi on pakko putsata lautanen tyhjäksi leivänpalan kanssa. Maistan myös miehen vasikka-iskenderiä, joka on niin ikään todella herkullista. Annokset ovat reilun kokoiset, nälkä lähtee varmasti.

Viereisen pöydän pariskunta suosittelee lämpimästi maistamaan pistaasipiirakkaa ja vaniljajäätelöä, mutta jätämme jälkkärin tällä kertaa välistä – vaikka se houkuttelevalta kuulostaakin!

Summa summarum: välinpitämättömästä palvelusta jää aluksi kitkerä maku suuhun, mutta mehevät annokset vievät harmistuksen mennessään. Pamela lunastaa lupauksensa rennosta meiningistä ja hyvästä ruoasta. Tänne olisi hauskaa tulla viettämään iltaa pidemmänkin kaavan mukaan ystävien kanssa!

Ravintola Pamela

Bulevardi 12

Ma-pe 11–24, la 12–01

Lounas arkisin 11–15

lue myös:

helsingin keskustan parhaat lounaspaikat

ravintola tannerin sunnuntaibrunssi

parasta helsingissä just nyt: harju 8

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Puheenaiheet Ravintolat Ruoka ja juoma Suosittelen

5 x PARASTA JUST NYT

 

Metsässä käveleminen. Olen viimeisten kahden viikon (eli flunssakauden) ajan käynyt useita kertoja kävelyllä metsässä. Ja voi vitsit, miten hyvä olo siitä tulee! Niin henkisesti kuin fyysisesti. Hiljaisessa metsässä on jotakin maagista: miten monta eri vihreän sävyä sammalmättäät kätkevät sisälleen, miten puut huojuvat tuulessa, ja miten välillä taas tuntuu, ettei mikään liiku, aika on pysähtynyt. On mukavaa kävellä pehmoista neulasten ja oksien peittämää polkua, kiivetä välillä ylös kivikkoisia mäkiä ja kompastella juurakoihin. Samalla mieli tyhjenee ja olo kevenee.

Veden valtakunta -dokumenttisarja. Vesi, elämän eliksiiri. Veden valtakunta -dokumenttisarja avasi silmäni suomalaisen luonnon ja sen monimuotoisuuden suhteen. Miten upeita vesistöjä maastamme löytyykään – miten mielettömiä kansallismaisemia, lintuja, eläimiä, kasveja, jotka elävät kaikki sopusoinnussa. Ja mitä kaikkea löytyykään pinnan alta! Meidän täytyy pitää huolta vesistöistämme, jotta ne säilyisivät puhtaina ja elinvoimaisina tulevillekin sukupolville. Se tunne, kun pulahtaa peilityyneen järveen kesäpäivänä tai kahlaa mereen kesäyönä, on upea! Helpoin tapa auttaa on paitsi pitää luonto siistinä omilla toimillaan, myös lahjoittaa rahaa luonnonsuojeluun – esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitolle, WWF:lle tai  John Nurmisen säätiölle. Ja toisekseen, kannattaa myös nauttia upeista järvistä ja merestä <3 Itseni teki heti mieli ottaa asiaksi retki johonkin Suomen useista luonnonpuistoista. Veden valtakunta -dokumenttisarja, Yle Areenassa toistaiseksi

Yoga Wall. Kävin pari viikkoa sitten – ennen flunssaa ja koronavirusta – testaamassa elämäni ensimmäistä kertaa Jooga Wallia Kampin Yoga Nordicissa ja ihastuin oitis. Tunnilla keskityttiin selän hyvinvointiin: erityisesti rintarangan sekä lapaluiden välisen alueen avaamiseen, jotka ovat usein meillä istumatyöläisillä jumissa. Jännitin, miten pääni kestää liikkeissä, joissa roikutaan pää alaspäin, sillä en ole koskaan tykännyt siitä tunteesta, kun veri pakkautuu päähän. Mutta jotenkin pääsin tunnilla jännityksestäni eroon ja kaikki liikkeet tuntuivat hyviltä. Se oli todella vapauttavaa, ja olo tunnin jälkeen oli ihana! Palaan heti takaisin tunneille, kun arki jälleen normalisoituu.

Rouva C. Pelkäsin, että Minna Rytisalon romaani Minna Canthista olisi hidastempoinen ja kenties jopa tylsä historianopus – mutta mitä vielä! Kirjassa sattuu ja tapahtuu koko ajan, tarina vie heti alusta alkaen mennessään. Vaikka kyseessä on fiktiivinen teos, avaa se ikkunan todellisen Minna Canthin mielenmaisemaan. Kirjan innostama päädyin lukemaan Canthin ensimmäisen julkaistun lehtiartikkelin Tyttäriemme kasvatus, joka oli aikanaan vuonna 1874 rohkea kannanotto tyttöjen koulutukseen. Romaani herätti tiedonjanon: tästä naisesta haluan lukea lisää.

St. George Bakery. Paikallisista leipomoista on tullut viime vuosina trendikkäitä, ja suomalainen leipäkulttuuri kehittyy vauhdilla. St. George hotellin alakerrassa sijaitseva St. George Bakery on kerta kaikkisen hurmaava pieni leipomokahvila, jonka ruutulattiat siivittävät ajatuksen menneeseen aikaan. Leipomokahvilan valikoimasta löytyy herkkuja joka lähtöön ja esimerkiksi perinteiset korvapuustit ovat keränneet jo mainetta. St. George Bakery, Yrjönkatu 13, avoinna joka päivä klo 8-18.

 

lue myös:

hyvällä tavalla itsekäs

ihana arki

ystävät kertovat – tätä on ystävyys

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Puheenaiheet Hyvä olo Suosittelen Vastuullisuus