VIINITILAN LUMOISSA – LES SOURCES DE CAUDALIE

Viikonlopun kunniaksi olisi vuorossa matkatarinaperjantai, sillä halusin muistella kesäistä Ranskan matkaamme. Kylmät väreet käyvät selkäpiitäni pitkin, kun katselen näitä kuvia! Tuo matka oli nimittäin mitä ikimuistoisin – eikä ainoastaan Biarritzissa tapahtuneen kosinnan vuoksi.

Aloitimme matkamme Bordeaux’ista, jossa vietimme useamman päivän lomaan totutellen ja Ranskan viinipääkaupunkiin tutustuen. Tämän jälkeen oli aika jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseemme, ylelliselle Les Sources de Caudalies -viinitilalle, jonka Chateau Le Thil -kartanossa viettäisimme yhden yön.

Saavuimme viinitilalle keskipäivällä ja tsekkasimme itsemme sisään hotellin päärakennuksessa. Jo viinitilalle ajaessamme näimme, että vaikka maaseudulla olimmekin, kyse ei ollut mistään mummonmökistä. Hotellin henkilökunta piti meille pienen kierroksen ja kertoi tärkeimmät tiedot hotellista, kun me ihastelimme vanhoja, arvokkaan näköisiä rakennuksia, hotellin omaa kasvimaata ja viiniaiheisia patsaita.

Esittelyn jälkeen palasimme autollemme ja ajoimme Chateau Le Thil -kartanolle, joka sijaitsi kilometrin päässä päärakennuksista. Meidän johdatettiin ”keltaiseen huoneeseen”, jota olimme nimenomaan toivoneet – minun hölmö päähänpistoni, jonka sain, kun selasimme kartanon nettisivuja.

Huoneemme oli kertakaikkisen upea ja vähintään oman 50 neliöisen kaksiomme kokoinen. Narisevat lankkulattiat, korkeat ikkunat, tassullinen kylpyamme – kaikki oli restauroitu upeasti kartanon perinteitä kunnioittaen modernein mukavuuksin.

Nautimme lasilliset viinitilan omaa valkoviiniä alakerran olohuoneessa, jossa soi pehmeä jazz. Keskipäivän kuuma aurinko valaisi arvokkaita huonekaluja, mutta sisällä oli mukavan vilpoisaa – hetki oli kerrassaan täydellinen.

Nappasimme pyörät kartanon edestä ja pyöräilimme takaisin viinitilalle, jossa osallistuimme ryhmäkierrokselle. Tällä kierroksella viinitilan asiantuntija kierrätti meitä viinikellareissa ja saimme kuulla lisää viininvalmistamisesta sekä Les Sources de Caudalien valmistamista viineistä. Kierros päättyi kauniiseen huoneeseen, jossa maistelimme niin valko- kuin punaviiniä ja pääsimme kurkistamaan piilokellariin, jonne oli säilötty viinejä vuosikymmenten takaa – vanhin viini oli peräti 1800-luvun lopulta.

Viinikierroksen jälkeen kävimme vielä pyöräilemässä läheisessä metsässä, jonka jälkeen suuntasimme takaisin huoneeseemme valmistautumaan iltaan. Olimme varanneet pöydän Les Sources de Caudalien kahden Michelin-tähden ravintolasta, La Grand’Vignestä.

Viiden ruokalajin illallinen oli upea. Söimme muun muassa hernepiirakkaa sekä ranskalaisittain varsin perinteikästä kyyhkystä. Syön lihaa harvakseltaan, mutta täytyy myöntää, että kyyhkynen oli todella herkullista. Muhkea jälkiruoka La Framboise de Tursan kruunasi kokonaisuuden. Palvelu oli ensiluokkaista, ravintolassa oli miellyttävä tunnelma, ruoka oli herkullista ja se tarjoiltiin kellontarkkuudella, mutta yksi asia jäi mieltäni vaivaamaan: en edelleenkään ymmärrä, miten yhden tähden Michelin-ravintolan erottaa kahden tähden Michelin-ravintolasta. Olemme nimittäin illallistaneet jo useammassa yhden Michelin tähden ravintolassa, jotka mielestäni olivat varsin samaa luokkaa kuin tämä kahden tähden Michelin-ravintola – ja toisaalta syönyt myös loistavaa ruokaa ravintolassa, jolla jostain syystä ei ole Michelin-tähteä lainkaan. (Pitäisi tutustua aiheeseen tarkemmin.)

Jatkoimme lämmintä kesäiltaa vielä kartanolla hauskan ruotsalaispariskunnan kanssa ulkona säkkipimeässä terassilla istuskellen. Pariskunta oli häämatkallaan: heidän kunnianhimoinen matkasuunnitelmansa piti sisällään niin Bordeaux’in, Pariisin kuin Nizzan. Ihania kaupunkeja jokainen – nyt mekin olimme saaneet kokea niistä kaikki, ja voisin matkustaa mihin tahansa näistä uudelleen.

Seuraavana päivänä heräilimme rauhassa huoneessamme, jonka jälkeen nautimme vielä päivän hotellin päärakennuksen kauniista allasalueesta. Lämpömittari hipoi lähes 35 asteessa, joten päivä oli mitä täydellisin aurinkovarjon suojassa makoiluun ja uima-altaassa vilvoitteluun. Tuo pieni allasalue on kyllä yksi sympaattisimmista, jolla olen makoillut.

Jos haluat kokea jotakin todella erityistä ja viettää laatuaikaa kaksin puolisosi tai isommalla seurueella perheen kanssa – oli kyseessä sitten tavanomainen kesälomamatka, honey moon tai viisikymppiset – voin suositella todella lämpimästi Les Sources de Caudalieta. En olisi voinut toivoa matkallemme upeampaa ja ikimuistoisempaa kokemusta. <3

lue myös:

matkavinkit bordeaux’iin

10 x nizzan parhaat palat

Kulttuuri Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat

TAULUILLA UUTTA ILMETTÄ KOTIIN

 

Lokakuun alussa muutimme uuteen asuntoon, Helsingistä takaisin Espooseen. Ja voi vitsit, miten ihanalta on tuntunutkaan palata kotiin!

Niin, kotiin. Siltä Espoo on todella alkanut tuntua. En olisi vielä viisi vuotta sitten voinut uskoakaan, että asuisin Espoossa – saatikka, että voisin tuntea oloni kotoisaksi täällä. Nyt oloni on pitkästä aikaa rauhallinen: tuntuu, että olen siellä, missä minun kuuluukin olla. Rakastan kotiseuduillamme ennen muuta luontoa – merta, metsää, hyviä lenkkeilymaastoja – kuten myös hyviä palveluita (ainoa asia, mitä Länsi-Espoossa kaipaan, on Wolt).

Muutimme Helsingistä takaisin Espooseen vuokralle, sillä halusimme päästä lähemmäs tonttiamme. Kun tontilla alkaa keväällä tapahtua ja siellä tulee käydä tämän tästä, on mukavaa, että pystymme tarvittaessa käymään tontillamme nopeastikin.

Vaikka asumme vuokra-asunnossamme vain väliaikaisesti, on mukavaa, että asuntomme tuntuu kodilta. Siksi olikin mukavaa, että pääsin valitsemaan Deseniolta muutamia tauluja tuomaan asuntoomme kodikasta tunnelmaa.

Valitsin taulut sillä ajatuksella, että ne sopisivat myös tulevaan asuntoomme. Mutta voi vitsit, miten vaikeaa kehysten valitseminen olikaan! Olen jo pidemmän aikaa silmäillyt kehyksiä sisustuslehtien sivuilta, ja huomannut, että mustat ja puun väriset kehykset ovat tehneet paluun seinille. Kenties siksi ne tuntuivat minusta jotenkin raikkaammilta kuin pelkistetyt valkoiset kehykset. Pitkän harkinnan jälkeen päädyinkin mustiin kehyksiin, vaikka valkoiset olisivatkin kenties istuneet nykyiseen asuntoomme paremmin.

Passepartout-pahvit eli kehyskartongit ovat nousseet trendikkäiksi viimeisen vuoden aikana, ja niitä on nyt saatavilla myös Deseniolta. Passepartout tuo mihin tahansa tauluun laadukkaan ja viimeistellyn fiiliksen – ne ovat helppo tapa tehdä julisteesta oikea taideteos. Olin alun perin ajatellut, että tilaisin julisteisiini passepartout-pahvit, mutta ne olivatkin niin hyvän näköiset sellaisenaan, että pahvit jäivät tällä kertaa kauppaan. Mikäli jossain vaiheessa haluan tauluihin uutta ilmettä, tilaan passepartout-pahvit julisteiden kaveriksi!

 

 

Deseniolla on todella laaja valikoima, jonka läpikäymisessä vierähtää tovi. Siksi onkin mukavaa, että Deseniolla on panostettu laadukkaisiin inspiraatiokuviin, joista voi poimia vinkkejä myös omaan sisustukseen. Parasta Deseniolla on kuitenkin suunnitteluohjelma, jonka avulla voi suunnitella valmiin taulukollaasin kotiin. Olin jo valinnut julisteet kotiimme, kunnes testasin suunnitteluohjelmaa – ja päädyinkin valitsemaan aivan toiset julisteet kuin olin alun perin ajatellut!

Taulukollaaseissa on voimaa. Yksi kiva tapa luoda kollaaseja on itseä puhuttelevien tekstien ja kuvajulisteiden yhdistäminen – ja voipa kollaasiin lisätä vielä vaikka omia valokuviaan. Desenion suunnitteluohjelmalla erikokoisten taulujen yhdisteleminen on simppeliä. Sinun tehtäväksesi jää vain valita omaa silmääsi miellyttävät julisteet ja ripustaa kollaasi seinälle!

Omasta mielestäni lopputuloksesta tuli todella raikas, skandinaavinen ja minimalistinen – siis juuri sellainen, mikä omaa silmääni miellyttää! Mitä tykkäätte? Valitsemani julisteet olivat nämä: Abstract Figures NO1, Good things take time, Abstract Figures NO3 ja Texture Shapes NO1.

Good things take time -taulu toimii hyvänä mantrana tulevan vuoden aikana, kun suunnittelemme ja rakennamme taloamme.

Kaipaatko piristystä kodin sisustukseen? Alekoodilla ”SUNDAYBLONDIE” saat –25% alennusta 29.-31.10. välillä Deseniolta. Tarjous ei koske kehyksiä eikä Handpicked-, Collaboration- sekä persoonallisia julisteita.

 

lue myös:

talotoimittajan valinta

taloprojektin ensivaiheet: tila tontiksi ja purkulupa

pehmeitä unia pellavissa

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Koti Sisustus Päivän tyyli Trendit