39 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2024 (osa 1)

Suosikkiasia: uutuussarjat 2024!

Kuvat: Prime Video, SkyShowtime, Disney+, HBO Max, Apple TV+

Drumroll, please! Uutuussarjalista 2024 on täällä. Näköjään jo kuudetta kertaa, ensimmäinen uutuussarjalista ilmestyi vuonna 2019. Ei kai siinä, mitä sitä uusia juttuideoita keksimään, M.

Osa 1 keskittyy pääosin Prime Videon, HBO Maxin (muuttumassa 2024 aikana Maxiksi koska kukaan ei tietenkään yhdistä juuri sitä HBO-osaa aiemmasta nimestä laatusarjoihin), SkyShowtimen, Apple TV+:n ja Disney+:n englanninkielisiin uutuussarjoihin. Netflixin uutuussarjat ovat omana postauksenaan. Älkää kysykö miksi, en itsekään enää muista mikä logiikka mulla oli tämän lajittelun takana. Mutta koska olen aina tehnyt niin, tein niin nytkin. Kuka minä olen kyseenalaistamaan menneisyyden itseäni?

Disclaimer: julkaisupäivät tämän hetkisen tiedon mukaan. Viivästykset mahdollisia.

Let’s go!

(mikä / mistä / milloin alkaa jos julkaisupäivä tiedossa)

Class of ’09 / Disney+ / 3.1.

Trilleriminisarja, jossa seurataan luokallista FBI-agentteja kolmessa eri ajanjaksossa heidän painiskellessaan valtavien muutosten kanssa tekoälyn mullistaessa Yhdysvaltain rikosoikeusjärjestelmää.

The Curse / SkyShowtime / 5.1.

Tämä on sitä kamaa, jota haluaisin katsoa, mutta valitettavasti en ole tarpeeksi cool pitämään ”oudoista” sarjoista. Yritin joskus katsoa Nathan Fielderin aiempaa hittisarjaa The Rehearsalia, mutta en vain pystynyt enkä ymmärtänyt. Tämä on hieman huono myyntipuhe The Curselle, mutta hei, mun epäcoolius ei tee siitä huonoa. Jos olen oikein ymmärtänyt, The Curse on tosi hyvä – siinä on Emma Stone ja kaikkea!

The Cursen keskiössä ovat vastanaineet Whitney ja Asher Siegel, joilla on hankaluuksia saada näkemyksiään ympäristöystävällisestä asumisesta läpi pienessä Españolan yhteisössä New Mexicossa. Asiat mutkistuvat, kun omalaatuinen tosi-TV-tuottaja Dougie näkee heidän tarinassaan mahdollisuuksia. Sarjan edetessä pariskunta joutuu selvittelemään yhä hankalampia eettisiä ja moraalisia kysymyksiä samalla kun he yrittävät pitää suhdettaan yllä.

Mutta siis: cringe-varoitus!

Echo / Disney+ / 10.1.

Koska meillä on niin vähän Marvel-sarjoja! Echo on osa Marvelin Phase Fivea (termi, jonka olen sataprosenttisesti oppinut tämän blogin ansiosta); Hawkeyesta tuttu Maya Lopez eli Echo pakenee rikosimperiumia kotikaupunkiinsa, jossa hänen on kohdattava oma perheensä ja perintönsä”. Ja samalla hän taistelee pahiksia vastaan. Siis oletan. Eikö kaikissa Marvel-sarjoissa taistella pahiksia vastaan?

Criminal Record / Apple TV+ / 10.1.

Kenties hieman brittirikosta? Kokenut veteraanirikostutkija (Peter Capaldi) ja uransa alussa oleva ylikonstaapeli (Cush Jumbo) alkavat tutkia vanhaa murhamysteeriä mystisen puhelun jälkeen.

True Detective: Night Country / HBO Max / 15.1.

Uusi True Detective -kausi vie Alaskaan, jossa Jodie Fosterin ja Kali Reisin esittämät etsivät saavat ratkaistavakseen arktista tutkimuskeskusta pyörittäneiden kahdeksan miehen katoamismysteerin. (Kehitin pienen kriisin siitä, ettei tämä kai teknisesti ole uutuussarja, mutta jätin silti listalle. Ei tää nyt niin tarkkaa tiedettä ole, M.)

The Artful Dodger / Disney+ / 17.1.

Railakkaassa hengessä Charles Dickensin Oliver Twist -romaania jatkavassa tarinassa seurataan nyt aikuistuneen mestarivarkaan kaksoiselämää. Jack ”Artful Dodger” Dawkins on vaihtanut taskuvarkaan hommat kirurgin työhön vilkkaassa Port Victoryn siirtokunnassa 1850-luvun Australiassa.

Cristóbal Balenciaga / Disney+ / 19.1.

Draama Balenciagan perustajasta. Hmm? Eli kertomus Balenciagan muotitalosta ennen kuin se aiheutti minussa negatiivisia mielleyhtymiä?

Hazbin Hotel / Prime Video / 19.1.

Animaatiosarjassa helvetin prinsessa Charlie yrittää keksiä keinon helvetin liikakansoittumisen estämiseksi. Ratkaisu? Parantuneiden sielujen toivossa perustettu hotelli.

Masters of the Air / Apple TV+ / 26.1.

Ylistettyjen sota-aiheisten minisarjojen Band of Brothersin ja The Pacifin tuottaneet Steven Spielberg, Tom Hanks ja Gary Goetzman yhdistävät jälleen voimansa. Masters of the Air sijoittuu toiseen maailmansotaan ja kertoo Yhdysvaltojen ilmavoimien sotilaista. Sarjaa tähdittävät muun muassa kovassa nosteessa olevat Austin Butler ja Barry Keoghan. Perustuu Donald L. Millerin teokseen Masters of the Air: America’s Bomber Boys Who Fought the Air War Against Nazi German.

Expats / Prime Video / 26.1.

Janice Y. K. Leen The Expatriates -romaaniin pohjautuva draama Hongkongin ulkomaalaisten yhteisöstä, jonka rauha järkkyy, kun yksi tapaaminen käynnistää poikkeuksellisen tapahtumasarjan. Pääosassa vaatimattomasti Nicole Kidman.

Mr. and Mrs. Smith / Prime Video / 2.2.

Meinasin höpistä jotain Brangelinasta, mutta Donald Gloverin ja Maya Erskinen tähdittämän vakoojakomedian lähtökohta taitaa kuitenkin olla vähän eri kuin sen 19 vuotta vanhan (mitä??! fucking hell) leffan. Nämä herra ja rouva Smith ovat palkkamurhaajien sijaan agentteja, jotka joutuvat esittämään avioparia. Joo joo, sold!

The New Look / Apple TV+ / 14.2.

Disneyllä oli Balenciaga-elämäkertansa, Applella näköjään Christian Diorin New Look -malliston synnystä kertova draama, joka vie toisen maailmansodan jälkeisen Pariisin muotipiireihin.

Constellation / Apple TV+ / 21.2.

Noomi Rapacen tähdittämä psykologinen trilleri avaruudesta maahan palaavasta naisesta, jonka elämästä tuntuu kadonneen palasia.

The Regime / HBO Max / 4.3.

Kate Winslet.

Ei kai me muuta tarvita?

…..

Hyvä on: The Regime kertoo modernista eurooppalaisesta hallinnosta, joka alkaa murentua. Sarja seuraa tapahtumia palatsin seinien sisällä vuoden ajan. Odotan, että on Laatudraamaa hiton isolla ällällä. Edit. Enemmänkin poliittista satiiria kuin puhdasta DRAAMAA.

Manhunt / Apple TV+ / 15.3.

Tositapahtumiin pohjautuva minisarja Edwin Stantonista, Yhdysvaltojen sotaministeristä, joka aloitti vimmatun ajojahdin löytääkseen ystävänsä Abraham Lincolnin murhaajan John Wilkes Boothin. Pääroolissa Tobias Menzies.

Palm Royale / Apple TV+ / 20.3.

Vuoteen 1969 vievä komedia naisesta, joka yrittää kynsiä tiensä Palm Beachin eliittipiireihin. Nimekäs cast: Kristen Wiig, Laura Dern, Carol Burnett, Allison Janney, Leslie Bibb, Ricky Martin ja Josh Lucas.

The Girls on the Bus / HBO Max / 14.3.

Draama neljästä naispuolisesta politiikan toimittajasta, jotka seuraavat presidenttiehdokkaita kampanjoinnin keskellä. Mukana tietysti skandaaleja. Ja ihmissuhdedraamaa. Toivon, että on enemmän Veep kuin West Wing. Ainakin sitä kuvaillaan ”komedialliseksi”, joten ehkä saan mitä haluan.

Fallout / Prime Video / 12.4.

Prime Video haluaa oman The Last of Usinsa: Fallout perustuu samannimiseen videopelisarjaan ja kertoo ydinsodan tuhoamasta maailmasta. 200 vuotta tuhon jälkeen ydinsuojassa kasvanut nuori nainen ja joukko muita selviytyjiä joutuvat jättämään bunkkerin taakseen ja astumaan maailmanlopun Los Angelesiin.

(Huutelisin että ei paljon kiinnosta, mutta TLOU opetti olemaan aliarvioimasta maailmanlopun videopelisarjoja.)

Apples Never Fall (Omena ei kauas putoa) / SkyShowtime / 23.4.

Liane Moriartyn samannimiseen romaaniin pohjautuva minisarja, jossa eläköityneen pariskunnan elämä mullistuu, kun vaimo katoaa selittämättömästi. Pääosissa Annette Bening, Sam Neill, Alison Brie, Jake Lacy, Conor Merrigan-Turner ja Essie Randles.

Disclaimer / Apple TV+ / 11.10.

Alfonso Cuarónin ohjaama psykologista jännitystä tarjoileva minisarja, jossa ”a famed television journalist discovers she is a prominent character in a novel that reveals a secret she has tried to keep hidden”. Pääosassa Cate Blanchett. Saisinko väitöskirjan elokuvatähtien asteittaisesta siirtymisestä sarjojen pariin? Oletan, että linkittyy suoratoistopalveluiden vakiintumiseen.

The Sympathizer / HBO Max / 15.4.

Viet Thanh Nguyenin Pulitzer-palkittuun romaaniin perustuva The Sympathizer on vakoojatrilleri ja monikulttuurinen satiiri, joka seuraa puoliksi ranskalaisen, puoliksi vietnamilaisen kommunistivakoojan kamppailua ja maanpakoa Vietnamin sodan viimeisinä päivinä.

Mary & George / SkyShowtime / 8.3.

Koska olen lukenut Red, White and Royal Bluen ja katsonut kirjaan pohjautuvan Prime Videon leffan, pidän tätä tärkeänä yksityiskohtana Mary & Georgesta puhuttaessa: Red, White and Royal Bluen leffaversiota tähdittää näyttelijä Nicholas Galitzine, jonka roolihahmo prinssi Henry kertoo kirjassa tarinan George Villiersistä, nuoresta miehestä, joka lumosi kuningas Jaakko I:n ja nousi samalla vaikutusvaltaiseen asemaan hovissa. Ja nyt samainen leffa-Henry esittää kirja-Henryn mainitsemaa George Villiersiä SkyShowtimella nähtävässä psykologisessa draamassa. Siinä ovat olleet casting-tähdet kohdallaan.

Koko homma kuulostaa oikein kiehtovalta: Mary & George on saanut inspiraationsa Mary Villiersin uskomattomasta tositarinasta, jossa hän muovasi kauniista ja karismaattisesta pojastaan Yrjöstä kuningas Jaakko I:n viettelijän ja myöhemmin kaikkivoipaisen rakastajan. Törkeän juonittelun avulla parivaljakko nousi vaatimattomista lähtökohdista rikkaimmiksi ja vaikutusvaltaisimmiksi henkilöiksi, joita Englannin hovi oli koskaan nähnyt, sekä kuninkaan luotettavimmiksi neuvonantajiksi.

Jos ei vielä vakuuta, niin kerrottakoon, että Mary Villiersin roolissa nähdään Oscar-voittaja Julianne Moore.

Rivals / Disney+ / 18.10.

Jilly Cooperin samannimiseen romaaniin perustuva draama vie keskelle 1980-luvun Englannin eliitin valtataisteluita ja skandaaleita. Pääosissa David Tennant ja Alex Hassell.

Ted / SkyShowtime / 22.2.

Anteeksi, mutta en ole koskaan ymmärtänyt sitä Ted-elokuvaa. Siis sitä, missä on se puhuva nalle ja Mark Wahlberg. Ja koska multa ei kysytä, niin näköjään päivänvalon on näkemässä Ted-sarja. Ei kai siinä. Sarjan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen leffaa. Tai leffoja. Näköjään niitä on kaksi. Ei kai siinä.

Renegade Nell / Disney+ / 29.3.

Murhasta lavastetusta Nell Jacksonista tulee kuuluisa ryöväri 1700-luvun Englannissa. Pääosassa Louisa Harland eli Derry Girlsin Orla, ja tiedättekö, minä en valitsisi yhtään tämän listan sarjaa, jos vaihtoehtoisesti saisin tyhjentää muististani Derry Girlsin ja katsoa sen uudestaan ensimmäistä kertaa. Derry Girls forever!! Täydellinen sarja. Löytyy Netflixistä.

The Franchise / HBO Max / 7.10.

Veepistä tutun Armando Iannuccin, mm. American Beautyn ja pari Bond-leffaa ohjanneen Sam Mendesin ja Jon Brownin luoma komediasarja supersankarielokuvan kuvausten sekasotkusta. Tähtinä Billy Magnussen, Jessica Hynes, Himesh Patel ja Aya Cash. Yes please, kuulostaa laadukkaalta ja hauskalta sekoilulta, mikä on aina suosikkiasiani.

Orphan Black: Echoes / AMC / ?

Orphan Black! En ihan muista, mitä kaikkea siinä tapahtui, mutta olin aivan messissä koko hommassa. Orphan Black: Echoes sijoittuu samaan universumiin kuin alkuperäinen sarja. Klooneilemassa Krysten Ritter.

Star Wars: The Acolyte / Disney+ / 4.6.

Kertoisinko taas jonkun huonon läpän siitä, kuinka olen nähnyt nolla Star Wars -elokuvaa? Taidan olla käyttänyt jo ne kaikki. Star Wars -universumin The Acolyte sijoittuu aikaan ennen alkuperäistä leffasarjaa, High Republic Eran loppuvaiheille. Mitä hittoa se sitten tarkoittaakaan.

Entinen padawan (tarkoittaa jedioppilasta, M) alkaa tutkia rikosten sarjaa yhdessä jedimestarinsa (esim. Yoda on jedimestari, M), mutta heidän kohtaamansa voimat (tärkeä juttu nuo voimat, M) ovat uhkaavampia kuin he olivat koskaan odottaneet. Päärooleissa Amandla Stenberg ja Squid Gamesta tuttu Lee Jung-jae.

Star Wars: Skeleton Crew / Disney+ / 4.12.

Lisää Star Wars -universumia! Hyvät Star Wars -fanit, ovatko nämä sarjat aivan toivottuja juttuja vai vaan turhaa sälää, koska mikään ei koskaan voi voittaa alkuperäisiä leffoja? Tämän pääosassa on Jude Law. Onko paha, että aina kun Jude Law tulee puheeksi ajattelen sitä miljoona vuotta sitten tapahtunutta skandaalia, jossa Jude petti silloista tyttöystäväänsä Sienna Milleriä lastensa hoitajan kanssa? Popkulttuuriviittaukseni ovat näköjään jumahtaneet nollareille. Eksyin aiheesta…. ööh, Skeleton Crew! Siisti nimi. Onkohan sarjassa luurankoja? Oikeasti mulle tulee nimestä mieleen se urheilulaji skeleton, mahakelkkailu siis. Eksyin taas aiheesta. Mutta Skeleton Crew nyt olisi loistava nimi mahakelkkajoukkueelle. Paitsi hetkinen, eihän se ole joukkuelaji…. nyt mun päässä on sitä kourua alas tuleva kelkka, jossa on päällekkäin kasassa ihmisiä. Mistä me puhuttiinkaan?

Shōgun / Disney+ / 27.2.

James Clavelin kuuluisaan romaaniin pohjautuva historiallinen draamasarja vie vuoden 1600 Japaniin, jossa on puhkeamassa ”vuosisadan määrittelevä sisällissota”. Romaani versioidaan sarjaksi nyt toista kertaa; ensimmäisen kerran Sekigaharan taistelun tapahtumia nähtiin sarjana vuonna 1980.

The Tattooist of Auschwitz / SkyShowtime / 7.6.

Parin vuoden takainen Heather Morrisin hittiromaani nähdään nyt sarjana. Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä tavanneiden Lali ja Gita Sokolovin tosielämän tarinasta inspiraatiota saaneen sarjan pääosissa nähdään Jonah Hauer-King ja Anna Próchniak. Kirjailija Heather Morrista sarjassa esittää Melanie Lynskey.

The Woman in the Wall / SkyShowtime / 19.2.

Ruth Wilsonin tähdittämä brittimysteeri naisesta, joka herätessään löytää talostaan ruumiin.

Sugar / Apple TV+ / 5.4.

Scifihtävä draama omien demoniensa kanssa painivasta losangelesilaisesta yksityisetsivästä. Pääosassa Colin Farrell. Colin Farrell? Cool.

The Penguin / HBO Max / 20.9.

Colin Farrellista puheen ollen; hänen esittämänsä Batman-pahis Penguin saa oman sarjansa. Tiesittekö, että Pingviinin oikea nimi on Oswald Chesterfield Cobblepot? Loistava nimi. Miksei tuo voinut olla suoraan hänen pahisnimensä?

Agatha All Along / Disney+ / 19.9.

*Tähän joku läppä siitä, kuinka jokainen Marvel-hahmo tarvitsee oman sarjansa*

Okei, on mulla muutakin sanottavaa kuin Marvelin Phase Five -läpät: Kathryn Hahnin esittämä Agatha Harkness on tuttu WandaVisionista, ja nyt hahmo saa oman spin offinsa. Kathryn Hahnin lisäksi sarjassa nähdään muun muassa Aubrey Plaza, Heartstopperin Joe Locke, Sasheer Zamata ja Patti LuPone.

Black Cake / Disney+ / katsottavissa

Charmaine Wilkersonin romaaniin pohjautuva sarja yhdistää perhedraaman menneisyyden murhamysteeriin: häistään pakenevan morsiamen epäillään murhanneen sulhasen ja hukuttautuneen Karibianmereen. 50 vuotta myöhemmin Kaliforniassa syöpään menehtynyt nainen jättää lapsilleen perinnöksi paenneeseen morsiameen ja omaan menneisyyteensä linkittyvän mysteerin.

X-Men ‘97 / Disney+ / 20.3.

Marvelin animaatiosarja jatkaa alkuperäisen, vuosina 1992–97 esitetyn X-Men-animaatiosarjan tarinaa.

Dark Matter / Apple TV+ / 8.5.

Joel Edgertonin ja Jennifer Connellyn tähdittämä scifi-sarja, jossa mies jumittuu vaihtoehtoiseen versioon elämästään ja joutuu taistelemaan päästäkseen takaisin ja estääkseen vaihtoehtoista itseään vahingoittamasta perhettään.

Shardlake / Disney+ / 1.5.

C. J. Sansomin kirjasarjaan pohjautuva brittidraama vie Henry VIII:n hallitsijakaudelle, jossa Matthew Shardlake lähetetään syrjäiseen Scarnsean kaupunkiin tutkimaan murhaa. Eli murhamysteeri 1500-luvun Englannissa. Voi se toimia?

PS. Hyvää uutta vuotta! Olkoon se hyvä.

LUE MYÖS:

kulttuuri leffat-ja-sarjat suosittelen

Vuoden 2023 sarjat, joita en katsonut loppuun

Suosikkiasia: Sarjat! Tästä kirjoituksesta huolimatta.

Kuvat: Prime Video, Netflix, HBO Max

Vuosi on aina hyvä lopettaa valittamiseen. Jää sillai mukavan positiivinen fiilis ja kaikkea.

Mutta siis oikeasti; kaunis kiitos myös näille sarjoille. Vaikka en saanut katsottua teitä loppuun – oli syy mikä tahansa – toitte iloa vuoteeni silmien pyörittelyn, yleisen dissaamisen ja ”apua tämä on kamala sarja” -mutinan merkeissä. Silmien pyörittely, yleinen dissaaminen ja ”apua tämä on kamala sarja” -mutina ovat ikuisesti suosikkiasioitani 😀

Eli: Sarjat, joita en katsonut loppuun vuonna 2023!

(En pelkästään pyörittele silmiäni, dissaa ja mutise, vuoden 2023 suosikkisarjani löytyvät täältä.)

The Idol / HBO Max

Paljon onnea, The Idol, kruunaan sinut sarjaksi, jota Maisa vihasi kaikkein eniten vuonna 2023. Tiedän, että tämä on vähän epäreilua, koska kykenin katsomaan vain kaksi jaksoa, mutta… noh, ei minua oikeastaan kiinnosta. Olit kamala. Heippa.

The Summer I Turned Pretty, kausi 2 / Prime Video

Luulen, että silmäni olisivat jääneet pysyvästi kohti kattoa, jos olisin katsonut kakkoskauden loppuun. Sori, että toistan itseäni, mutta Camoon, Belly, he ovat veljeksiä. Valitse yksi, hyvä luoja. Team Conrad, Team Jeremiah, ihan hiton sama.

Korostan, että teinisarjat ovat aivan kaikille eikä koskaan voi olla liian vanha katsomaan jotain, mutta 2023 taisi kuitenkin olla se vuosi, jolloin multa loppui kärsivällisyys melodramaattisia teinidraamoja kohtaan. Kutsutaan sitä vaikka henkilökohtaiseksi kasvuksi tai jotain.

Swarm / Prime Video

Maaliskuussa kirjoitin Swarmista näin: Leppoisista komedioista pitävä Maisa vihaa Swarmia, yleisesti sarjoja fiilistelevä Maisa pitää siitä. Luulen, että jälkimmäinen Maisa voittaa, ja katson sarjan loppuun.

Olin väärässä. Jälkimmäinen Maisa ei voittanut. Jälkimmäinen Maisa hävisi hyvin, hyvin pahasti. Se on ihan ookoo, Jälkimmäinen Maisa, Swarmia ei oltu tarkoitettu sinua varten.

The Power / Prime Video

En tiedä, mikä tässä oli vikana. Muistan vain, että olin katsomassa sitä, kun telkkarini alkoi jumittaa. Ehkä otin sen merkkinä sarjajumalilta?

The Afterparty, kausi 2 / Apple TV+

Olen hyvin ylpeä itsestäni, että olen kyennyt aloittamaan murhamysteerin ja lopettamaan sen tietämättä kuka syyllinen on. En edes Wikipedia-spoilannut tai mitään. Jatkoin vain elämääni.

The Buccaneers / Apple TV+

Dunno, katsoin pilotin ja olin että ”hhhhmmmmehkäei”.

The Glory / Netflix

K-draamat ovat aina pitkiä kuin nälkävuosi. The Gloryssä on 16 jaksoa, pituuksiltaan 47–71 minuuttia. Minä olen näköjään päässyt noin 40 minuutin paikkeille jaksoa numero 15. Mulla olisi ollut enää parikymmentä minuuttia ja sen jälkeen päätösjakso kahlattavana. Ja? Minä olen lopettanut tuohon. Mitä?!? Kuinka pönttö voi ihminen olla? Kaikki tuo sitoutuminen, kaikki käytetty aika, enkä edes katso sarjaa loppuun?? Se oli oikein hyväkin! Mitä Dong-eunin kostosuunnitelmalle tapahtui, miten tarina päättyi? No en tiedä, koska jostain hiton syystä olen luovuttanut maaliviivalla. Tsiisus.

The Consultant / Prime Video

Noup. Siis Christoph Waltz pääosassa ja kaikkea, mutta noup. Katsoin 10 minuuttia ja sitten huusin neeeext.

Citadel / Prime Video

Vuosikatsausten kirjoittaminen on hauskaa, koska se on samalla silmäys huonoihin läppiin, joita olen vuoden aikana blogiini kirjoittanut.

Case in point, näin kaunopuheisesti kuvailin Primen scifiagenttirymistely Citadelia toukokuussa:

Kaipaatko täysin yhdentekevää toimintasarjaa, jossa tapahtuu paljon isoja asioita mutta millään ei ole mitään väliä koska olet vain että ”ihan sama”? Suosittelen Citadelia! Se on yhdentekevä! Siinä on Richard Madden ja Priyanka Chopra Jonas, jotka ovat muistinsa menettäneitä superagentteja. Ihan sama. Kai sitä pitäisi olla heidän puolellaan, mutta ihan sama. On joku pahislafka, joka halunnee tuhota maailman koska on pahislafka, mutta ihan sama. En jaksa keskittyä mihinkään, koska ihan sama. Hei, Stanley Tucci, miten sinäkin olet ihan sama? Ainoa asia, joka ei ole ihan sama, on se kamerakikkailu. Se ei ole ihan sama, koska vihaan sitä.

Tänks, toukokuun Maisa, vahva ihan sama edelleen.

The Bear / Disney+

Joo joo, shame on me, mutta kaikki vain huutavat toisilleen. Toisaalta; ehkä mun pitäisi jatkaa, jotta ymmärrän miksi internet on niin rakastunut Jeremy Allen Whiteen.

Who Is Erin Carter / Netflix

Näköjään minua ei kiinnostanut, kuka Erin Carter on.

Good Omens, kausi 2 / Prime Video

Sorppa, David Tennant.

Black Mirror, kausi 6 / Netlix

Katsoin elämäni ensimmäisen Black Mirror -jakson! Se oli se Netflix-metaa täynnä oleva Joan Is Awful. Sitten lopetin, koska yksi Black Mirror -jakso oli aivan tarpeeksi.

Beef / Netflix

Todella hyvä sarja. Siis objektiivisesti. Subjektiivisesti se oli liian pitkä ja liian täynnä myötähäpeää aiheuttavia hetkiä.

The Diplomat / Netflix

Boooooring enkä pitänyt siitä kieroilevasta aviomiehestä. Vähän tietysti jäi mietityttämään, päätyivätkö Keri Russell (no se diplomaatti, mikä lie hänen hahmonsa nimi nyt olikaan) ja se tyylikäs ulkoministeri yhteen.

Severance / Apple TV+

Hahahahahaha. Olen yrittänyt katsoa Severancea about kolmetuhatta vuotta. Tarina (blogiarkistoni) kertoo, että vuonna 2023 pääsin sarjaa 10 minuuttia eteenpäin. Mikäli laskelmani pitävät paikkaansa, olen aloittanut ja lopettanut Severancen 5749 kertaa. Kenties 2024 on se vuosi, jolloin katson Severancen ykköskauden loppuun asti? (Joo joo, luovutan.)

(Piti tsekata; kolmen tuhannen vuoden aikana olen päässyt seiskajaksoon asti.)

Dear Edward / Apple TV+

Vähemmän yllättäen sarja, joka kertoo lento-onnettomuudessa menehtyneiden perheiden surusta ja selviytymisestä ei ollut kaikkein hilpeintä katsottavaa. Kyllästyin ankeiluun jossain kolmannen jakson paikkeilla. Sarja huusi niin hiton korostetusti ”itke, itke, itke, itketkö jo hyvä ihminen???”että alkoi ärsyttämään. Emotionaalisuus tuntui päälleliimatulta.

The Crown, kausi 6 / Netflix

No periaatteessa en lopettanut, koska en edes aloittanut. Tai siis aloitin, kymmenen minuuttia ennen vikan jakson lopputekstejä. Hei, minä halusin vain tietää, miten sarja päättyy ilman, että joudun kahlaamaan koko homman läpi. Saatte päättää, tekeekö se minusta nerokkaan ajankäyttäjän vai pelkästään onnettoman sarjaluuserin.

PS. Oli päättynyt vuotesi sitten loistelias, ankea, yhdentekevä tai mitä tahansa muuta, toivon meille kaikille parempaa vuotta 2024! Ja toivon vuodelle 2024 loisteliaita, ankeita ja yhdentekeviä sarjoja, joita voin fiilistellä ja joille voin pyöritellä silmiäni. Kaunis kiitos kaikille, jotka ovat vuoden aikana eksyneet hupsun blogini pariin – oli se sitten vahingossa tai tarkoituksella. Merkitsee paljon 🙂

LUE MYÖS:

kulttuuri leffat-ja-sarjat