26 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2023 (osa 2: Netflix)

Suosikkiasia: uudet sarjat

Netflix uutuudet 2023
Kuvat: Netflix

Uutuussarjalista 2023 Netflix-edition! Kuten tavallista, Netflix julkaisee vuonna 2023 kolme miljoonaa uutta sarjaa. Tässä niistä 26.

Disclaimer: Monien sarjojen julkaisupäivä on vielä täysi mysteeri, joten mahdollista että jotkut julkaistaan vasta 2024.

HBO Maxin, Amazon Primen, Disney+:n ja kumppaneiden uutuussarjat löytyvät täältä: 37 mielenkiintoista uutuussarjaa vuodelle 2023 (osa 1)

(mikä / milloin alkaa jos julkaisupäivä tiedossa)

That ’90s Show / 19.1.

That ’70s Show ei ole koskaan ollut niitä mun sitcomeja, vaikka ikäni puolesta olen ollut otollista kohderyhmää vuosituhannen taitteen teinikomedialle. Kyllä minä sitä telkkarista katsoin, mutta en koskaan rakastanut samalla tavoin kuin vaikka Frendejä.

Netflixin uusi spin-off seuraa Leia Formania, Ericin ja Donnan tytärtä, joka viettää kesän isovanhemmillaan. Eli That ’70s Showsta tuttujen Redin (Kurtwood Smith) ja Kittyn (Debra Jo Rupp) luona. Sama kellari siis. Alkuperäisen sarjan tähdet Topher Grace, Laura Prepon, Mila Kunis, Ashton Kutcher ja Wilmer Valderrama nähdään menossa mukana.

Taistelijattaret / 19.1.

Ranskalaisessa minisarjassa Saksan joukot etenevät vuonna 1914 Ranskaan, missä miehet joutuvat lähtemään eturintamalle. Samaan aikaan neljä naista painii sodan tuhoisien seurausten parissa kotona.

Lockwood & Co. / 27.1.

Paranormaaleja ilmiöitä tutkivat teinit ryhtyvät taistelemaan maailmaa riivaavia aaveita vastaan. Pirullisen salaliiton paljastaminen voi vaatia äärimmäisiä uhrauksia.

Voi teiniparat kun joutuvat taas maailmanpelastushommiin. Maailman kohtalo lepää aina teinien harteilla.

Cunk on Earth / 31.1.

Sivilisaation historiaan perehtyvässä nokkelassa mukadokumentissa Philomena Cunk osoittaa, että ihmiskunta on päässt todella pitkälle. Vai onko sittenkään?

Freeridge / 2.2.

On My Blockin spin-offissa kummallinen vanha laatikko aiheuttaa epäonnea neljälle nuorelle. He päättävät kumota kirouksen.

Class / 3.2.

Okei okei, Intian Elite! Mielenkiintoista. Onkohan yhtä sekopäinen kuin alkuperäinen? Sama lähtökohta: kolme köyhän perheen nuorta saa stipendin eliittikouluun. Seuraa kuumaa teinidraamaa ja sekoilua. Ja murha, luonnollisesti.

Love to Hate You / 10.2.

K-draamaa ja romantiikkaa!

Rakkaus ei merkitse mitään asianajajalle, joka inhoaa hävitä miehille, ja tähtinäyttelijälle, joka ei luota naisiin. Kaikki muuttuu, kun heidät pakotetaan pariksi.

Rakastutaan taas / 14.2.

Lisää romantiikkaa, nyt Espanjasta.

Irene ja Julio rakastuvat, eroavat ja yrittävät taas uudelleen moneen otteeseen. Saako heidän tarinansa koskaan onnellista loppua?

Red Rose / 15.2.

Kenties hieman brittikauhua? Ja ehkä vähän sosiaalista kommentointia älypuhelinten vaaroista?

Teinien on selviydyttävä kauhujen kesästä ladattuaan sovelluksen, jonka vaarallisilla vaatimuksilla on tappavat seuraukset.

Golfin supertähtien matkassa / 15.2.

F1 ja tennis ovat jo saaneet oman Netflix-käsittelynsä, nyt joukkoon liittyy golf. Dokkari vie katsojat PGA Tourin kulisseihin. Draamaa tuo ammattilaisgolfin viime aikojen kiistakapula LIV Golf, ison ja kiistanalaisen rahan kiertue Saudi-Arabiassa. Ehkä mun pitäisi katsoa, omassa fantasiaelämässänihän minä olen tyylikäs golf-ihminen.

Kosmonautin tyttöystävä / 17.2.

Puolalaista scifiä! Jos Netflixin jatkuvassa sarjaliukuhihnassa on jotain hyvää, niin ainakin yhtiö rahoittaa kohtuullisen innokkaasti sisältöjä eri maista. Kosmonautin tyttöystävässä kosmonautti palaa maahan 30 vuoden jälkeen — vanhentumatta päivääkään.

Queen Charlotte: A Bridgerton Story / 4.5.

Bridgertonin kolmoskausi nähtäneen 2023, minkä lisäksi nuoren kuningatar Charlotten elämästä kertova spin-off näkee päivänvalon. Golda Rosheuvelin esittämän kuningattaren nuorta versiota esittää India Amarteifio. Mukana on myös muita alkuperäisestä sarjasta tuttuja hahmoja, muun muassa Lady Danbury ja Violet Bridgerton.

My Life with the Walter Boys / ?

Alunperin Wattpadissa julkaistuun Ali Novakin romaaniin pohjautuva teinidraama perheensä menettäneestä 15-vuotiaasta Jackie Howardista (Nikki Rodriguez), joka joutuu muuttamaan Manhattanilta syrjäiseen Coloradoon. Uudessa perheessä on 10 poikaa. Eli seurauksena on jonkinlaista rakkausdraamaa ja teinikipuilua, oletan.

Kings of America / ?

Minisarja kolmesta naisesta, jotka haastavat kauppajätti Walmartin oikeuteen. Taustalla Don’t Look Upista tunnettu Adam McKay, tuottajana, tähtenä Amy Adams.

Kaikki se valo jota emme näe / ?

Vähemmän yllättäen Anthony Doerrin Pulitzer-voittaja saa sarjaversion. Minä olen tasan lukenut kirjan, mutta muistikuvat ovat vähän hämäriä. Pidin siitä, sen verran muistan. Toinen maailmansota, natseja? Sokea ranskalaistyttö? Museo ja tytön isä, joka on museon lukkoseppä? Ehkä. Jotain radiohommia?? Nuori saksalaissotilas? Ei mitään muistikuvaa, miten loppuu. Pitää kai katsoa sarja. Minisarjan luoja/ohjaaja on Stranger Thingsistä tunnettu Shawn Levy. Sinä sokeana ranskalaistyttönä Marie-Laure Leblancina nähdään ensimmäisessä isossa roolissaan Aria Mia Loberti, saksalaissotilas Werneriä esittää Louis Hofmann. Tutummista nimistä mukana Mark Ruffalo ja Hugh Laurie.

Beef / 6.4.

A24:n tuottaman komediadraaman tähtinä nähdään Steven Yeun (kyllä kiitos) ja Ali Wong (kyllä kiitos).

Juonesta Netflix on kertonut tämän verran: Beef follows two people who let a road rage incident burrow into their minds and slowly consume their every thought and action.

XO, Kitty / ?

To All the Boys -teinileffatrilogian pikkusisko Kitty (Anna Cathcart) saa oman spin-offinsa. Sarjan luojana ja vastaavana tuottaja toimii To All the Boys -kirjat kirjoittanut Jenny Han. Sarjassa Kitty muuttaa Etelä-Koreaan.

A Man in Full / ?

Tom Wolfen bestselleriin pohjautuvan minisarjan taustalta löytyy monista sarjoista tuttu David E. Kelley ja näyttelijänä paremmin tunnetty Regina King. Sarja sijoittuu Atlantaan, jossa kiinteistömoguli Charlie Croker ajautuu ongelmiin. Eli siis valtaa, rahaa, kapitalismia, politiikkaa, suhmurointia. Nimekäs näyttelijäkaarti, mukana mm. Jeff Daniels, Diane Lane, William Jackson Harper ja Lucy Liu.

The Fall of the House of Usher / ?

Mike Flanaganin (The Haunting of Hill House, Midnight Mass, The Midnight Club…) seuraava sarja, jota allekirjoittanut ei uskalla katsoa. The Fall of the House of Usher pohjautuu Edgar Allan Poen novelliin.

Kaos / ?

Musta komedia sekoilevista antiikin Kreikan ja Rooman jumalista — ja ihmisistä, jotka joutuvat mytologisten olentojen sekoilun keskelle? Voi se kai toimia? Jeff Goldblum on Zeus, David Thewlis on Haades, Debi Mazar on Medusa… joo, kyllä, kyllä se voi toimia! Vaikuttaa hauskalta.

Painkiller / ?

Lääkeyhtiö Purdue Pharmasta ja sen synnyttämästä tuhoisasta OxyContin-opioidikriisistä nähtiin jo Hulun Dopesick, ja nyt Netflix tekee surullisesta aiheesta oman minisarjansa. Sarja pohjautuu toimittaja Patrick Radden Keefen New Yorker -artikkeliin The Family That Built an Empire of Pain sekä Barry Meierin teokseen Pain Killer: An Empire of Deceit and the Origin of America’s Opioid Epidemic. Mukana mm. Uzo Aduba, Matthew Broderick ja Taylor Kitsch.

Obliterated / ?

Toimintadraamassa Yhdysvaltojen eri asevoimista ja tiedustelupalveluista kootaan eliittijoukko pysäyttämään Las Vegasiin suunniteltu terrori-isku. On merkitty draamakomediaksi, joten oletan ettei ole se kaikkein ankein toimintarymistely.

The Night Agent / 23.3.

Matthew Quirkin samannimiseen bestselleriin pohjautuva trilleri kertoo FBI-agentti Peter Sutherlandista, joka työskentelee Valkoisen talon kellarissa tehtävänään ”vastata puhelimeen joka ei soi koskaan”. Paitsi että kun se sitten soikin, Peter joutuu salaliiton pyörteisiin.

The Three-Body Problem / ?

Muuan Game of Thronesin luojien David Benioffin ja D. B. Weissin ilmeisen kunnianhimoinen (ja kallis) scifi-sarja pohjautuu Liu Cixinin trilogiaan. Avaruusolioita ja salaliittoja, sen verran ymmärsin.

A history of humanity from the point of first contact with an alien civilization all the way to the end of the universe.

Bodkin / ?

Netflixin vastaus Only Murders in the Buildingille?

Mustaa huumoria sisältävä jännityssarja joukosta true crime -podcastaajia, jotka tutkivat katoamismysteeriä pienessä irlantilaiskylässä. Juttu paljastuu paljon isommaksi ja oudommaksi kuin mitä he olivat ajatelleet. Irlantilaisnäyttelijöiden lisäksi mukana mm. Will Forte.

The Gentlemen / ?

Guy Ritchie on muokkaamassa vuoden 2019 toimintakomediansa The Gentlemenin sarjaversioksi. Leffassa pääosaa esitti Matthew McConaughey, nyt keskiössä White Lotusin myötä kovassa nosteessa oleva Theo James. Mukan myös mm. Kaya Scodelario  ja Joely Richarson.

Lähteinä mm: Netflix, Variety, whats-on-netflix.com, IMDb.

PS. Vuoden 2022 Netflix-lista — ja miten kävi:

  • Inventing Anna: Petyin toteutukseen, enkä jaksanut katsoa loppuun.
  • The Woman in the House Across the Street From the Girl in the Window: Taisin spoilata lopun, kun en jaksanut katsoa loppuun.
  • Anatomy of a Scandal: Aivan riittävän hyvä. Tosin taisin kaikkein eniten fiilistellä Sienna Millerin hiuksia ja tyyliä.
  • Archive 81: Ketään tuskin yllättää, että en uskaltanut katsoa.
  • The Witcher: Bloog Origin: Ketään tuskin yllättää, että en ole katsonut minuuttiakaan.
  • Human Resources: Noup, ei ole päässyt listalle.
  • In From the Cold: Hahaha. Täysin sekopäinen tapaus. Lopetin kesken.
  • Resident Evil: Noooup.
  • Devil in Ohio: Liian pelottava.
  • 1899: Liian pelottava.
  • Chosen: En ole katsonut.
  • Boo, Bitch: Boo, noup.
  • Wedneday: Tämä taitaa olla listan isoin hitti?
  • The Sandman: Onko tämä sitten listan toiseksi isoin hitti? Uutta kautta odotellessa, pidin yllättävän paljon.
  • The Midnight Club: Joo eli siis liian pelottava tietysti.
  • The Journalist: Noup, en ole katsonut.
  • Kesän kuumuudessa: Ditto.
  • Getting Curious with Jonathan Van Ness: Katsomatta.
  • Murderville: Katsomatta.
  • Viking: Valhalla: Katsomatta.

LUE MYÖS:

kulttuuri leffat-ja-sarjat suosittelen
Kommentit (5)
  1. Kiitos listauksesta!
    Mitään silmät kiiluen odotettavaa ei itsellekään oikein tunnu löytyvän, ehkä pitää kurkata tuo Philomena Cunk, ja espanjalaiset sarjat ovat usein aika viihdyttäviä 🙂 Tykkäsin esim. Netflixin kevyestä Alfaurokset-sarjasta, jossa tuntuu olevan paljon samankaltaisuutta kotimaisen Modernit miehet- sarjan kanssa..!

    1. Kiitos vinkistä, laitan Alfaurokset katselujonoon. En ole tsekannut, vaikuttaa hauskalta! Seuraavaksi mun Netflix-listalla on pari päivää sitten tullut Girls5eva. Sopivan höttöinen mutta samalla fiksu ja hauska on aina hyvä 🙂

  2. Kyllähän täs aika kattaus on mutta miksei mikään oikein kuulosta sellaselta, että joooo tätä mä odotan! No okei, toi Bodkin ehkä mutta jotenkin on sellanen kutina että on kuitenkin ihan c-luokan tuotanto jos sitäkään. Toisaalta eipä paperilla moni Netflixin hittisarja ehkä kummoiselta kuulostakaan. Silti oon vähän pettyny ollu viime aikoina Netflixin yritelmiin.

    1. Jeppp, samaa mieltä. Minä luulen, että Netflix on vähän ampunut itseään jalkaan jatkuvalla sarjatykityksellään. Kun julkaisee ne kolme miljoonaa sarjaa vuodessa, niin onko mikään ihme ettei jengi pysy kartalla niistä. Eikä jaksa fiilistellä mitään tulevia sarjoja, kun 90-prosenttisesti ne kuitenkin kuopataan yhden kauden jälkeen. Ja sitten iso osa niistä sarjoista on vielä melkoista kuraa. Määrä korvaa laadun ei sit ehkä kuitenkaan ole se kaikkein järkevin lähtökohta suoratoistobisneksessä: laadukkaatkin sarjat hukkuvat harmaaseen massaan. En ole pitkään aikaan silleen oikeasti oikeasti rakastanut jotain Netflixin sarjaa.

      Netflix ei myöskään hirveästi ennakkorummuta sarjojaan: tuntuu oudolta että vaikkapa paperilla hyvin kunnianhimoiselta suursarjalta kuulostavasta Three-Body Problemista löytyy toistaiseksi melko vähän ennakkohypetystä.

      Minä odotan My Life with the Walter Boysiä, koska se kuulostaa sopivan höttöiseltä teinidraamalta 😀 Ja kai myös All the Light We Cannot Seetä, koska aina kiinnostaa miten supersuositut kirjat kääntyvät sarjoiksi. Myös The Night Agent ja Obliterated vaikuttavat tuollaisilta paperilla kelvollisilta agenttiseikkailuilta.

      1. Joo, mielenkiintoista nähdä kääntyykö kelkka jossain kohtaa tässä enemmän linjaan muiden suoratoistopalveluiden kanssa. Toikin just harmittaa, että ainakin itse kovana kiintyjänä ja pitkien sarjojen ystävänä ei jaksais alkaa katsoa sarjoja, joista jo tietää että ne loppuu tai on lopetettu ja alla vain yks kausi jossa hädin tuskin kymmentä jaksoa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *