Suosikkisarja just nyt: ahdistava ja liian laadukas Severance

Suosikkisarja: Severance – erotus (Apple TV+)

Severance
Kuva: Apple TV+

#firstworldproblems tv-series edition -alert! Haluan tosi, tosi paljon katsoa Apple TV+:n Severancea, mutta se on aivan liian ahdistava ja ankea. Siis olen katsonut sitä jo, olen nyt nelosjaksossa. Tähän mennessä se on ollut semisiedettävä, mutta jotenkin on tunne, että se menee koko ajan vaan ahdistavammaksi ja ankeammaksi. Nauru- ja kissanpentuindeksi vain alhaisemmaksi ja alhaisemmaksi.

Tarina (=Twitter) kertoo, että päätösjakso on loistava. Sen vuoksihan minä oikeastaan aloin Severancea katsomaan. Kaikki hypettivät sarjaa yleisesti ja päätösjaksoa erityisesti. Pitihän mun tietää, että mikä homma. Ja siis kyllä, ymmärrän hypen. Olitte oikeassa, tyypit internetissä! Severance on äärilaadukas ja hyvin koukuttava sarja. Koska oikeasti: mikä homma? Mistä on kyse, kuka, miksi, miten, mitä hittoa?

Tämä nyt on vähän typerä nillittämisen kohde, mutta Severance saattaa olla jopa vähän liian laadukas. Samaan aikaan kun fiilistelen sitä, pyörittelen silmiäni sille, kuinka viimeisen päälle mietittyä kaikki on. Se on Laatudraamaa hiton isolla ällällä — ja se näkyy kaikessa: lavastuksessa, puvustuksessa, valaistuksessa, kuvauksessa, näyttelijäsuorituksissa, käsikirjoituksessa, ohjauksessa… tiedättehän, LAATUDRAAMAA.

Severance on niin tyylitelty, etten minä ihan täysin saa siitä otetta. Siis  vaikka poistettaisiin yhtälöstä se liian alhainen NKI. En vain koskaan tule sataprosenttisesti rakastamaan Severancen kaltaisia sarjoja, joissa kaikki osat ovat täydellisesti paikoillaan. Tai jos joku osa onkin väärässä paikassa, sen kuuluukin olla eli se on oikeastaan sataprosenttisen oikeassa paikassa.

Mutta joo, eksyin aiheesta. Eli se ankeus ja ahdistavuus. Severance on dystooppinen scifihtävä psykologinen trilleri. Ja on mukana mustaa huumoria ja satiiriakin. Se kertoo Lumon Industries -firmasta, jossa osalle työntekijöistä tehdään ”erotus”-prosessi. Siinä työntekijän työmuistot erotetaan vapaa-ajan muistoista. On siis kaksi eri tietoisuutta: töissä ei muista elämää työpaikan ulkopuolella ja toisin päin. Mielenkiintoista… ja ahdistavaa, kun mukaan heitetään salaliitto, mystisesti kadonnut erotettu työntekijä ja uusi erotettu työntekijä, joka haluaakin pois työminän ja Lumonin ikeestä, tuloksetta. Homma muuttuu nopeasti painajaiseksi.

Jos ei muuta, Severance saa ainakin arvostamaan omaa työpaikkaa, niin inhottavina ja puristavina erotettujen työolot kuvataan. Ja muutenkin sarja kommentoi mielenkiintoisesti työelämään liittyviä kysymyksiä ja ongelmallisuuksia, työorientoitunutta elämäämme ja sitä, miten ja kuinka paljon työmme määrittää meitä ja onko edes mahdollista erottaa työminä ”todellisesta” minästä.

Severance muistuttaa vähän parin vuoden takaista Maniacia. Samantyyppistä ahdistavaa kikkailua ihmismielellä. Samanlaisia suuria, eettisiä ja eksistentiaalisia kysymyksiä ja kyseenalaisia ratkaisuja paeta oman elämänsä suruja. Ja samanlainen oudon vinksahtanut aikajana, joka sijoittuu kai dystooppiseen tulevaisuuteen, mutta samaan aikaan teknologia muistuttaa menneisyydestä.

Severance on yhtä aikaa superouto ja täysin ymmärrettävä. Ja minä samaan aikaan vihaan sitä ja pidän siitä. Pyörittelen silmiäni sille ja pidän sitä nerokkaana. Vaikka ahdistavat ja ankeat sarjat ärsyttävät minua, on pakko katsoa Severance loppuun. Haluan tietää, minne sen outo mysteeri johtaa. Epäilen, ettei mihinkään kivaan…

Severance – erotus katsottavissa Apple TV+:ssa. Sarja uusittu toiselle kaudelle.

PS. You’ll always be Ben Wyatt to me, Adam Scott.

PPS. Ahdistavan ja ankean vastapainoksi jotain kivaa: Lizzo is back! Tsemppibiisien kunigatar. Hänen neljäs albuminsa Special julkaistaan 15. kesäkuuta. Eka sinkku About Damn Time on tietysti loistava, samoin kuin nimikappale Special, jonka Lizzo esitti SNL:ssä. En edes liioittele kun sanon, että Special kosketti sieluani ja sai itkemään.

In case nobody told you today, you’re special nyt vaan on mahdottaman tärkeä viesti ihan kaikille, aina.

https://www.youtube.com/watch?v=WR_xR0x35R4

LUE MYÖS: 

SEURAA BLOGIA:

Bloglovin // Instagram

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen

Viime aikojen suosikkiasioita: täydellisen hölmöä komediaa ja loistelias Grammy-voittaja

Suosikkiasioita: nauraminen, täydellisen hölmö komedia, hyvät ihmiset ja Foo Fighters.

Kuvat: Verve Records / Jon Batiste, Netflix, HBO Max, Amazon Prime

Mitä olen katsonut ja kuunnellut viime aikoina. Eli viime aikojen suosikkiasioita! Ja yksi ei-lainkaan-suosikkiasia. 🙁

Our Flag Means Death / HBO Max

Täydellisen hölmö on mun suosikkikategorioita mitä tulee komediaan. Siis kaikella rakkaudella! Täydellisen hölmössä ei ole mitään negatiivista, pelkästään positiivista. Se on sitä höpsöä hassuttelua, joka ei ota itseään liian vakavasti, mutta jonka huumori on hölmöydestä huolimatta fiksua ja iskevää. HBO Maxille tovi takaperin tullut Our Flag Means Death on just hyvää täydellisen hölmöä komediaa. Hassu piraattikomedia — ja vielä rom com! Kyllä kiitos. En tiedä, miksen ollut aiemmin katsonut sarjaa. Ehkä tuo merirosvoteema jotenkin hämäsi.

https://www.youtube.com/watch?v=xFE8ASwxmpA

WE ARE / Jon Batiste

Kun muusikko Jon Batiste voitti Grammy-gaalassa Vuoden albumin kategorian, somessa moni kyseli, että kuka. Musaskeneä seuraavat toki tunsivat Batisten, mutta suurelle yleisölle hän oli varsin tuntematon nimi.

Minä tunsin Batisten lähinnä The Late Show with Stephen Colbert –talkshown housebändin keulakuvana ja musikaalisena johtajana. Olin muutaman kerran kuunnellut WE ARE -levyllä olevan FREEDOM-hitin, mutta sen enempää Batisten musiikki ei ollut minulle tuttua. Grammy-menestyksen (Batiste voitti myös neljä muuta pystiä) innoittamana kuuntelin koko WE ARE -levyn. On mainio, suosittelen.

Jon Batiste on äärettömän lahjakas tyyppi. Ja mikä parempaa, vaikuttaa hyvältä ihmiseltä, sellaiselta, jolla on hyvä sydän ja kaunis sielu. Arvostan aina sellaisten tyyppien lahjakkuutta moninkertaisesti enemmän kuin ikävien ihmisten.

En tietenkään voi tietää, minkälainen tyyppi Jon Batiste oikeasti on, mutta kaikki mitä olen hänestä median, somen ja haastatteluiden kautta oppinnut, viittaavat hyvyyteen. Siksi olen nyt hypännyt täysillä Jon Batiste -bandwagoniin.

Liikuttavaa on ollut esimerkiksi se, miten ylpeältä Stephen Colbert vaikuttaa ystävänsä menestyksestä – ja miten nöyrältä ja kiitolliselta Batiste Colbertin haastattelussa vaikuttaa. Tai entä tämä tarina: Jon Batiste avioitui pitkäaikaisen puolisonsa (tapasivat teineinä musiikkileirillä), kirjailija Suleika Jaouadin kanssa helmikuussa, päivää ennen kuin Jaouadille tehtiin luuytimensiirto. Hän sairastaa jo toiseen otteeseen leukemiaa. Ensimmäisestä syöpämatkastaan Jaouad kirjoitti Between Two Kingdoms –teoksen. Olen todellakin niin Batisten kuin Jaouadin puolella. He kertoivat kauniisti ja koskettavasti  Grammyjen ja syöpähoitojen muodostamista ääripäistään tuoreessa CBS:n haastattelussa.

Taylor Tomlinson: Look At You / Netflix

Pidin kovasti Taylor Tomlinsonin uudesta Netflixin komediaspesiaalista Look At You. En aina jaksa stand upia, mutta tämä osui ja upposi. Nauratti, vaikka Tomlinson käsitteli painaviakin juttuja, muun muassa mielenterveysongelmiaan. 5/5!

The Outlaws / Amazon Prime

En ole vielä katsonut Amazon Primen The Outlawsia ensimmäistä jaksoa pidemmälle, mutta ykkösjakson perusteella pidän sarjasta. Siinäkin on ripaus täydellisen hölmöä – mutta enemmän kyseessä on mustan komedian ja rikosdraaman hassu yhdistelmä. Sarjan on luonut Stephen Merchant, joka yhdessä Ricky Gervaisin kanssa loi britti-Officen. Merchant myös tähdittää sarjaa, jossa joukko yhdyskuntapalvelun yhdistämiä tyyppejä joutuu keskelle järjestäytynyttä rikollisuutta.

Foo Fighters

Ilmeisistä syistä johtuen olen viime viikkoina kuunnellut paljon Foo Fightersia. Julkkiksen kuollessa ja tragedian keskellä on aina vähän nihkeää kääntää puhe itseensä, mutta pakko silti sanoa, että Taylor Hawkinsin kuolema iski voimalla. Foo Fighters on yksi niistä merkityksellisistä bändeistä, joita olen rakastanut teinistä lähtien ja jonka musiikki on ollut minulle tärkeää.

These Days on yksi suosikkikappaleistani. Nyt siinä musiikkivideoineen on surullinen varjo.

PS. Viime viikon Bridgerton-postaukseen merkittävä päivitys: olen aloittanut lukemaan The Viscount Who Loved Me’tä. 😀

LUE MYÖS:

SEURAA BLOGIA:

Bloglovin // Instagram

Kulttuuri Leffat ja sarjat Musiikki Suosittelen