Tiedättehän ne ihmiskohtalotarinat aikakauslehdissä? Ne minä-muodossa kirjoitetut tarinat, jotka saavat ehkä jopa kyyneleen nousemaan silmäkulmaan ja arvostamaan omaa elämää taas himpun verran enemmän?

Uusimmassa Trendissä, tammikuun numerossa, on minun tarinani.

Olen aina tykännyt itse lukea näitä tarinoita, sillä niissä osataan hienosti tuoda toisen, aivan toisenlaisen ihmisen tarina lähelle. Sympatia huokuu sivuja kääntäessä, ja lopuksi aina tuntee saaneensa jotain. Oli se sitten ymmärrystä, lohtua, näkökulmaa, mitä vaan, jää siitä hyvä mieli, vaikka itse tarina tai sen aihe olisi surullinen.

Minä sain harvinaisen mahdollisuuden kirjoittaa tarinani itse, joten editointia lukuunottamatta kyseessä todellakin ovat omat sanani.

Syöpädiagnoosin saadessani olin juuri aloittelemassa vapaan kirjoittajan uraa, josta olen nyt pitkällä sairaslomalla.

Koko tämän syöpäprosessin aikana minulle on ollut tärkeää saada kertoa tilanteestani ja jakaa ajatuksiani, ja minun mediakseni valikoitui minulle luonnollisesti kirjoittaminen. En oikein osaa ottaa syöpää helpolla puheeksi ihmisten kanssa, sillä en halua olla se, joka masentaa koko keskustelun minulle jo aika arkisella aiheella, mutta sanojen suoltaminen näytölle on helpompaa.

Alkusyksystä minua haastateltiin Hesariin melanooma-artikkelin ns. kokemusasiantuntijana, mutta nyt kirjoitin itse lähes koko melanoomatkani ja siihen liittyvät tunteet yhdeksi isoksi tarinaksi.

Kiitos vielä Trendille tästä huipusta tilaisuudesta ja otsikosta, joka aika täydellisesti kuvaa tunteitani ja elämääni tällä hetkellä!

Lisää fiiliksiä itse kirjoittamisprosessista voi käydä lukemassa televisioblogini puolella.

Mitä mieltä sinä olet jutustani? Minä olen aika ylpeä, mutta samalla pyörittelen varpaitani lattiaa vasten aina jollekin asiasta kertoessani. Aika jännää. 🙂