Tiuskaa tehää taloi!     Vielä 1960-luvulla ei Tiutisessa sota-aikaa syvemmin analysoitu. Aikajänne oli liian lyhyt, sota oli vienyt niin monelta tulevaisuuden, joiltakin koko elämän. Monilta oli kaatunut isä, poika, veli, ystävä. Monen naapuri oli menettänyt Tiutisen palossa (1943) kotinsa ja jotkut olivat muuttaneet kokonaan pois. Sotaa pelättiin. Sen varjo oli edelleen Tiutisen perheissä läsnä. […]

Mummola oli lähellä     Ahtaasti asumiseen toivat kesäaikaan helpotusta avovintit ja vinttikamarit, jotka toimivat lisähuoneina. Silloin saattoi joku kutsua kaverinkin yökylään. Vintillä piti osata olla varovasti, ei siellä voinut hyppiä ja loikkia. Alashan sitä olisi tullut läpi laipion! Ja olisi vielä saanut eristyspurut niskaan.   Naapurin ullakolle kiivettiin ulkokautta tikapuita pitkin. Avovintin lattialle levitettiin […]

Sateel saatii olla sisäl   Lapsuuden kesät muistetaan pitkinä, lämpiminä ja aurinkoisina. Mutta tietenkin toisinaan satoi. Asunnot eivät olleet kovin isoja, ja harvalla kaverilla oli oma huone. Tilanpuute saneli omat ehtonsa lasten touhuille. Sadepäivien puuhien oli oltava maltillisia: paperinuket, pelikortit, Afrikan Tähti, omatekoiset runo- ja laulukirjat, sekä Tiutisen kirjastosta – lainastosta – haetut kirjat.   […]

TUTUTUTUTU… kuului mahdollisimman syvällä bassolla kantautuen askareissaan puurtavien ihmisten korviin. Mitä syvempi ääni, sen isompi laiva oli tulossa Kotkan satamaan. Ja se tarkoitti Tiutisessa asuville ahtaajille töitä Vetekillä. Mummo, vaari, iskä ja sen veli olivat ahtaajia, ja tiliä kertyi vain, kun laiturissa oli laivoja. Välillä ei töitä ollut ja silloin venytettiin pennit soikeiksi. Jos laiva […]

Tulkaa mukaa. Leikitää raunioil!   Osa Tiutisesta oli palanut Jatkosodan pommituksissa 16 vuotta ennen syntymääni. Tiutisen palossa oli tuhoutunut suuri osa saaren taloista, ja kodittomiksi jääneet olivat joutuneet lähtemään saarelta, ainakin väliaikaisesti. Vaikka heti sotien jälkeen oli alkanut kiivas jälleenrakentaminen, niin lapsuuteni ajan keskisaari oli palonjälkeisiä raunioita täynnä.   Tiutisen lapset viettivät raunioilla paljon aikaa. […]

Rannas ei saa huutaa! Mielestäni viileät, hämärät illat ovat kesässä parasta. Kävin äsken iltalenkillä ympäri kotisaarta muistellen lapsuuteni rantaleikkejä. Pienenä leikimme ”Pikkeskillä”, joksi olimme nimenneet pienen, viettävän rantakallion eteläisen mattolaiturin vieressä. Pojat uittivat laivoja tai pyydystivät maimosia pulloon. Piituista he tekivät mastolaivoja, kiinnittivät piikkikalan selkäevään kaislan ja päästivät kalan vapaaksi. Tytöt leikkivät Pikkeskillä nukeilla, ja […]

Tuplat pitää viiä vinttii!   Talot, joissa lapsena asuin Tiutisessa, olivat enemmän ja vähemmän vetoisia. Ne oli rakennettu ennen sotia, kun kaikesta oli pulaa. Vuosisadan (1900) alkukymmeninä saaren asuttaneet satama-, saha- ja laatikkotehdastyöläiset olivat rakentaneet asumuksensa kulloinkin saatavilla olevista materiaaleista, pääosin laudoista ja nutikoista. Nutikat olivat sahalta saatuja tasauspätkiä. Läheisestä Kukourin saaresta ”ui” tiiliskiviä Tiutisen […]

Mitää et heitä. Sit tarvii viäl, tuut näkemää!   Kun minä elin lapsuuttani Tiutisessa, ei täältä mentykään ostoksille ”noin vain”. Saarelaiset osasivat tehdä tarvekaluja itsekin ja vaikka paikata hyppyrimäessä katkenneen suksen säilykepurkkipellin palalla. Kaupunkipäivät piti suunnitella etukäteen ja ostoslista oli syytä olla mukana. Heräteostoja ei tehty, vaikka jotakin ekstraa saattoi äiti Kotkasta joskus tuodakin. Kuten […]

Huamen sataa, täytyy saaha pyykit pestyy!   Tuulessa hulmuavat puhtaan valkoiset lakanat olivat lapsuuteni perheenäitien siisteyden mittari. Lakanoista näki, oliko nainen huolellinen vai hutilus, ja lakanoiden valkoisuudesta sattoivat saarelaiset päätellä koko huushollin kunnon. Pyykkipäivä piti valita tarkoin. Millaista ilmaa on luvattu? Turha on edes ruveta pyykkäämään, jos niitä ei saa samana, tai viimeistään seuraavana, päivänä […]

Ai, et on hianoo! Täällä Tiutisessa saa oppitunnin mittaisen päivälenkin ihan kulkemalla pitkin rantoja ja kujia, ei tarvitse edes lähteä saaresta pois. Luonto on paraikaa kukkeimmillaan, alkukesän vesisateista kiittävät iloksemme niin puut, pensaat kuin ahomansikat. Hoidetut pihamaat ja luonnontilassa säilyneet saarekkeet rauhoittavat tuoksullaan ja kukinnoillaan kotikaupungin tilasta huolestunutta kulkijaa.   Taustastani ja luokanopettajan koulutuksesta seuraa, […]