Joulupöytä Tiutisessa

No ni!

Tänään on Tapaninpäivä, Toinen Joulupäivä. Eilen oli paitsi Jeesuksen, myös oman äitini syntymäpäivä. Vierailin luonnollisesti jälkimmäisen tykönä. Syntymäpäiväonnittelut vielä kummallekin!

Monista aikataulutuksista johtuen aikaistimme joulun viettoa päivällä. Aatonaattona istuimme joulupöytään. Hyvässä seurassa sitä popsii vaikka pieniä kiviä, saati sitten kaloja, juureslaatikoita (lootia) ja lihoja. Ehkä vähempi olisi ollut parempi, mutta tilaisuus on jo menetetty. Vuoden päästä on uusi mahdollisuus jättää santsaamatta.

Vaatimattomista taloustaidoistani huolimatta sain kuin sainkin valmistettua (enemmän tai vähemmän alusta alkaen) perheeni jouluun kuuluvat ruoat, joita pöydässä istujat söivät hyvällä ruokahalulla. Kylläisiksi tulimme kaikki kahdeksan.

 

Mielestäni yhteisillä juhlapäivällisillä tai -illallisilla tärkeintä on vapaa tunnelma ja se, että ruokaa on tarpeeksi, eivätkä juomat lopu kesken. Koska pöytäämme ei tänä vuonna istahtanut pieniä lapsosia, ei heitä tarjoilussakaan tarvinnut ottaa huomioon. Juhlimme aikuisten kesken.

Jokavuotiseen joulupöytäämme kuuluvat karjalanpaistin, porkkana- ja lanttulaatikon lisäksi ainakin rosolli ja kinkku, joka tänäkin jouluna vietti leivinuunissa ylimääräisiä tunteja tullen ylikypsäksi. Yksi pöydässä istuja ei syö kalaa, toiselle ei maita punainen liha, entäs sitten? Noutopöydästä voi valita, mitä syö, eikä kukaan pane merkille, maistoitko kaikkea. Paksua kermassa haudutettua kantarellipaistosta uskalsi ottaa useampikin syöjä, omista lapsistani ei kukaan. Jos joku haluaa kalansa kanssa puna- ja toinen valkoviiniä kinkun kera, se sopii. Kotikaljan unohdin panna ajoissa käymään, sitä ei siis tänä vuonna ollut, mutta olutta oli, ja kivennäisvettä. Viinejä oli kuivia ja puolimakeita, kaikki kosteita.

 

Jälkiruoaksi emme jaksaneet riisipuuroa ja luumurusinasoppaa, sitä oli ollut tarjolla jo puolilta päivin. Niinpä makea jälkiruokaosasto koostuikin pääosin suklaakonvehteista ja kaupan pikkuleivistä. Yhtään joulutorttua en ollut paistanut, enkä pipareita leiponut. Mutakakku, jonka olin suunnitellut tarjoavani kuumana kylmän vaniljajäätelön kanssa, ei kuulunutkaan suosimani kaupan jouluherkkuihin, joten se jäi pois. Mutakakku korvattiin tilkalla konjakkia. Toisen ideani kokosin valmiisiin vuokaleivospohjiin: kaupan joulupipareilla ryyditetty karpalorahka. Luomukset onnistuivat muuten ihan hyvin, mutta olin unohtanut sokerin pois kermavaahdosta. Kukaan ei halunnut ottaa toista.

Viiniä oli myös jälkiruokapöydässä: ystävältäni lahjaksi saatu, hänen miehensä vuonna 2000 (!) valmistama makea, vahva kirsikkaviini. Kaikkien mielestä pikarillinen kruunasi koko aterian.

 

Kotonamme kenenkään ei pidä jännittää, osaako olla juuri isäntäväen edellyttämällä tavalla. Tämä isäntäväki on saarelaisia, eikä edellytä mitään. Kukin saa olla ihan oma itsensä, kunhan ollaan ihmisiä toisillemme, ihmisiksi. Toivomme sen riittävän. Ja niin vain sulautuivat joulussamme läsnä olleet yhtenäiseksi joukoksi keskustelemaan, nauramaan ja joululauluja laulamaan. 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Ajattelin tänään

Jouluruoat

Vielä muutaman päivän verran vuorokauden pimeä aika ottaa lisäaskelia, sitten se seisahtuu, ja valo rupeaa vähitellen lisääntymään. Mutta nyt Etelä-Suomessa on pimeää ja märkää. Suklaa maittaa, ja rasvaiset ruoat. Jos vielä puolilta päivin olen ollut sortumatta makeisiin, niin jo rupeaa katse hakeutumaan mahdollisten herkkujen suuntaan. 

Tulisipa edes lunta, pääsisi hiihtämään. Murtomaahiihto polttaa energiaa, ja mitä enemmän lunta on, sen syvemmällä saa umpihankea edetä. Kotiin tullessa tekeekin mieli oikeata ruokaa, ei lohtusyömistä. Mutta hiihtämään ei pääse, tyydyn siis kävelylenkkeilyyn, ja suunnittelen aloittavani terveellisemmän elämän joulun jälkeen…

Kotkalaisilla on tänä vuonna pitkä joululoma, melkein kolme viikkoa! Tänään on ensimmäinen lomapäivä. joten tässä on hyvin aikaa valmistella juhlaa perheenjäsenille, joita odotan jouluksi kotiin. Katan joulupöydän rakkailleni. Ja yritän siivota huushollin säälliseksi joulun tulla. Paino sanalla yritän.

 

En ole milloinkaan ollut mikään Martta. Se ei vain ole minun juttuni. Kaikki kunnia taloustaitureille, minulle sopii mieluummin Marian rooli: keskusteluja ihmisten kanssa kaikesta muusta kuin siivoamisesta, ruoanlaitosta tai leipomisesta, joissa en edes yritä loistaa. Kyllä minä niistä selviän, mutta en lähde kisaamaan.

Ihailen vilpittömästi osaavien aikaansaannoksia, ja isot juhlat sälytänkin kunnialla siskoni kontolle, tarjoilun suunnittelu ja toteutus käyvät häneltä leikiten, ammatti-ihmiseltä. Tyttäreni on onnekseni tullut ainakin hieman tätiinsä. Tytär ystävineen loihti upeat voileipä- ja kerma-, sekä prinsessatäytekakut pikkuveljensä ylioppilasjuhliin, kun sisareni oli kaukomatkalla. Minä tiskasin.

 

Todennäköisesti selviydyn ihan kunnialla. Lämmitän puilla leivinuunin ja työnnän kinkun sinne koko yöksi. Uuni jäähtyy hiljalleen, eikä possu pala, vaan muhii kunnolla ylikypsäksi. Joskus liiankin: toisinaan meillä on syöty nyhtöpossua jo ennen kuin koko sanaa oli edes keksitty. Seuraavana päivänä uuni sitten lämpiää nopeammin ja sinne saa karjalanpaistin ja laatikot paistumaan hyvissä ajoin.   Osan jouluruuista hankin valmiina, kuten rosollin. Ja ajattelin kokeilla tehdä imellettyä perunalaatikkoa. Lanttu- ja porkkanalaatikon osaan kokeilematta. Viime vuonna tilasin kaikki laatikot valmiina, ja yllätys oli melkoinen, kun ne olivatkin raakapakasteita. Olin olettanut vain sulattavani ja kuumentavani valmiit herkut. Aikataulut eivät ihan pitäneet, mutta ruokaa saimme,

 

Viikon päästä joulu on ohi. Hössötys on jäänyt taakse ja voimme nauttia rauhallisista välipäivistä ennen vuodenvaihdetta, kukin tavallamme. Minä makaan anoppilan vanhalla sohvalla ja luen kirjoja. En tee mitään tähdellistä, koska lomalla pitää osata vain olla. En siivoa, enkä juurikaan kokkaa. Koska hiihtämään ei pääse, käveleskelen ulkona. Saatan pistäytyä kylässä.

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään